13.1.2006 Teemu Rannikon edustama slovenialaisseura Union Olimpija Ljubljana sai heittää lopullisesti hyvästit Euroliigan jatkopaikalle Espanjassa. Lohkon kärkijoukkue TAU Ceramica oli tyly isäntä rökittämällä hengettömät vieraansa numeroin 91-63 (47-20). Yksipuolinen ottelu oli ohi jo avausjaksolla, jota TAU johti Luis Scolan tahdittamana parhaimmillaan 46-16.
Neljä pistettä heittänyt, yhden levypallon noukkinut ja kaksi koriin johtanutta syöttöä tarjonnut Rannikko pelasi tilastojen valossa kauden vaatimattomimman ottelunsa.
Kaksi kertaa tuloksettomasti kolmoskaaren takaa tähdänneen Rannikon 19 peliminuuttia kertyivät jo taukoon mennessä.
Olimpijan päävalmentaja Zmago Sagadin tarjosi sen jälkeen tilaisuuden loukkaantumisista toipuneelle ja kauden ensimmäisen Euroliigaottelunsa pelanneelle 19-vuotiaalle georgialaiselle takamiehelle Manuchar Markoishvilille. EM-karsinnoissa Suomea vastaan pelannut Markoishvili keräsi 30 minuutissa saldon 8/4.
Olimpija Ljubljanan 90-luvulla Euroopan eliitin tuntumaan nostanut ja potkut saaneen kroatialaisen Pino Grdovicin kuukausi sitten korvannut slovenialaisvalmentaja Sagadin laukoi kovaa tekstiä Espanjassa.
- Tänään ottelussa oli vain yksi joukkue ja se oli TAU Ceramica. Meillä on ollut monia ongelmia tällä kaudella uuden ja useasta kansallisuudesta kootun joukkueen kanssa. Tältä ryhmältä puuttuu yhteishenki ja -työ kentällä.
Sagadin, 51, on jälleen isossa roolissa Olimpijan uutta tulemista rakennettaessa. Hän allekirjoitti tiistaina kauden 2007-08 loppuun asti ulottuvan sopimuksen, jota seuraa mahdollisesti vielä kaksi optiovuotta.
- Olemme aloittaneet jo nyt uusien ja tasokkaampien slovenialaispelaajien etsinnän ensi kautta varten, vahvistaa Sagadin.
Viiden Italiassa pelatun kauden jälkeen viime kesänä kahden vuoden mittaisen sopimuksen Ljubljanan kanssa solminut Rannikko, 25, istuu ikänsä, tavoitteidensa ja taitojensa puolesta hyvin Sagadinin suunnitelmiin.
- Hän on joukkueeni moottori, on Sagadin todennut.
Scavolini Pesarossa hetkeksi itseluottamuksensa hukannut ja uudessa seurassaan omalle tasolleen palannut Rannikko on pelannut kymmenessä Euroliigan ottelussa keskimäärin 31 minuuttia, heittänyt siinä ajassa 12,2 pistettä, ottanut 2,1 levypalloa, antanut 3,5 syöttöä ja riistänyt pallon 1,3 kertaa vastustajalta.
Tehoissa suomalaisen edelle yltävät niukasti vain Israelin maajoukkuemies Yotam Halperin (13,8/2,7) ja NBA-kokemusta omaava 36-vuotias yhdysvaltalaispelaaja Jimmy Oliver (13,0/2,5). Entisen Jugoslavian alueen maiden huippujoukkueista kootussa Adriatic-liigassa Rannikko on ollut selkeästi Olimpijan ykköspelaaja.
Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.
Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).
Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.
Mikael Jantusen edustaman Paris Basketballin historian ensimmäinen kevät Euroliigan pudotuspeleissä on käynnistynyt kahdella tappiolla suurta ennakkosuosikkia Fenerbahcea vastaan. Turkin jättiläisseura peittosi pariisilaiset ensimmäisessä puolivälieräottelussa täpärästi 83–78 (49–42) ja toisessa selkeämmin 89–72 (61–38). Sarja jatkuu ensi tiistaina Pariisissa.
Jacob Grandison oli pelituulella myöhään tiistai-iltana upottamalla 13 peliminuutissa 13 pistettä FIBA Europe Cupin kaksiosaisen finaaliottelun jälkimmäisessä osaottelussa. Grandisonin erinomaisesta heittovireestä huolimatta PAOK Saloniki menetti johtonsa viimeisellä minuutilla ja Bilbao Basket pääsi juhlimaan mestaruutta viiden pisteen voittomarginaalilla.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Useissa Euroopan korissarjoissa on ratkaisujen ajat käsillä. Roosa Lehtoranta pelaa Saksan finaaleissa, Awak Kuier Italian välierissä, Helmi Tulonen taistelee sarjapaikasta ja Anniina Äijänen noususta.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Mikael Jantunen säästi myöhään tiistai-iltana tärkeimmät onnistumisensa viime minuuteille, kun Paris Basketball peittosi Euroliigan ensimmäisessä Play-In-ottelussa vieraskentällä Real Madridin 73–81 (36–46). Pariisilaiset kohtaavat Euroliigan puolivälierissä turkkilaisen Fenerbahcen ja Jantusesta tulee ensimmäinen suomalainen Euroliigan pudotuspeleissä 20 vuoteen.
Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.