Rannikon vire jatkuu - 34 pistettä ja Zadar nurin

5.2.2007 Suomalainen Teemu Rannikko on tällä hetkellä varovaisestikin arvioiden yksi Euroopan kuumimmista koripalloilijoista. Viikonvaihteen Adriatic-liigan kierroksella Rannikko upotti 34 pistettä ja johdatti slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan voittoon kroatialaisesta Zadarista. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Teemu Rannikko pisti Zadar-ottelun 12 kolmen pisteen heitostaan sisään kahdeksan. Lisäksi hän teki tarkkaa jälkeä kakkosissaan (3/4) ja vapaaheitoissaan (4/4). Kentän ylivoimaisesti korkeimman pistemäärän lisäksi maajoukkueen ykköspelintekijälle kirjattiin vajaassa 31 peliminuutissa kolme koriin johtanutta syöttöä ja kolme levypalloa. Rannikon tehoindeksi pelissä oli 39, jolla hän vei nimiinsä Adriatic-liigakierroksen MVP-tittelin.  

Ljubljana johti Zadaria vastaan jo puoliajalla 47-31. Rannikko ratkaisi ottelun lopullisesti Ljubljanalle upottamalla puoliajan jälkeisten 13 minuutin aikana peräti kuusi kolmosta. Olimpijan voittolukemat kirjattiin lopulta 89-79. 

189-senttinen Rannikko on neljällä viimeisellä Adriatic-liigan kierroksella heittänyt pisteitä huimalla 29,8 keskiarvolla. Lisäksi hän on vapauttanut syötöillään joukkuekaverinsa korintekoon keskimäärin 5,5 kertaa ottelua kohden. 

Vaikka Ljubljanan tie Euroliigassa nousi pystyyn alkusarjassa, ehti Rannikko viimeisten viikkojen aikana osoittaa huippukuntoaan myös maanosan kovimmassa seurajoukkuekilpailussa. Rannikon piiskaamana Olimpija voitti kolme neljästä viimeisestä Euroliiga-pelistään. Putken ainoa tappio tuli Partizan Belgradia vastaan, jolloin Ljubljanan suomalaistähti oli flunssaisena sivussa. Euroliigan runkosarjan päättäneessä vieraspelissä Joventut Badalonaa vastaan Rannikko pussitti 22 pistettä, joiden joukossa ottelun ratkaisseet kuusi peräkkäistä vapaaheittoa viimeisellä minuutilla. 

Möttölä Baltian liigan tähdistöpelissä 

Hanno Möttölä lisäsi jälleen yhden merkinnän komeaan ansioluetteloon, kun hän esiintyi viikonloppuna Baltian liigan tähdistöottelussa.  

Zalgiris Kaunasia edustava Möttölä pelasi ottelussa 18 minuuttia ja oli kymmenellä pisteellään yksi vierastyöläisten tähdistöjoukkueen viidestä pelurista kaksinumeroisilla pistelukemilla. Möttölä poimi myös neljä levypalloa. 

Möttölän joukkuekaveri Tanoka Beard vei ottelun MVP-palkinnon kirjautettuaan teholukemat 12/16. Vierastyöläiset voittivat baltialaistähdet niukasti 100-98. 

Kotille toinen peräkkäinen ”tuplatupla” 

Maajoukkuelaituri Tuukka Kotti tehtaili Italian kakkosliigassa toisen kerran peräkkäin tuplalukemat, kun hän nosteli 15 pistettä ja vei nimiinsä kymmenen levypalloa. Kotin edustama Castelletto Ticino voitti vieraissa Imolan 80-67. 

Viime viikolla Kotti kirjautti tismalleen samat lukemat, 15/10, voitto-ottelussa Carife Ferraraa vastaan.  

Lyhyesti 

Tshekin liigassa Antti Nikkilän Nymburk lihotti jälleen pistetiliään voittamalla Mlekarna Kuninin vieraissa 85-77. Nikkilä teki kaksi pistettä ja otti kaksi levypalloa, mutta sai neljä virhettä vajaassa kymmenessä peliminuutissaan.  

Iiro Tenngren pelasi ensimmäisen ottelunsa Saksan kakkosbundesliigassa ja USC Freiburgin riveissä. Vastikään Saksaan Espanjasta siirtynyt, mutta Freiburgin ensimmäisissä harjoituksissa loukkaantunut Tenngren nosti kaksi pistettä, vei neljä levyriä ja riisti kahdesti, kun Freiburg yllätti sarjan etelälohkossa kakkosena olevan Chemnitzin 92-86. Vastuuta Tenngrenille tarjottiin debyytissä vajaan 18 minuutin edestä.  

Ari Tammivaaran luotsaama Mitteldeutscher oli sekin voitokas Saksan kakkosliigassa. Pohjoislohkon ottelussaan se kukisti Cuxhavenin vieraissa 79-72. Mitteldeutscherin Juha Sten ei pelannut. Hän hoivailee tulevat viikot murtunutta kättään.

Aki Ulanderin Sallén Basket otti kolmannen peräkkäisen voittonsa Ruotsin pääsarjassa, kun Akropol kaatui kotonaan 80-92. Ulander pelasi tehokkaan varttitunnin tehden kymmenen pistettä ja poimien kuusi levypalloa.  

Roni Leimu pussitti 11 pistettä Islannin liigassa, kun hänen joukkueensa Haukar hävisi kotikentällään Keflavikille 70-95.  

Gordon Herbertin valmentama Pau-Orthez hävisi vieraissa Gravelines-Dunkerquelle 60-69.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
13.1.2026 09:49 NCAA

Miro Little palasi parketille 20 pisteen voimin NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Miro Little, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja 19 pistettä heittänyt Olavi Suutela.

13.1.2026 09:07 NBA

Jazz ohitti Cavsin toisella puoliajalla – Markkanen 28 pistettä, 12 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti vieraissa Cleveland Cavaliersin 112-123. Lauri Markkanen keräsi 28 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan.

9.1.2026 10:35 NBA

Jazz kampesi voittoon Mavericksia vastaan – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua viiteen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset kaatoivat Dallas Mavericksin 116-114. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 33 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.

6.1.2026 09:34 NCAA

Elsa Lemmilä herkutteli torjunnoilla Ohio Staten aloitusviisikossa – NCAA:ssa käynnistyivät lopullisesti konferenssiottelut

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet joulun jälkeen konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuu Elsa Lemmilä, joka torjui peräti 14 heittoa kolmeen otteluun.

5.1.2026 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä erikoinen haaste Englannissa – ”Paikallista aksenttia on välillä vaikea ymmärtää”

Veera Pirttinen on pelannut Euroopassa ammattilaisena aiemmin Islannissa, Saksassa, Espanjassa sekä Slovakiassa ja otti uuden suunnan siirtyessään Iso-Britanniaan Manchester Basketballin joukkueeseen. Pirttinen on sopeutunut hyvin uuteen haasteeseen, vaikka yllättäviä ongelmiakin on ollut.

22.12.2025 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil saanut hyvän startin ammattilaisuralleen – ”Olen pelannut tasaisesti”

Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.

18.12.2025 12:26 Pääjuttu

Lassi Nikkarinen siirtyy Hradec Kraloveen

Syyskauden ajan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Fuenlabradan paidassa pelannut Korisliigan MVP ja kaksinkertainen Korisliigan mestari Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 vuotta, siirtyy Espanjasta Tshekkien liigaa pelaavaan Hradec Kraloveen.

16.12.2025 09:01 NBA

Jazz jatkoaikavoittoon Mavericksista – Markkanen 33 pistettä, 16 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.

13.12.2025 07:24 NBA

Lauri Markkanen 26 pistettä, kun Jazz vei voiton Tuomas Iisalon Grizzliesistä

NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

Näytä lisää vastaavia