Pyrintö Suomen mestariksi kolmen vuoden tauon jälkeen

18.5.2014 18:55 Pantteri-patsas palasi Tampereelle kolmen vuoden tauon jälkeen Korisliigan kauden 2013/14 päätteeksi. Edellisen päivän kolmannen osaottelun tapaan Pyrintö masensi joensuulaiset neljännen jakson alun kovilla koreillaan ja pelasi sen jälkeen ajan huolellisesti pois kellosta. Mestaruus matkusti Joensuun Mehtimäen jäähallilta Tampereelle loppuluvuin 78–88 (36–41).

Pyrintö-kippari Antero Lehto aloitti tamperelaisten karkumatkan onnistuneella kolmosellaan.

Ville Pekkola kuului Pyrinnön yllättäjiin pudotuspelien aikana.

Joensuuhun oli saapunut tamperelaisfaneja 400 kilometrin päästä kannustamaan omiaan.

Sami Lehtorannan ura päättyi hopeamitaliin. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Tytti Nuoramo.

 Kataja pysytteli lähes koko ottelun keston takaa-ajajan asemassa, mutta joukkue pelasi merkittävästi lauantain kolmatta osaottelua paremmalla ilmeellä ja sykkeellä.

 

Jared Newsonin (4/9/8 syöttöä) ja Mike Morrisonin (15/5) kolmannen jakson päättäneet donkit nostattivat Mehtimäen jäähallin 2,302-päisen kotiyleisön penkeiltään ja saivat kotijoukkueelle hengen päälle pelin viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä.

 

Mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, Pyrintö puhalsi vastustajansa toivon liekin sammuksiin kurinalaisella joukkuepuolustuksellaan ja virtuoosimaisten pelaajiensa suorituksilla.

 

Teemu Rannikon (11/3/6 syöttöä/3 riistoa) tuotua Katajan kolmen pisteen päähän (65–68) vajaat kuusi minuuttia ennen ottelun loppua säkitti Antero Lehto (12/3/5 syöttöä) kolmosen Alex Wesbyn (31/4) ojentuneen käden edestä, jonka jälkeen Korisliigan ikäpresidentti Damon Williams (20/7/4 syöttöä/4 riistoa) onnistui kahdesti perättäin kolmosessaan – molemmilla kerroilla levyn kautta.

 

Ero nousi hetkessä 12 pisteeseen, ja Kataja oli kanveesissa.

 

– Kyllähän Pyrintö oli koko kauden ajan sarjan paras ja valmiin joukkue. He pelasivat omalla tasollaan läpi kauden, jakoi Teemu Rannikko tunnustusta vastustajalle hopeamitali kaulassaan.

 

– Emme me huonosti tänään pelanneet missään nimessä. Päästiin lähelle, jonka jälkeen Antero Lehto veti kolmosen ja Damon Williams kaksi levyn kautta. Ei sen paremmin olisi niitä tilanteita voinut puolustaa – kovia jätkiä, pyöritteli Rannikko Lehdon ja Williamsin viime hetken edesottamuksia.

 

Pyrintö juhli maltilla

 

Vaikka Pyrintö jäi kahdella edeltävällä kaudella nuolemaan näppejään Nilan Bisonsin viedessä Pantteri-patsaan Loimaalle, oli juhlinta tamperelaisleirissä mestaruuden ratkettua verrattain hillittyä.

 

Vaikka hymyt olivat herkässä ja pelaajat halailivat antaumuksella paikalle saapuneita tamperelaisfaneja, kaikesta huokui, että Pyrinnölle mestaruus oli käytännössä ainoa mahdollinen tavoite.

 

– Jollain tavoin kausi on ollut seesteisempi kuin pari edellistä mestaruuskautta (2010, 2011), naurahti Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

– Tietyllä tapaa olemme olleet koko kauden niin tuloskeskeisiä, että olemme menneet eteenpäin vain pallonhallinta kerrallaan, peli kerrallaan. Totta kai voittaminen on kivaa, mutta vielä mukavampaa on nauttia pelaajien puolesta.

 

Poikolan joukoissa oli sunnuntainakin monta sankaria: hurmosheitoillaan kunnostautuneet Antero Lehto ja Damon Williams, Teemu Rannikon solmuun puolustaneet Kelvin Lewis (16/4) ja Ville Pekkola (6/0), korinalustaa vahvoin ottein vartioineet Antti Nikkilä (8/1) ja Petri Heinonen (8/4).

 

Mestarijoukkueen paletissa jokainen yksilö löysi paikkansa kokonaisuudessa.

 

– Ilman hyviä pelaajia ei tule mestaruutta, Poikola muistutti.

 

– Pelaajamme ovat olleet koko kauden todella sitoutuneita ja löysimme jokaiselle pelaajalle hyvän roolin, jota jokainen toteutti parhaansa mukaan. Valmennusjohtona teimme ahkerasti töitä ja kelailimme enemmän pelivideoita kuin varmasti yksikään muu staffi tässä liigassa. Meillä on hieno henki ja yhteisöllisyys pelaajien kesken välittyy.

 

Katajan hopeaketjulle jatkoa

 

Pelikausi 2013/14 ei tuonut helpotusta pitkään Suomen mestaruutta metsästäneelle joensuulaiselle Kataja Basketille. Hopea oli Katajalle kolmas neljän kauden sisään ja kaikkiaan kuudes 12 vuoden sisään.

 

Eräs luku kotimaisen pääsarjakoripallon historiassa päättyi, kun jyväskyläläisen HoNsU:n kasvatti, 205-senttinen ja 34-vuotias Sami Lehtoranta (6/1) löi tossut naulaan ottelun päätteeksi.

 

Lehtorannalle neljäs finaali oli uran 126. pudotuspeliottelu. Lehtoranta nousi pudotuspeliensä määrällä Korisliigan historian jaetulle ykkössijalle Kari-Pekka Klingan kanssa. Lehtoranta pelasi urallaan seitsemän kertaa Korisliigan finaaleissa, tuloksena yhtä monta hopeamitalia.

 

Lehtoranta asteli parketilta pukukoppiin pettyneenä, mutta vastasi pystypäin Kataja-fanien antamiin suosionosoituksiin.

 

183-senttinen, 33-vuotias Petri Virtanen pelasi puolestaan sunnuntaina uransa 103. pudotuspeliottelun. Säynätsalon Riennon kasvatti rikkoi lauantain kolmannessa ottelussa 200 kolmosen rajapyykin kolmantena pelaajana kautta aikain (2/0).

 

Kataja Basket, Joensuu – Tampereen Pyrintö 78–88 (18–22, 36–41, 55–59), Korisliigan finaalit, 4. osaottelu, Joensuu 18.5.2014

 

Kataja: Alex Wesby 31/4, Mike Morrison 15/5, Teemu Rannikko 11/3/6 syöttöä, Vesa Mäkäläinen 6/6, Sami Lehtoranta 6/1, Jared Newson 4/9/8 syöttöä, Antti Kanervo 3/2, Petri Virtanen 2/0, Juho Lehtoranta 0/0, Jesse Niemi, Juho Nenonen, Kalle Naapi.

Pyrintö:
Damon Williams 20/7/4 syöttöä/4 riistoa, BJ Raymond 16/11/4 syöttöä, Kelvin Lewis 16/4, Antero Lehto 12/3/5 syöttöä, Petri Heinonen 8/4, Antti Nikkilä 8/1, Ville Pekkola 6/0, Alex Vaenerberg 2/2, Topias Palmi 0/0, Henri Välimaa, Kristian Rasinaho.

 

Ottelutilastot: Kataja – Pyrintö
 
10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Karhu Basket venyi jatkoajan kautta 3-1 -johtoon

Kauhajoen Karhu Basket nousi voiton päähän Korisliigan finaaleista, joukkueen kairattua jatkoajan kautta tiensä voittoon perjantai-illan neljännessä välieräottelussa BC Nokiaa vastaan. Takamatkalta neljännelle jaksolle lähtenyt Karhu Basket voitti varsinaisen peliajan viimeisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja venyi jatkoajan jälkeen 105-102 (42-46, 93-93) -vierasvoittoon.

Vilpas suorin 4-0 voitoin finaaleihin

Salon Vilpas suoritti tyylipuhtaan lakaisun, viikinkipurren selvittäessä tiensä Korisliigan finaaleihin 4-0 -voitoin ohi Helsinki Seagullsin. Torstai-illan ottelussa lokkipaidat hallitsivat tapahtumien kulkua avausjakson, mutta viimeiset kolme neljännestä menivät salolaismerkeissä, Vilppaan juostua lopulta 86-69 (33-29) -vierasvoittoon.

25.4.2018 22:22 Huippu- ja kilpaurheilu

Karhu Basket jatkoi kotivoittojen sarjaa

Karhu Basketin ja BC Nokian välinen välieräsarja jatkoi keskiviikkona tutulla kaavalla, joukkueiden ottaessa kolmannen kerran mittaa toisistaan. Kauhajoen liikuntahallin 1147-päinen kotiyleisö sai todistaa Karhu Basketin karatessa vierailijoilta päätösjaksolla, mesikämmenten venyessä lopulta kotivoittoon lukemin 78-72 (38-34). Karhu Basket johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Salon Vilpas voiton päähän finaalipaikasta

Salon Vilpas kaatoi tiistaina Helsinki Seagullsin jo kolmatta kertaa peräkkäin välieräsarjassa. Vilpas kaatoi helsinkiläisvieraat numeroin 79–71.

BC Nokia tasoitti välieräsarjan

Sunnuntai-illan välieräkamppailu pelattiin Nokian palloiluhallissa, jossa näätäpaitainen BC Nokia onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kauhajoen Karhu Basketia vastaan. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen BC Nokia nousi kuskin paikalle kolmannella jaksolla, pysytellen loppuun asti kuskin paikalla matkalla 89-84 (38-37) -voittoon.

Vilpas venyi jatkoajan kautta 2-0 -johtoon

Salon Vilpas otti tuiki tärkeän vierasvoiton lauantai-iltana, joukkueen matkattua välieräsarjan toisessa ottelussa Helsinki Seagullsin vieraaksi Töölön Kisahalliin. Kisiksen parketilla tahtipuikkoa heilutti pitkään Seagulls, mutta jatkoajalle venynyt Vilpas otti kuskin paikan ylimääräisellä viisiminuuttisella ja karkasi 77-86 (35-35, 72-72) -vierasvoittoon.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

BC Nokia ja Karhu Basket vääntämään finaalipaikasta

Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyy perjantai-iltana, kun runkosarjan kolmanteen sijaan päättänyt BC Nokia matkustaa sarjataulukon toisen sijan valloittaneen Karhu Basketin vieraaksi. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä puolivälierien läpi suoraan kolmessa ottelussa ja ottelusarjasta onkin ennakoitavissa äärimmäisen tasainen.

Karhu Basket säilytti kotiedun

Kauhajoen Karhu Basket otti komealla tavalla välieräsarjan avausvoiton BC Nokiaa vastaan perjantai-iltana Kauhajoen liikuntahallilla. Jokaisen jakson nimiinsä vieneet mesikämmenet karkasivat lopulta 92-78 (39-31) -voittoon, kauhajokisten pitäessä täten tiukasti kiinni sarjasijoituksen tuomasta kotiedusta.

Timo Heinonen kaikkien aikojen ykkönen pudotuspeliotteluissa

Helsinki Seagullsin ja Kouvolan Kouvojen välisen puolivälieräsarjan ratkaisuottelussa tehtiin viime sunnuntaina liigahistoriaa. Lokkipaitojen laituri ja puolustuspelaamisen kulmakivi Timo Heinonen siirtyi nimittäin kaikkien aikojen listalla ykköseksi pelatuissa pudotuspeliotteluissa.

Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78 -71 (37-38).

Seagulls haastaa Vilppaan taistelussa finaalipaikasta

Korisliigan välierät polkaistaan käyntiin torstaina, kun Salon Vilppaan ja Helsinki Seagullsin välinen ottelusarja saa alkunsa Salohallin täpötäysien lehtereiden edessä. Runkosarjan ykkösjoukkue Vilpas eteni 3-1 -otteluvoitoin finaaliin, kuten myös lokkipaitainen runkosarjan nelonen.

Korisliigan välierien otteluohjelma

Miesten Korisliiga on edennyt välierävaiheeseen. Salon Vilpas saa vastaansa Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basket kohtaa BC Nokian. Kotiedut itselleen runkosarjassa pelasivat sarjataulukon ykkönen Vilpas ja kakkonen Karhu Basket. Välierät alkavat Salohallissa torstaina 19.4.

Seagulls Korisliigan välieriin

Helsinki Seagulls selvitti tiensä neljäntenä joukkueena Korisliigan välieriin, lokkipaitojen tiputtaessa Kouvolan Kouvot kesälomille otteluvoitoin 3-1. Ottelusarjan katkaisuottelu Kouvolassa suoritti ratkaisevan irtioton kolmannella jaksolla, matkaten lopulta 83-74 (35-33) -vierasvoittoon.

Näytä lisää vastaavia