23.11.2006 Viikon takaisesta, lonkkaan kohdistuneesta, tällistään toipunut Teemu Rannikko oli heittokäsineen tulessa Partizan Belgradia vastaan Euroliiga-kierroksella. Suomalaispelintekijä tykitti uudeksi Euroliiga-ennätyksekseen 26 pistettä, mutta kärsi joukkueensa Olimpija Ljubljanan kanssa kirvelevän viime sekunnin kotitappion.
Rannikko oli ottelun hahmo ja oli ratkaista kamppailun loppuhetkillä Ljubljanalle. Ensin Rannikko nosti lay-upillaan Olimpijan pisteen päähän (68-69) ja hetkeä myöhemmin hän riisti pallon. Partizanin Milenko Tepic rikkoi suomalaista, joka kylmänviileästi pisti kaksi vapaaheittoa pussin pohjaan vieden Olimpijan 70-69-johtoon, kun pelikellossa oli enää seitsemän sekuntia. Belgradin Dusan Kecman löysi viime sekunneilla tilan hyppyheittoon, joka suhahti korisukan läpi ja nosti Partizanin 71-70-voittoon.
- On sääli hävitä tällaisella tavalla. Uskoimme voittoon koko ajan, mutta se vain karkasi käsistä, kertoi Rannikko Euroliigan nettisivuilla.
Loukkaantumisten runtelema Ljubljana taisteli raivoisan ja 4400-päisen kotiyleisönsä edessä hienosti kolme ensimmäistä jaksoa. Puolen tunnin jälkeen se johti lukemin 53-44. Viimeisellä jaksolla ja etenkin viimeisen viiden minuutin aikana vajaamiehisen Olimpijan puhti loppui.
- Partizanilla oli kieltämättä enemmän pelaajia käytettävissään ja (väsymyksen) vuoksi pelasimme viimeiset viisi minuuttia huonosti, kun Partizan taas rankaisi kolmosillaan ottaen suuren askeleen kohti voittoa, Rannikko jatkoi.
Viimeisellä jaksolla Olimpija oli pahimmillaan jo seitsemän pisteen tappioasemassa (56-63) ennen Teemu Rannikon loppuhetkien urotekoja ja niitä edeltäviä Manuchar Markoishvilin riistoja.
189-senttinen Rannikko teki tarkkaa jälkeä sekä kolmen pisteen rajan kuin vapaaheittoviivankin takaa. Kolmoset upposivat tarkkuudella 4/7 ja vapaaheitot 10/12. Rannikon aktiivisuudesta kertoo se, että Partizan joutui rikkomaan häntä peräti kymmenen kertaa. Ennätyspisteiden (26) lisäksi Rannikolle kirjattiin 33 peliminuutissa kolme riistoa ja kolme koriin johtanutta syöttöä. Turkulaislähtöisen Rannikon edellinen piste-ennätys oli 20 ja peräisin viime kaudelta.
Tappion lisäksi Ljubljana kärsi toisenkin menetyksen, kun Saulius Kuzminskas loukkaantui. Ljubjanan jo ennestään harvaan korinaluskalustoon kuuluva Kuzminskans kärrättiin kentältä pahan näköisen ilmalennon jälkeen pois niskatuessa ja paareilla suoraan sairaalaan.
Olimpija Ljubljanan tilanne lohkossa B ei ole helppo. Se on hävinnyt viidestä Euroliiga-pelistään neljä ja pitää lohkon perää. Helpotusta tilanteeseen Ljubljana joutuu hakemaan ensi viikolla vaikeimman kautta, kun se kohtaa vieraissa (30.11.) israelilaisen Tel Aviv Maccabin.
Antti Nikkilän tshekkiläisjoukkue Nymburk avasi voittotilinsä FIBA EuroCupissa, kun KK Vojvodina kaatui Novi Sadin illassa luvuin 80-71. 210-senttinen Nikkilä oli joukkueensa aloituksessa, pelasi 19 minuuttia kirjauttaen tililleen kuusi pistettä ja kuusi levypalloa ennen virhetiliin täyttymistä.
Suomen toinen maajoukkuesentteri Aki Ulander jatkoi pirteitä otteitaan Ruotsin pääsarjassa, kun hänen edustamansa Sallén Basket nappasi 107-99-jatkoaikavoiton Norrköping Dolphinsista. Ulander nosteli hyvällä prosentilla (heitot 4/5) yhdeksän pistettä ja kauhoi peräti 12 levypalloa pelattuaan 24 minuuttia.
Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.
Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.
Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.
Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).
Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.
Mikael Jantusen edustaman Paris Basketballin historian ensimmäinen kevät Euroliigan pudotuspeleissä on käynnistynyt kahdella tappiolla suurta ennakkosuosikkia Fenerbahcea vastaan. Turkin jättiläisseura peittosi pariisilaiset ensimmäisessä puolivälieräottelussa täpärästi 83–78 (49–42) ja toisessa selkeämmin 89–72 (61–38). Sarja jatkuu ensi tiistaina Pariisissa.
Jacob Grandison oli pelituulella myöhään tiistai-iltana upottamalla 13 peliminuutissa 13 pistettä FIBA Europe Cupin kaksiosaisen finaaliottelun jälkimmäisessä osaottelussa. Grandisonin erinomaisesta heittovireestä huolimatta PAOK Saloniki menetti johtonsa viimeisellä minuutilla ja Bilbao Basket pääsi juhlimaan mestaruutta viiden pisteen voittomarginaalilla.