21.1.2011 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana avasi savottansa Euroliigan 16 parhaan joukkueen jatkosarjassa torstai-iltana trillerivoitolla. Olimpijan jalkoihin jäi italialainen Lottomatica Roma, joka kukistui kotikentällään Kenny Gregoryn onnistuneiden vapaaheittojen jälkeen pistein 63-64 (35-33).

Sasu Salinin Olimpija Ljubljana venyi torstai-iltana vierasvoittoon. Kuva: Ville Vuorinen.
Olimpija aloitti ottelun erinomaisesti juosten roomalaiskannattajien tyrmistykseksi kolmessa minuutissa 0-8-johtoon. Kotijoukkue kuitenkin tokeni alkushokista ja pääsi hidastamaan ottelun tempon mieleisekseen. Rooman montenegrolaislaituri Vladimir Dasic johdatti joukkueensa avausjakson päätteeksi 19-18-johtoasemaan.
Tasatahtia edenneen toisen jakson päätteeksi Rooma kärkkyi vierailtaan karkuun kolmannen jakson alkajaisiksi ja johti parhaimmillaan numeroissa 43-35. Roomalaiset eivät kuitenkaan päässeet karkaamaan, kun Olimpija tiivisti puolustustaan ja pakotti kotijoukkueen ahtaisiin heittopaikkoihin sekä pallonmenetyksiin. Olimpija käväisi 46-47-johdossa ennen Charles Smithin kolmosta, joka palautti roomalaisjohdon kahteen pisteeseen kolmannen jakson lopuksi.
Päätösjaksolla Rooma karkasi kahdesti viiden pisteen johtoon, mutta Olimpija tuli molemmilla kerroilla perästä Kenny Gregoryn henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Gregory vei kahdeksan sekuntia ennen loppua Olimpijan vapaaheitoillaan kahden pisteen johtoon, 63-64. Rooman Nemanja Gordic haki joukkueelleen voittokoria layupilla, joka kierähti renkaasta ulos varmistaen Olimpijalle avausvoiton Euroliigan jatkosarjassa.
Sasu Salin pelasi torstai-iltana kolme minuuttia, joista kaikki toisen jakson loppuminuuteilla. Salin keräsi tilastomerkinnöikseen yhden kahden pisteen ohiheiton sekä yhden pallonmenetyksen. Rooman tehomies oli Vladimir Dasic (18/11) ja kentän arvokkaimpana pelaajana juhlittiin Olimpijan Kenny Gregorya (19/14), joka sai tukea Saso Ozboltilta (16/1).
Lohkon toisessa ottelussa FC Barcelona päihitti Maccabi Tel Avivin kotonaan 81-71 (41-37) Juan Carlos Navarron 24 pisteen tahdittamana. Barcelona ja Olimpija johtavat Euroliigan jatkolohko F:aa yhdellä voitollaan. Olimpija kohtaa seuraavassa ottelussaan kotikentällään Ljubljanassa FC Barcelonan torstaina 27. tammikuuta.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Sasu Salin lämpenee kauden tärkeimpien pelien ollessa käsillä, kun Estudiantes jatkaa nousutaisteluaan.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti toisen peräkkäisen pelinsä, kun Chicago Sky kaatui 99-89 (37-38). Awak Kuier pelasi viisi minuuttia ja tilastoi yhden levypallon.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.