18.1.2022 09:08 KTP-Basketin päävalmentaja Roope Mäkelä jatkaa joukkueen peräsimessä vielä ensi kauden ja mahdollisesti seuraavankin.
Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
KTP-Basket kertoo tiedotteessaan tehneensä nykyisen päävalmentajansa Roope Mäkelän kanssa uuden 1+1-mallisen sopimuksen. Seuran puheenjohtaja Jyrki Lindströmin mukaan Mäkelän jatkositoumuksen myötä KTP saa toteutumaan aiemmin kehittelemänsä ajatuksen pitkäaikaisesta valmentajaratkaisusta.
– Olemme olleet tyytyväisiä joukkueen nykyiseen ilmeeseen ja siihen, miten hyvä henki joukkueessa on. Myös tulokset puhuvat puolestaan. KTP-Basket on ennen tiistain sarjakierrosta neljäntenä ja kiinni pudotuspelien kotiedussa. Tulokset ovat olleet jopa odotettua parempia, mutta se ei yksin ratkaissut, eikä ollut edes merkittävin tekijä jatkosopimuksen kannalta, Lindströmin kiittelee samassa tiedotteessa.
Roope Mäkelä itse toteaa, että neuvottelut olivat lopulta lyhyet. Hän kertoo olevansa tyytyväinen joukkueen sarjasijoitukseen, työntekoon joukkueessa sekä KTP:n organisaatioon.
– Kaikki on hoidettu, mitä on luvattu, ja kun työilmapiirikin on ollut hyvä, niin kaikki puhui sen puolesta, että jatkan, hän lisää.
Kausi on toki KTP:llä – kuten kaikilla muillakin – ollut koronaongelmien seassa varsin rikkonainen.
– Vasta viime perjantaina pääsimme ensi kertaa joulun jälkeen harjoittelemaan 5 vs. 5 -pelaamista, Mäkelä kertoo.
KTP-Basket palaa parketille tänään tiistaina kohdatessaan kotiottelussa Kouvot.
Lapuan Kobrien runko pysyy kasassa tulevalla Korisliiga-kaudella. Tuoreet pelaajasopimukset kattavat viisi viime kaudelta tuttua kasvoa sekä amerikkalaisvahvistus Samari Curtisin.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.