9.10.2012 Vantaalainen koripalloseura PuHu Juniorit on valittu kilpailemaan vuoden 2012 Hyvä Seura –palkinnosta. Pohjola-yhtiön tukeman palkinnon perusteena on moniarvoinen ja laadukas seuratyö. Kaikkiaan Hyvä Seura –finalisteja on kuusi.
Muut palkintoa tavoittelevat seurat ovat Tanssiurheiluseura Aida Keminmaalta, Kuopion Reippaan Naisvoimistelijat, Seinäjoen Taitoluistelijat, Lappeenrannan judoseura Kamiza ja Turun Urheiluliitto.
Seurat esitellään Yle TV2:n Sisu -ohjelmassa syksyn aikana sunnuntaina 7. lokakuuta alkaen. Ohjelmat voi katsoa jälkikäteen Yle Areenasta.
Esittelykierroksen päätteeksi katsojat pääsevät äänestämään kolme suosikkiaan finaaliin Suomen Urheilugaalaan 15.1.2013. Yleisöäänestysaika on 25.11.–2.12.2012 ja äänestys tapahtuu osoitteessa www.suomenurheilugaala.fi.
Pohjola-pääpalkinnon voittajan valitsee Suomen Urheilugaalan Suuri Palkintoraati.
Vuonna 2012 voittajan valinnassa painotetaan erityisesti sitä, miten seura huolehtii sekä harrastajien että vapaaehtoisten hyvinvoinnista: onko seurassa hyvä olla, miten jäsenten hyvinvoinnista huolehditaan jne.
Pohjola-pääpalkinnon arvo on 10 000 euroa. Kaksi muuta finaaliin päässyttä seuraa saavat 2 500 euroa. Lisäksi 16 seuraa palkitaan 1 600 euron arvoisella maakunnallisella Pohjola-palkinnolla.
Pantterit naisten I divisioona- joukkueen toiminnasta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita avoimiin harjoituksiin. Viime kaudella nousujohtoisesti pelannut joukkue kartoittaa uusia pelaajia mukaan toimintaan kesäkuun alussa Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa järjestettävissä harjoituksissa.
LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.
YMCA Tampere koripallon vastuuvalmentajat ovat selvillä tulevalle kaudelle 2025-26. Jokaisen ikäluokan vastuuvalmentajana ensi kaudella on päätoiminen koripallovalmentaja.
Uutta ja vanhaa ensi kauden päävalmentajien joukossa.
Suomen NMKY:n Urheiluliitto järjesti tiistaina 13.5. ensimmäisen päätoimisten koripallovalmentajien verkostotapaamisen Helsingissä. Yhteensä 15 valmentajaa neljästä NMKY:n jäsenyhdistyksestä kokoontui HNMKY:n vieraaksi Namika Areenalle.
Päättyneellä kaudella upeasti välieriin saakka selvinnyt LePyn naisten I divisioona -joukkue valmistautuu uuteen sarjakauteen. Joukkue toivottaa kaikki tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet pelaajat mukaan avoimiin harjoituksiin.
Panttereiden miesten joukkueen avoimet harjoitukset Herttoniemenrannan liikuntahallilla tiistaina 20.5 klo 20:00-21:00 ja torstaina 22.5 klo 20:45-22:00.
PuHu Junioreiden päävalmentajissa on paljon kokemusta ja osaamista myös alkavalla kaudella.
Oletko henkilö, jolla on innostunutta asennetta, kykyä luoda positiivista ilmapiiriä ympärilleen, hyvä organisointikyky, itseohjautuvuutta sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tässä on loistava tilaisuus päästä tekemään merkityksellistä työtä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi toimivassa ja perinteikkäässä seurassa. Tehtävään voidaan sisällyttää myös vähän ohjaajatoimintaa.
Naisten I divisioonassa pelaava Catz hakee uusia pelaajia kaudelle 2025-26 kaikille avoimissa treeneissä Lappeenrannan Urheilutalon palloiluhallissa.