2.12.2005 Valmentajaa vaihtanut Union Olimpija Ljubljana otti kauden ensimmäisen voittonsa koripallon Euroliigassa. Virhevaikeuksissa ollut Teemu Rannikko heitti viisi pistettä, kun Olimpija kukisti kotikentällään Ateenan AEK:n 81-72 (32-41).
Euroliigassa neljä ensimmäistä otteluaan hävinnyt slovenialaisseura varmisti pakkovoiton itselleen viimeisten kolmen minuutin kuluessa, jotka se vei nimiinsä pistein 16-4 Jimmy Oliverin (22/1), Yotam Halperinin (10/1) ja Szymon Szewczykin (9/4) koreilla. Oliver sai ottelussa kaikki kymmenen vapaaheittoaan sisään.
Rannikon virhetili täyttyi 19 peliminuutin kuluessa. Ljubljanalle vihellettiin ottelussa yhteensä 31 virhettä, eli 12 AEK:ta enemmän. Olimpijan päävalmentajaksi palannut Zmago Sagadin painotti, että voitto oli joukkueelle elintärkeä.
- Emme ole menettäneet vielä mahdollisuuksiamme 16 parhaan joukkoon. Edessä on kuitenkin paljon töitä tavoitteen toteutumiseksi. Olimpijan 1990-luvulla Euroopan huipun tuntumaan nostanut Sagadin oli AEK:n kohtaamisessa tyytyväinen vain voittoon.
- Euroliigassa voitot tulevat aggressiivisen puolustuksen kautta. Lopullinen yhdeksän pisteen ero ei kerro täyttä totuutta ottelun luonteesta. Pelaajani olivat viimeisten minuuttien aikana erittäin hermostuneita.
Euroliigan A-lohkon kärjessä ovat neljällä voitolla Tau Ceramica ja Zalgiris Kaunas. Bologna ja Treviso ovat voittaneet kolme, sekä Bamberg ja AEK kaksi ottelua. Ljubljana ja Strasbourg ovat yhden voiton joukkueita.
Rannikko on pelannut viidessä ottelussa keskimäärin 30 minuuttia tehoilla 11,2/1,8. Lisäksi hän on antanut ottelua kohden 3,4 koriin johtanutta syöttöä ja riistänyt pallon 1,2 kertaa vastustajalta.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.