Sarjakärki Katajalle jo kuudes peräkkäinen voitto

25.2.2009 Joensuun Kataja piti paikkansa Korisliigan kärjessä kukistettuaan Karjalan paikallispelissä Joensuussa Lappeenrannan NMKY:n pistein 106-86 (50-48). Voitto oli sarjajohtajalle jo kuudes peräkkäinen.

LrNMKY pystyi antamaan kärkijoukkueelle tasapäisen vastuksen kolmannen jakson alkupuolelle asti. Kataja kasvatti jakson aikana johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan eikä LrNMKY päässyt enää iskuetäisyydelle.

Kuudennen peräkkäisen voittonsa ottanut Kataja rakensi voittonsa kaukoheitoilla osuttuaan kovalla 62 prosentin tarkkuudella 16 kertaa kolmoskaaren takaa.

Anssi Kinnaslampi upotti kaikki viisi kolmostaan ja yhteensä 22 pistettä. Jeremiah Wood keräsi 20 pistettä ja 17 levypalloa.

Neljännen peräkkäisen tappion kärsineen LrNMKY:n yhdysvaltalaistrio oli tasainen: Hl Coleman 22, Adrian Penland 21 ja Demetrius Brown 20 pistettä.

Lahti haki voiton Kotkasta

Namika Lahti haki voiton Kotkasta, kun KTP kaatui 78-85 (45-35) -tuloksella.

KTP karkasi ensimmäisellä neljänneksellä jo 16 pisteen johtoon. Kotijohto kesti toiseksi viimeiselle minuutille asti. Peli kääntyi vieraille, kun Namika voitti viimeiset neljä ja puoli minuuttia peräti 20-4.

Voittajien sankariksi nousi ennätyspisteensä 25 muun muassa viidellä kolmosella heittänyt Jari Vanttaja. Kurtis Rice keräsi 20 pistettä.

KTP:stä pääsivät yli kymmenen pisteen vain Steve Smith 24:llä ja Damon Williams 18 pisteellä.

Korihaille pisteet Helsingistä

Uudenkaupungin Korihait haki pisteet Helsingistä, kun viisi edellistä kotipeliään voittanut ToPo taipui nyt tappioon lukemin 67-77 (35-29).

Korihait hallitsi alkupeliä, mutta ToPo piti johtoa toisella ja kolmannella jaksolla sekä puoliväliin viimeiselläkin kymmenminuuttisella. Korihait käänsi pelin edukseen voitettuaan lopussa runsaat kuusi minuuttia 19-4.

Bojan Sarcevic heitti Korihaille 23 pistettä ja Alain Laroche 17.

ToPosta päätyivät James Allen ja Isaac Spencer 17 pisteeseen.

FoKoPo murskasi Componentan

FoKoPo palasi pudotuspeliviivan päälle otettuaan kierroksen suurinumeroisimman voiton kotonaan karkkilalaisesta Team Componentasta 89-57 (41-24) -tuloksella.

FoKoPo osui läpi pelin huomattavasti tarkemmin kotikoreihinsa ja karkasi jo kolmannen jakson alussa ratkaisevasti 25 pisteen johtoon.

Voittajista viisi pelaajaa heitti kaksinumeroiset pisteet. Heistä tehokkaimpia olivat Ray Cunningham 20:llä ja Nick Wallery 15 pisteellä.

Karkkilasta Dainmon Gonner pääsi 25:een ja Damion Dantzler 16 pisteeseen.

Hongalle helppo voitto Pyrinnöstä

Espoon Honka haki helpon voiton Tampereelta, kun Pyrintö kaatui 58-86 (28-38) -tuloksella.

Pyrintö sinnitteli vielä kolmannen jakson puolivälissä kymmenen pisteen päässä, mutta jakson lopulla ero kasvoi ratkaisevasti yli 20 pisteeseen.

Kimmo Muurinen ja Akeem Scott heittivät Hongalle 21 pistettä mieheen.

Parhaan kokoonpanoonsa vaihteeksi jalkeille saaneesta Pyrinnöstä vain Chris Hester (18) ja Antti Nikkilä (10) pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin.

Tarmo ahdisteli Kouvoja

Porvoon Tarmolle tuli täyteen kymmenen peräkkäistä tappiota, kun Kouvot haki voiton Porvoosta, tosin odotettua niukemmin 58-61 (32-26) -tuloksella.

Tarmo johti peliä kolmannella jaksolla jo 15 pisteellä, mutta Kouvojen kiri nosti sen neljä minuuttia ennen loppua ohi. Tarmo johti uudelleen vielä viimeisenkin minuutin alussa, mutta Brian Swiftin kori ja Matt Williamsin vapaaheitot käänsivät voiton vieraille.

Swift teki Kouvoille 18 pistettä ja Calvin Walls 12.

Tarmon tehokkain oli joukkueen uusi pelaaja, yhdysvaltalainen laitahyökkääjä Raheem Moss 21 pisteellä. Victor Morris teki 16 pistettä.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.9.2023 15:00 Korisliiga

Salon Vilppaan Luukas Vaara painottaa identiteetin merkitystä – ”Meidän pitää alusta asti tietää, keitä olemme ja mitä teemme”

Salon Vilpas nappasi Saksasta itselleen sentteri Luukas Vaaran, joka ei ole koskaan aiemmin pelannut miesten Korisliigaa. Sekä joukkueella että pelaajalla nälkä on viime kausien jäljiltä kova.

27.9.2023 08:53 Korisliiga

Kataja Basketin pelitapa ruokkii puolustusekspertti Thomas Tumban vahvuuksia – ”Täällä pystyn parhaiten parantamaan pelaamistani”

Kataja Basket ylsi viime keväänä Korisliigan pronssimitaleille ja voitti Suomen cupin. Yksi nousukiidon avainpelaajista oli laituri Thomas Tumba.

26.9.2023 17:30 Korisliiga

Antero Lehto palaa hyvin erilaiseen Pyrintöön kuin josta lähti – ”Pelit ratkaistaan onneksi pelaamalla eikä paperilla”

39-vuotias Korisliiga-veteraani palaa kasvattajaseuraansa ja alkaa johtaa nuorentunutta joukkuetta. Hän kokee silti oppivansa työssään yhä itsekin uusia asioita.

26.9.2023 08:55 Korisliiga

Bojan Sarcevic löytää motivaatiota Korihaiden korkeista tavoitteista – ”Aion pelata kuin kausi olisi viimeiseni, vaikka lopullista päätöstä en olekaan tehnyt”

Korihait on kokenut kovia vuosia ja kamppailut enemmän sarjapaikasta kuin Korisliigan kärkisijoista. Veteraanipelinjohtaja Bojan Sarcevic pyysi joukkuetta asettamaan tavoitteen korkealle, jotta hän sai kesän harjoittelukauteen motivaatiota.

25.9.2023 17:00 Korisliiga

Erik Sajantila on ottanut oppia kokemuksistaan Lahti Basketballissa – ”Uskon, että olemme kaikki kasvaneet paljon haastavien viime vuosien aikana”

Lahti Basketballin nuoret suomalaispelaajat ovat jälleen valmiita kovaan työhön. Kotimaisen rungon kovin pisteidentekijä oli viime kaudella Erik Sajantila, joka tahtoo nyt kehittää pallollisia taitoja ja fysiikkaa.

25.9.2023 09:45 Korisliiga

Helsinki Seagullsin René Rougeau on valmis tekemään lisää historiaa – “Viime kauden finaalit olivat urani vaikeimmat”

Helsinki Seagulls lähtee uuteen kauteen halukkaana toistamaan viimekautisen mestaruutensa. Joukkoja kentällä johtaa Suomeen juurtunut veteraanipelaaja René Rougeau.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

12.9.2023 08:22 Susijengi

Roope Ahosen koripalloura päätökseen

Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.

3.9.2023 04:33 Susijengi

Henri Kantonen jatkaa Karhu Basketissa

Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.

25.8.2023 09:00 Korisliiga

Korisliigat jatkuvat Ruudussa - Koripalloliitto ja Nelonen Media jatkosopimukseen

Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.

21.8.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

Millpoint Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttavan Millpointin kanssa. Millpoint tulee avuksi kehittämään Koripalloliiton virallista verkkokauppaa.

15.8.2023 16:12 Susijengi

Shawn Hopkins vahvistaa Karhu Basketia

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.

8.8.2023 09:06 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Karhu Basketia

Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

14.7.2023 12:00 Korisliiga

Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2023-2024 on julkaistu

Pantterijahti käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 25.5.2024. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

5.7.2023 17:57 Mestarien liiga

Kauhajoen Mestarien liigan karsintaturnausjoukkueet arvottu

Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaturnausten joukkueet arvottiin torstaina. Karhu Basket Kauhajoki kohtaa puolueettomalla kentällä Turkin Antalyassa 25.9. israelilaisen roni Hay Motors Ness Zionan.

4.7.2023 13:55 Korisliiga

Salon Vilpas vahvistuu Luukas Vaaralla

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.

4.7.2023 09:00 Korisliiga

Tomas Murphy aloittaa ammattilaisuransa Korisliigassa ja liittyy BC Nokian riveihin

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen tänä kesänä Susijengi Risings Starsissa pelanneen Tomas Murphyn, 25, kanssa. 204-senttisen Murphyn sopimuksen toisessa vuodessa on ulkomaanoptio.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

Näytä lisää vastaavia