11.1.2010 Teemu Rannikko nousi viimeisten minuuttien uroteoillaan CB Granadan sankariksi, kun joukkue päihitti Espanjan ACB-liigan sunnuntain sarjakierroksella Murcian 79-76. Euroopassa pelaavista suomalaisammattilaisista hakivat viikonlopun aikana voitot myös Petteri Koponen sekä Shawn Huff.

Teemu Rannikon loppuhetkien uroteot toivat sarjapisteet Granadalle.

Petteri Koposen akillesjänne vihoitteli voitto-ottelussa Pesaroa vastaan.

Shawn Huff uurasti puolustuspäässä ansiokkaasti, kun Kavala palasi voittojen tielle.

Mahdollisuudet sarjanousuun alkavat karata Antti Nikkilän Gironalta. Kuvat: Tomi Kaminen ja Francois Perthuis.
Rannikon Granada johti sunnuntain ottelun puoliajalla sarjajumbo Murciaa vastaan turvallisen tuntuisesti lukemissa 41-30. Murcian serbialaistakamies Milos Vujanic hiljensi kuitenkin korilleajoillaan Granadan 7000-päisen kotiyleisön tuomalla joukkueensa tasoihin päätösjakson alussa.
Hyviä otteita jo aikaisemmin ottelun tiimellyksessä esittänyt Rannikko sai valmentajaltaan Trifon Pochilta käskyn astua kentälle kuumilla loppuhetkillä. Rannikko kiitti vastuusta ja oli osallisena joukkueensa viimeisestä kuudesta pisteestä: neljän vapaaheittonsa lisäksi Rannikko antoi koriinjohtaneen syötön Pablo Aguilarille, joka nosti Granadan ratkaisevaan 77-76-johtoon. Granada voitti ottelun 79-76 (41-30).
Kaikkiaan 15 minuuttia pelannut Rannikko heitti 12 pistettä (kakkoset 2/2, kolmoset 1/2, vapaaheitot 5/6), keräsi kolme levypalloa, jakoi kolme korisyöttöä ja rikkoi vastustajaa neljästi. Ottelu oli Rannikon toinen perättäinen yli kymmenen pisteen suoritus. Granadan paras piste- ja levypallomies oli Richard Hendrix (21/7), Milos Vujanic heitti Murcialle 25 pistettä.
Granada on voittanut 17 ottelustaan seitsemän ja jakaa ACB:n liigataulukon sijat 9.-14. yhdessä Unicaja Malagan, Gran Canarian, Xacobeo Blu:sensin, Valladolidin ja Suzuki Manresan kanssa.
Petteri Koposen Virtus Bologna haki toisen perättäisen trillerivoittonsa Italian Serie A:ssa. Tällä kertaa Bolognan joutui tunnustamaan paremmaksi Scavolini Pesaro loppulukemin 82-80 (45-40).
Bologna sai otteluun erinomaisen lähdön. David Mossin ja Michele Maggiolin korit veivät joukkueen 14-2-johtoon neljän minuutin pelin jälkeen, ja viisi minuuttia ennen puoliaikaa Koposen riisto ja layup kasvattivat johtolukemiksi 39-26. Neljä perättäistä voittoa hakenut Pesaro rynnisti kuitenkin väkisin rinnalle ja ohi. Ottelun kolmas jakso sujui vieraiden hallinnassa ja Pesaro johtikin parhaimmillaan lukemissa 60-67.
Koponen väistyi kentältä lopullisesti päätösjakson alkuminuuteilla vihoittelevan akillesjänteen johdosta. Virtuksen joukkuepuolustus sai loppuhetkillä Pesaron aisoihin ja kotijoukkue siirtyi Andre Collinsin ja Viktor Sanikidzen koreilla johtoon. Pesaro sai vielä viimeisellä minuutilla mahdollisuuden voittaa ottelun kaukoheitoilla, mutta heitot kolahtelivat bolognalaisten onneksi rautoihin.
Virtus Bolognan aloitukseen kuulunut Koponen ehti pelata ottelussa 25 minuuttia ja viimeistellä 10 pistettä (kakkoset 3/4, kolmoset 1/1, vapaaheitot 1/2), yhden levypallon, yhden korisyötön, kaksi riistoa, yhden torjunnan, yhden pallonmenetyksen sekä kaksi virhettä. Joukkueen tehonelikon täydensivät David Moss (15/8), Andre Collins (13/4 syöttöä/3 riistoa) sekä Diego Fajardo (9/9). Branko Cvetkovic upotti Pesarolle 23 pistettä.
Virtus on voittanut 13 ottelustaan kahdeksan ja joulutauon jälkeen molemmat ottelunsa. Virtus jakaa Serie A:n sarjataulukossa sijat 4.-6. NGC Cantun ja Air Avellinon kanssa.
Kimmo Muurisen NSB Napoli jatkaa kuolinkamppailuaan Serie A:ssa. Muurinen ja 28-vuotias Matteo Spippoli olivat Napolin kokoonpanossa ainoat juniori-iän ylittäneet pelaaajat, kun joukkue kärsi masentavan 138-37 (66-18) tappion vieraskentällä Lottomatica Roomaa vastaan.
Muurinen pelasi Roomaa vastaan ensimmäiset kymmenen minuuttia keräten tilastomerkinnöikseen neljä pistettä (kakkoset 2/6), kaksi levypalloa sekä kaksi virhettä. Tasaisesti koko pelaajatusinaansa peluttaneen Rooman ykköstykki oli 210-senttinen kakkossentteri Andrea Crosariol, joka nakutteli lähietäisyyksiltä 36 pistettä (kakkoset 17/25).
Napoli on hävinnyt kaikki kaksitoista otteluaan Serie A:ssa.
Kreikan pääsarja A1 Ethnikin sarjajumbona rämpinyt Shawn Huffin Kavala/Panorama pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa voiton makuun kukistamalla toisen liigan jumbokamppailuun jumittuneen joukkueen, Trikallan kotonaan 82-72 (34-35).
Kori korista edennyt ottelu kääntyi Kavalan hyväksi viimeisellä neliminuuttisella, jonka kotijoukkue viimeisteli luvuin 10-3. Kavala eteni voittoon pitkälti leveämmän materiaalinsa turvin: niin Alexis Kyritsis (16), DeJuan Collins (14), Miroslav Rajcevic (13), Dragan Geranic (12/11) kuin ensimmäisen ottelunsa pelannut NBA-takamies Milt Palaciokin (9) ottivat ahkerasti osaa korintekotalkoisiin, kun taas Trikalla eli pitkälti Kasib Powellin (20) yksilösuorituksilla.
Puolustuspeliin keskittynyt Huff heitti ottelussa 16 minuutissa kolme pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 1/2), haki kaksi levypalloa, riisti kahdesti, torjui yhden heiton, menetti pallon kerran sekä rikkoi vastustajaa kerran.
Kavala on voittanut 11 ottelustaan kolme ja nousi voitollaan liigan jumbosijalta tasapisteisiin Trikallan, Larissan ja AEK Ateenan kanssa.
Syyskaudella Espanjan kakkosliiga LEB Goldin kärkisijoja hätyytellyt Antti Nikkilän Sant Josep Girona on valahtamassa kovaa vauhtia liigan keskikastiin. Lauantaina Girona hävisi jo viidennen perättäisen ottelunsa, tällä kertaa vieraskentällä Breogania vastaan lukemin 70-53 (32-28).
Girona pysyi Breoganin kannoilla vielä puoliaikaan asti, mutta romahti täydellisesti kolmannella jaksolla. Breogan juoksi Gironan lukuisista pallonmenetyksistä nopeita hyökkäyksiä ja pakotti Gironan kaukoheittoihin, jotka menivät järjestäen ohi. Ottelun kolmas jakso merkittiin Breoganille 28-7.
Nikkilä pelasi ottelussa 18 minuuttia nakutellen kuusi pistettä (kakkoset 1/2, vapaaheitot 4/4), keräten viisi levypalloa, riistäen kahdesti, menettäen pallon kerran ja rikkoen kahdesti. Troy DeVries heitti Gironalle 16 pistettä, Breogania tahditti Eric Coleman (18/10).
Girona tipahti tappionsa myötä jo LEB Goldin seitsemännelle sijalle. Girona on voittanut 18 ottelustaan kymmenen.
Suomalaisvalmentaja Anton Mirolybovin Chemnitz päihitti Jenan 73-67 Saksan kakkosliiga ProA:n lauantain sarjakierroksella. Chemnitz nousi voitollaan ProA:n neljännelle sijalle, ja on voiton päässä liigan kolmannen sijan Karlsruhesta.
Ville Mäkäläisen Worthing Thunderin ottelu Plymouth Raidersia vastaan Ison-Britannian BBL-liigassa siirrettiin poikkeuksellisten sääolosuhteiden johdosta.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.