27.2.2017 Samuel Haanpään ja Argentiinan pääsarjaseura Obras Basketin tiet eroavat.
Samuel Haanpää piti Argentiinan kokemusta opettavaisena. (Kuva: Kai Kilappa)
Haanpää siirtyi buenosairesilaisen Obras Basketin riveihin täksi kaudeksi ja ehti pelata 36 ottelussa tilastoiden keskimäärin 3,8 pistettä ja 1,3 levypalloa ottelua kohden.
- Tämä oli monen asian summa. Olimme hävinneet aika paljon pelejä ja joukkue halusi muutoksia. Uudeksi takamieheksi tuli NBA- ja Euroliigakokemusta omaava pelaaja ja lähtö osui sitten minun kohdalleni. Seura halusi päättää sopimukseni ja juttelimme asioista ja pääsimme sopuun ihan hyvistä ehdoista. Lopulta päädyimme ratkaisuun ihan yhteistuumin. Siinä mielessä ei jäänyt paha maku, Haanpää kertoo sopimuksen purun taustoista.
Haanpäälle kertyi peleissä peliaikaa keskimäärin hieman päälle 15 minuuttia ja rooli jäi lopulta odotettua ja toivottua pienemmäksi.
- Koko kautta varjosti se, että meidän parhaat korintekijämme pelasivat samalla pelipaikalla. Minulle aukesi sitten mahdollisuus, jos he olivat loukkaantuneina. Aina, kun tuli enemmän minuutteja, niin peli kulki.
Kokonaisuudessaan Haanpää pitää kuitenkin Argentiinan kokemusta positiivisena.
- Kokemuksena tämä on ollut hyvä ja olen iloinen, että tuli lähdettyä. Tämä on ollut opettava ja silmiä avaava eikä monella ole mahdollisuutta päästä kokemaan tällaista. Olin kuitenkin puoli vuotta joukkueessa ja sarjassa, jossa pelaajat vaihtuvat tiuhaan. Täällä näki vähän erilaisen maailman myös ammatillisella puolella ja olen tosi iloinen, että se tuli nähtyä. Paljon tuli kokemusta ja tietyllä tapaa tämä kuuluu tähän ammattiin ja se on osa tätä.
Jatkostaan Haanpää ei osaa vielä sanoa mitään.
- Olen vielä Argentiinassa ja monessa paikassa kaudet ovat lopuillaan ja siirtoikkunatkin kiinni. Katsotaan mitä vaihtoehtoja voisi olla tarjolla. En kuitenkaan lähde ihan mihin vain, vaan kyllä siinä täytyy olla joku ajatus ja järki, Haanpää kertoo tilanteestaan.
Kaudella 2012-13 Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Haanpää on pelannut ulkomailla aiemmin USA:n high schoolissa ja yliopistossa sekä Italiassa, Ranskassa, Espanjassa, Kyproksella ja Ruotsissa. Korisliigaa Keravan Kori-80:n kasvatti on pelannut Pussihukissa, ToPossa, Katajassa, Kobrissa sekä viime kaudella KTP-Basketissa.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.
Saksan Bundesliigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikonloppuna. Edessä ovat kevään ratkaisupelit ja suomalaispelaajista mukana ovat Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen sekä valmentaja Niko Kuusi.
Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.
Anniina Äijäsen Treviso on vahvassa myötätuulessa Italian Serie A2:ssa, kun joukkue liitää tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Roosa Lehtoranta pääsi puolestaan juhlimaan Saksan cupin voittoa.
Petteri Koponen, 36, otti ensimmäisen todellisen loikan valmennustöihin tällä kaudella, kun hän toimi Australian NBL:ssä pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Kyseessä oli Koposen ensimmäinen päävalmentajapesti ammattilaisjoukkueen peräsimessä.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.