Salmisen Solnalla pelissä paljon muutakin kuin voittoputken jatkuminen

7.2.2008 Ruotsin koripalloliigassa Solnaa luotsaava Pekka Salminen on suojatteineen tulisilla hiilillä, vaikka runkosarjaa on jäljellä vielä 12 ottelua. Syy jännitykseen ei johdu joukkueen hurjan voittoputken jatkumisesta, vaan pudotuspelihenkeä huokuvan runkosarjan ensimmäisestä huipentumasta.

Ruotsin liigassa 12 joukkuetta pelaa kolminkertaisen sarjan. Ensimmäisen 22 ottelun jälkeen luodaan vasta sarjaohjelma viimeiselle 11 sarjakierrokselle. Runkosarjassa 22 kierroksen jälkeen sijoilla 1-6 olevat saavat sarjan viimeisellä kolmanneksella kotikentälleen kuusi ottelua ja pelaavat vieraissa viisi. Sijoilla 7-12 olevat puolestaan kokevat päinvastaisen kohtalon.

Mielenkiintoisen Ruotsin järjestelmän tekevät "lisäpalkinnot ja -rangaistukset". 22 kierroksen jälkeen kärkipaikalla oleva joukkue saa nimittäin viimeisen kolmanneksen kotipeleihinsä sijoilla 2-7 olevat joukkueet, kakkonen sijoilla 3-8 ja kolmonen sijoilla 4-9 olevat jne. Näin ollen 22 ottelun jälkeen runkosarjassa viimeisenä oleva joukkue pelaa 11 viimeisen kierroksen aikana paitsi kuusi kertaa vieraissa, kohtaa se kaiken lisäksi kyseisissä otteluissa ainoastaan sarjan kärkijoukkueita.

- Merkityksettömiä otteluita ei olekaan. Viimeisen 6-7 kierroksen ajan seurajohtajat ovat laskeneet tilanteita taloudellisesta näkökulmasta ja urheilullisestikin panokset ovat koko ajan korkealla, kertoo viime kaudella ToPoa Korisliigassa valmentanut Salminen.

Salmisen Solna on ennen perjantaina pelattavaa 22. sarjakierrosta kärjessä tasapistein Sundsvallin ja luulajalaisen Plannjan kanssa. Solna kohtaa perjantaina keskikastiin kuuluvan Uppsalan.

- Jos pystymme voittamaan Uppsalan, vältämme viimeisen 11 kierroksen aikana matkan Luulajaan. Siinä on noin 60 000 kruunun ero seuran taloudelle joudummeko matkustamaan vai saammeko Plannjan kotikentällemme, Salminen summasi joukkueensa tilannetta.

Ruotsin liigaan loihdittu ylimääräinen mielenkiinto aiheuttaa myös ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Etenkin seurajohdon keskuudessa, sillä reagointiaikaa matka- ja ottelujärjestelyihin ei ruhtinaallisesti jää ennen viimeisen 11 pelikierroksen alkamista.

- Se on pieni hinta siitä, että jokaisella pelillä on sarjan alusta saakka merkitystä, arvioi Salminen.

Aikaa harjoittelulle

Viime viikonvaihteessa sarjan ulkomaalaisista kootun Team Worldin voittoon Ruotsin tähdistöottelussa luotsannut Pekka Salminen on suojatteineen kovassa huudossa. Solna on voittanut jo yhdeksän peräkkäistä peliään lyötyään tuoreimmassa koitoksessaan paikallisvastus 08 Tukholman vieraissa lukemin 89-78. Voittoputki on nostanut Solnan kärkikahinoihin juuri oikeaan aikaan.

Solnan alkukauteen mahtui myös vaikeampia aikoja. Ennen joulukuussa käynnistynyttä voittoputkea Solna voitti 12 ensimmäisestä ottelustaan "vain" kuusi.

- Joukkuepuolustuksemme, pelaajien rotaatio ja harjoittamamme hyökkäyspelimmekin vaati aikaa. Solnalla on jälleen täysin uusi ja aiempaa nuorempi joukkue, joten lähtökohtanamme olikin, että seurajohtoa myöten kärsivällisyyttä on löydyttävä. Nyt tuo kärsivällisyys näyttää saavan palkinnon, kertaa Salminen.

Ruotsin liigassa joukkueet pelasivat koko syyskauden ja vielä alkuvuodenkin yhden ottelun viikkotahdilla. Runkosarjan viimeisellä kolmanneksella ja pudotuspeleissä tahti kiihtyy. Ruotsissa kausi päättyy toukokuun puolivälissä.

- Olemme päässeet harjoittelemaan kunnolla, kun viikot eivät kulu pelkästään palautellessa ja valmistautuessa seuraavaan otteluun. Joukkuetta on pystynyt rakentamaan matkan varrella ja yksittäisiä pelaajiakin auttamaan, Salminen arvioi.

Yksittäiseksi esimerkiksi Salminen nimeää 21-vuotiaan Martin Pahlmbladin, joka on taistellut tiensä Solnan avaukseen ja on takonut pisteitä 13 ottelukohtaisella keskiarvolla. Luku sinällään on hirmuvedossa oleva maajoukkuetakamies Rudy Mbemba. Vikkelällä nuorukaisella ikää on vasta 20, mutta tehosarakkeesta löytyy 16,9 pisteen ja 4,9 koriin johtaneen syötön keskiarvot.

- Rudy on ollut jokerikorttimme, kehaisee Salminen, joka kuuluu myös Suomen miesten maajoukkueen valmennusportaaseen.

Salmisen edellisen Solna-pestin aikana ja mestaruusvuonna 2003 Salmisen jokerikortti oli konkarisentteri Matthias Sahlström, joka tuolloin ei antanut 35 ikävuotensa haitata tehdessään ratkaisevassa finaalissa 28 pistettä ja kauhottuaan lisäksi 16 levypalloa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia