14.2.2011 Tasaisesti otteitaan parantava Henna Salomaa linkosi Chemnitz Chemcatsin korkeimmat pisteet, 17, Saksan Bundesliigan sunnuntain kierroksella. Salomaan hyvästä esityksestä huolimatta Chemnitz kärsi toisen perättäisen niukan tappionsa häviämällä Wolfenbuettelille 73-75 (36-39).

Henna Salomaa upotti 17 pistettä Saksan Bundesliigassa.

Tiina Stenin Panionios kärsi kolmannen perättäistappionsa.

Heta Korpivaara uurasti täydet minuutit Burgosin vieraana. Kuvat: Francois Perthuis ja Tytti Nuoramo.
Chemcats onnistui hämmentämään Wolfenbuettelia paikkapuolustuksellaan ja karkasi parhaimmillaan 13 pisteen johtoon, kun sunnuntain ottelun päätösjakso oli ehtinyt vanheta muutaman minuutin. Loppuhetkillä Wolfenbuettelin rutiini oli kuitenkin liikaa. Kotijoukkue vei viimeiset minuutit 21-6 ja koko ottelun 75-73 (39-36).
Ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaava TikS-kasvatti Henna Salomaa pelasi Wolfenbuettelia vastaan 28 minuuttia ja viimeisteli kauden piste-ennätyksensä, 17 (kakkoset 4/6, kolmoset 1/3, vapaaheitot 6/6). Salomaa oli tehokkaana myös muilla pelin osa-alueilla keräten neljä levypalloa, neljä syöttöä ja yhden pallonriiston.
Kentän tähti oli Wolfenbuettelin Katarina Flasarova (26/4/6 syöttöä). Salomaa sai tukea Franziska Worthmannilta ja Brianne O'Rourkelta, jotka molemmat heittivät 15 pistettä.
Chemcats jakaa Bundesliigan jumbosijan Hernerin kanssa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet neljä ja hävinneet 14 ottelua.
Jenni Muurisen Rhein Main Baskets kohtasi Bundesliigan sunnuntain kierroksella Donau-Riesin ja oli helisemässä vierasjoukkueen aggressiivisen hyökkäyspelin kourissa. Ahkerasti korille ajanut Donau-Ries saalisti kotijoukkueelle peräti 25 virhettä ja sai heitettäväkseen 24 vapaaheittoa, joista 21 upposi koriin. Donau-Ries vei vieraspisteet lukemin 58-68 (27-33).
Muurinen kuului Rhein Mainin aloitukseen ja upotti 25 minuutissa viisi pistettä (kakkoset 2/6, vapaaheitot 1/1). Muurinen kokosi myös kuusi levypalloa, kaksi blokkia, kaksi menetystä ja neljä virhettä.
Donau-Riesin tehopelaaja oli Dasa Rajecka, joka linkosi 24 pistettä. Rhein Mainista ainoa yli kymmenen pistettä kerännyt pelaaja oli Alissa Pierce (12/3).
Rhein Main jatkaa Bundesliigan 10. sijalla viidellä voitolla ja 13 tappiolla.
Tiina Stenin Panionios kärsi kolmannen perättäisen tappionsa Kreikan liigan lauantain kierroksella. Apollon hallitsi ottelua kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan yli 20 pisteellä, ennen kuin Panionios sai hyökkäyspään lukkonsa auki ja kavensi loppulukemiksi tappioksi siedettävät 76-68 (45-34).
Sten kuului Panioniosin avaukseen ja nosteli 21 minuutissa kahdeksan pistettä (kakkoset 4/6), kaappasi kaksi levypalloa, jakoi yhden korisyötön, menetti pallon kahdesti ja rikkoi vastustajaa neljästi. Apollonin voiton kulmakivet olivat Aglaia Karadima (26/4/3 syöttöä) ja Kaili McLaren (24/11), kun taas Panioniosin komeimmat teholuvut keräsivät Mirna Mazic (23/12) ja Kary Koch (19/3/5 syöttöä).
Panionios on voittanut kahdeksan ja hävinnyt seitsemän ottelua. Joukkue jakaa Kreikan liigan sijat 6.-8. Apollonin ja FEA Neasin kanssa.
Heta Korpivaaran Aguere Teneriffa kärsi harvinaisen tappion vieraskentällä Burgosia vastaan. Burgosin joukkuepuolustus onnistui pitämään Teneriffan mitättömissä pisteissä kolmatta jaksoa lukuun ottamatta, ja kotijoukkue poistui kentältä 58-45 (34-20)-yllätysvoitto taskussaan.
Täydet 40 minuuttia uurastanut Korpivaara paukutti 10 pistettä (kakkoset 3/11, kolmoset 1/2, vapaaheitot 1/2), sieppasi yhdeksän levypalloa ja antoi yhden korisyötön. Korpivaaran iltaa synkensivät kuusi pallonmenetystä. Kaikkiaan Teneriffa menetti pallon 20 kertaa.
Burgosin tehopelaaja oli Lucia Pablos Villaroel (18/4), ja Teneriffa porskutti Daphne Kennedyn (18/6) onnistumisilla. Teneriffa jatkaa Espanjan kakkosliiga Liga Femenina 2:n A-lohkon jaetulla 3. sijalla Adban kanssa 13 voitolla ja neljällä tappiolla.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.