Rannikon paluu siivitti Varesen voittoon

26.11.2011 Kahden ottelun verran polveaan potenut Teemu Rannikko teki voitokkaan paluun kentälle, kun hänen edustamansa Cimberio Varese katkaisi kahden voiton putkensa nitistämällä sarjanousija Venetsian 73–67 (38–37) Italian Serie A:n lauantaikierroksella.

Teemu Rannikon Varese nitisti Venetsian lauantaina.

Samuel Haanpää kuului kentän tehokkaimpiin Kyproksen kärkikamppailussa.

Ville Kaunisto kahmi 16 levypalloa Ranskan NM1-liigassa. Kuvat: Ville Vuorinen & Kai Kilappa.

Varese johti ottelua hienokseltaan ja käväisi Rannikon kahden perättäisen kolmosen saattelemana kolmannella jaksolla parhaimmillaan 52-44-johdossa.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä neljä minuuttia, Venetsia johti kuitenkin pistein 61-62. Seuraavan kolmeminuuttisen aikana Varese piti kuitenkin vieraansa vailla pelitilannekoria, ja Rok Stipcevic katkaisi sarjanousijan selkärangan kolmosellaan, joka vei kotijoukkueen 70–64-johtoon viimeisen minuutin alussa. Varese voitti ottelun 73-67 (38-37).

Kaksi viikkoa sitten Petteri Koposen Virtus Bolognaa vastaan pelaamassaan ottelunsa polvensa loukannut Teemu Rannikko teki pirteän paluun upottaen 18 minuutissa kahdeksan pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 2/3, vapaaheitot 2/2). Rannikko sieppasi myös kolme levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti pallon kerran.

Varesen tehomiehet olivat Justin Hurtt (18/3) ja Rok Stipcevic (14/3/4 syöttöä/3 riistoa). Alvin Young upotti Venetsialle 20 pistettä.

Varese on voittanut kahdeksasta ottelustaan viisi.

Haanpään Keravnos tappioton Kyproksella

Samuel Haanpään Keravnos Strovoloun peli kulkee paitsi kansainvälisessä EuroChallengessa, myös Kyproksella. Lauantai-iltana Keravnos kohtasi Kyproksen liigan toisen tappiottoman joukkueen, APOEL Nikosian, ja nöyryytti vieraitaan 81–56 (42–18)-voitollaan.

Keravnosin puolustuspeli takasi, ettei APOELista ollut kotijoukkueelle kunnon vastusta. Kolmannesta jaksosta alkaen APOEL alkoi saada pelin juonesta kiinni hyökkäyksessä, mutta Keravnosin hyvä hyökkäyspelaaminen piti kotijohdon yhä runsaana.

Samuel Haanpää pelasi kärkiottelussa 18 minuuttia ja säkitti 10 pistettä (kakkoset 2/2, kolmoset 1/4, vapaaheitot 3/4). Keravalaislähtöinen maajoukkuemies nappasi myös kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.

Keravnosin tehokkaimmat olivat Haanpään ohessa Strahinja Dragicevic (17/3) ja Panagiotis Trisokkas (12/12). Keravnos on voittanut kaikki seitsemän pelaamaansa ottelua.

Kaunistolle 16 pistettä, 16 levypalloa

Ville Kauniston vahva työ Ranskan NM1-liigan levypallokuninkaana jatkui perjantai-iltana, jolloin Kauniston seura ADA Blois Basket kohtasi vierasottelussa Liévinin. Täydet 40 peliminuuttia hikoillut Kaunisto upotti 16 pistettä (kakkoset 8/15, kolmoset 0/1, vapaaheitot 0/2), sieppasi 16 levypalloa, torjui kaksi vastustajan heittoa, antoi kaksi syöttöä ja riisti pallon kerran, mutta ei onnistunut auttamaan joukkuettaan voittoon. Liévinin voittolukemat merkittiin pöytäkirjaan 78–70 (41–41).

Liévinin tehokkaimmat olivat Jérome Dessart (20/4/7 syöttöä) ja Aude Pierre Joseph (18/4). Joukkueessa pelaa myös Suomessa kaudella 1994/95 pistekuninkuuden voittanut Antwon Hoard (9/5). Gary Staelens heitti Bloisille 18 pistettä.

ADA Blois Basket on voittanut kymmenestä ottelustaan kuusi.

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia