Roosa Lehtoranta vaihtaa joukkuetta Saksassa ja siirtyy Saarlouis Royalsiin

18.6.2024 11:42 Susiladiesin Roosa Lehtoranta, 27, jatkaa Saksan Bundesliigassa myös ensi kaudella, kun Peli-Karhut kasvatti siirtyy Saarlouis Royalsiin.

Roosa Lehtoranta nähdään Saksan Bundesliigassa myös ensi kaudella. Kuva: Ville Vuorinen.

Lehtoranta pelasi päättyneellä kaudella Angels Nördlingenissä, jonka tie tyssäsi puolivälieriin. Nördlingen ylsi kaudella myös Saksan cup-finaaleihin, jossa joukkue hävisi Hannoverille. Cupin välierissä Nördlingen pudotti juuri Saarlouisin ja Lehtoranta heitti 18 pistettä.

Saksaan Lehtoranta siirtyi lokakuun lopussa Peli-Karhuista, jossa hän ehti pelata kolme ottelua kaudella 2023-24. Lehtoranta on aiemmin pelannut ulkomailla Belgian pääsarjaa Antwerpen Giantsissa.

Kolminkertainen Suomen mestari on ehtinyt pelata jo peräti 242 ottelua Korisliigassa, jossa hän on edustanut PeKan lisäksi Tapiolan Honkaa. Lehtoranta on palkittu vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi (2015-16) ja vuoden parhaaksi 6. pelaajaksi (2014-15).

Susiladiesin riveissä Lehtoranta on pelannut 24 ottelua. Universiadimaajoukkueessa hän oli voittamassa Suomelle historiallisesti pronssia Chengdun universiadeissa kesällä 2023.

Henkilöt

 
19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

18.5.2026 22:59 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan sarjanousuun

Lilli Onnela pääsi juhlimaan Faenzan kanssa sarjanousua. Onnela oli läpi kauden joukkueensa ehdoton ykköshahmo.

15.5.2026 06:53 WNBA

Lynx kalkkiviivoilla Wingsiä parempi – Kuierille kuusi minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi kotikentällään Minnesota Lynxille 90-86 (40-48). Awak Kuier haki Wingsille yhden levypallon kuuden minuutin peliajalla.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 23:21 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsin kausi päättyi välieriin

Anissa Poundsin kausi Iso-Britannian Superleaguessa tuli päätökseen. Oaklands Wolvesin taival katkesi välieriin. Lilli Onnela loisti jälleen Serie A2:n pudotuspeleissä.

10.5.2026 11:02 WNBA

Wings voittoon Feveristä WNBA-kauden avauspelissään – Kuierilla maltilliset minuutit

WNBA käynnistyi eilen illalla Suomen aikaa Dallas Wingsin osalta, kun joukkue voitti Indiana Feverin 107-104. Viime viikonloppuna Yhdysvaltoihin saapunut Awak Kuier tilastoi yhden levypallon, syötön ja riiston kahden minuutin peliajalla.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

4.5.2026 23:24 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan jatkoon Italiassa

Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

Näytä lisää vastaavia