10.3.2013 Sasu Salinin heittokäsi oli sunnuntaina kuumana, kun Union Olimpija Ljubljana kohtasi Adrianmeren liigan kolmanneksi viimeisen runkosarjakierroksen ottelussa Cibona Zagrebin. Salin pussitti 17 pistettä, mutta Olimpija taipui ottelussa pistein 62–74 (33–44).
Sasu Salin keräsi sunnuntaina Olimpijan korkeimmat pisteet.
Tiina Sten palasi tositoimiin TSV Wasserburgin paidassa. Kuvat: Ville Vuorinen & Kai Kilappa.
Salin upotti neljä kakkosta ja kolme kolmen pisteen heittoa, mutta jäi joukkueensa yksinäiseksi hyökkäyspään onnistujaksi. Cibona tukahdutti Jaka Blazicin ja Dino Muricin neljään sekä Alen Omicin kuuteen pisteeseen ja vei Andrija Zizicin (22/9) johdattamana voiton 74–62 (44–33).
Olimpijan aloitusviisikkoon kuulunut Salin urakoi 34 minuutissa 17 pisteensä lisäksi yhden levypallon ja yhden riiston. Penkiltä peliin tullut Teemu Rannikko johti 29 minuuttia Olimpijan peliä viimeistellen kolme pistettä, kolme syöttöä ja kaksi levypalloa. Kokoonpanoon kuului myös Emir Sulejmanovic.
Olimpija jatkaa Adrianmeren liigan kuudennella sijalla 13 voitollaan ja 11 tappiollaan. Olimpijalla on yhä teoreettiset mahdollisuudet edetä Adrianmeren liigan lopputurnaukseen, mutta se vaatisi Olimpijan voittoja KK Buducnostia ja KK Sirokia vastaan sekä sitä, että Buducnostin lisäksi KK Radnicki ja Partizan Belgrad häviäisivät kaikki jäljellä olevat ottelunsa.
Cibona Zagreb – Union Olimpija Ljubljana 74–62 (23–17, 44–33, 56–48)
Cibona: Andrija Zizic 22/9, Jerel Blassingame 17/2.
Olimpija: Sasu Salin 17/1.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 34, Pisteet 17 (2p 4-5, 3p 3-6), Levypallot 1, Riistot 1.
T.Rannikko: Minuutit 29, Pisteet 3 (2p 0-1, 3p 1-5), Levypallot 2, Syötöt 3, Riistot 1.
E.Sulejmanovic: Ei pelannut.
Tuukka Kotin ja Shawn Huffin Vanoli Cremona kiipesi Italian Serie A:n sunnuntaikierroksen ottelussaan Cantùa vastaan kymmenen pisteen takaa-ajoasemasta pisteen johtoon, mutta ei pystynyt pitämään johtoaan loppuun asti.
Kuusi kolmosta upottaneen Nicolas Mazzarinon (20/2) ja Italian maajoukkuetakamies Pietro Aradorin (18/8) kannattelema Cantù piti ottelun hallinnassaan neljännellä jaksolla ja viimeisteli 78–87 (39–49)-voittoluvut vapaaheittoviivalta.
Kotti ja Huff tulivat kumpikin penkiltä peliin. Kotille merkittiin kahdeksassa minuutissa neljä pistettä ja yksi levypallo, Huffille kuudessa minuutissa yksi levypallo.
Cremona jatkaa Serie A:n 11. sijalla. Cremona on voittanut kahdeksan ja hävinnyt 14 ottelua.
Vanoli Cremona – FoxTown Cantù 78–87 (18–28, 39–49, 60–63)
Cremona: Luca Vitali 22/7/6 syöttöä, Hrvoje Peric 17/6.
Cantù: Nicolas Mazzarino 20/2, Pietro Aradori 18/8.
T.Kotti: Minuutit 8, Pisteet 4 (2p 2-2), Levypallot 1.
S.Huff: Minuutit 6, Levypallot 1.
Tiina Stenin TSV Wasserburgin voittoputki Saksan Bundesliigassa jatkuu jatkumistaan. Lauantaina voitto ei kuitenkaan irronnut helpolla, kun Wolfenbüttel piinasi Wasserburgia loppuun asti ennen kuin kotijoukkue repäisi taululle 83–79 (33–34)-voittolukemat.
Viime viikonlopun ottelusta murtuneen nenän johdosta sivussa ollut Sten pelasi yhdeksän minuuttia ja keräsi joukkueelleen kaksi syöttöä.
Heta Korpivaaran Donau-Ries puolestaan hävisi tärkeän ottelun Bundesliigan runkosarjan neljännestä sijasta lähintä kilpakumppaniaan Panthersia vastaan pistein 63–66 (28–36). Korpivaara kuului Donau-Riesin aloitusviisikkoon ja rekisteröi 33 minuutissa yhdeksän pistettä, kuusi levypalloa ja kaksi syöttöä.
Bundesliigan runkosarjaa on pelaamatta kaksi kierrosta. Runkosarjavoittonsa varmistanut Wasserburg jatkaa kärkisijalla 18 voitollaan. Donau-Ries puolestaan tipahti viidennelle sijalle voitettuan 20 ottelustaan 11.
TSV Wasserburg – BV Wolfenbüttel Wildcats 83–79 (16–23, 33–34, 63–57)
Wasserburg: Emma Cannon 20/12/3 syöttöä, Rebecca Thoresen 18/2/3 syöttöä/4 riistoa.
Wolfenbüttel: Brianne O’Rourke 16/7/5 syöttöä.
T.Sten: Minuutit 9, Pisteet 0 (2p 0-1, 3p 0-1), Syötöt 2.
Heli Girls Donau-Ries – GiroLive Panthers 63–66 (15–16, 28–36, 46–56)
Donau-Ries: Yadira Francis 17/11/3 riistoa.
Panthers: Allison Schwagmeyer 17/7/3 syöttöä, Angela Pace 15/10.
H.Korpivaara: Aloitusviisikossa, Minuutit 33, Pisteet 9 (2p 3-10, 3p 0-1, 1p 3-3), Levypallot 6, Syötöt 2, Riistot 1.
Telekom Baskets Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalon on valittu Saksan Bundesliigan vuoden valmentajaksi. Iisalo saa kunnian jo toisena vuotena peräkkäin.
Linda-Lotta Lehtoranta pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta, kun Keltern pyyhkäisi finaalisarjan suoraan kolmessa pelissä. Awak Kuierin Reyer Venezian kausi Italiassa päättyi välieriin.
Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern on enää voiton päässä Saksan mestaruudesta. Awak Kuierin Reyer Venezia piti puolestaan finaalihaaveensa elossa Italiassa.
Saksan Bundesliigassa alkoivat finaalit ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern nappasi avausvoiton. Awak Kuierilla puolestaan alkoivat välierät Italiassa.
Sasu Salinin edustama Teneriffa ja Tuomas Iisalon valmentama Bonn etenivät Mestarien liigan Final Four -lopputurnaukseen. Romaniassa Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin kausi tuli päätökseen.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni Saksan Bundesliigan finaaliin. Sofia Pelanderin Norrköping puolestaan jäi voiton päähän finaalista Ruotsissa.
Mestarien liigan puolivälierät venyivät suomalaisten osalta kolmanteen peliin. Sasu Salinin Teneriffa ei saanut otteluparia katkaistua ja Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tärkeät voitot.
Awak Kuierin Reyer Venezia eteni suoraan kahdella voitolla Italian Serie A1:n välieriin. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on voiton päässä Ruotsin SBL Damin finaalipaikasta.
Italiassa pudotuspelit alkoivat Awak Kuierin Reyer Venezian osalta voittoisasti ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti otteen finaalipaikasta Saksassa. Marianne Kalinin kausi Espanjassa päättyi nousujuhliin.
Susijengin nuori lupaus Miro Little kellotti yhdeksän peliminuuttia, heitti kolme pistettä, nappasi kaksi levypalloa ja torjui yhden vastustajan heiton viime yönä Suomen aikaa pelatussa Nike Hoop Summitissa Oregonin Portlandissa. Littlen edustama muun maailman tähdistöjoukkue hävisi kuitenkin Yhdysvalloille pistein 84–90 (39–46).
Mestarien liigan puolivälierät saatiin käyntiin ja Sasu Salinin Teneriffa avasi voitolla. Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn kokivat avausotteluissaan tappiot.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Awak Kuierin Reyer Venezia ei pystynyt haastamaan Italian cupin finaalissa Schiota ja kanaalikaupungin joukkueen oli tyydyttävä cup-hopeaan.
Awak Kuier iski donkin, kun Italiassa vietetään cup-viikonloppua. Kuierin Reyer Venezia raivasi tiensä myös cup-finaaliin. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni jatkoon pudotuspeleissä ja Anissa Pounds pamautti peräti 30 pistettä, mutta Angels Nördlingenin kausi tuli päätökseen.
Marianne Kalinin Ferrol varmisti Espanjan LF Challengen voiton ja sitä kautta suoran nousun Liga Femeninaan. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins eteni välieriin ja Saksassa starttasivat pudotuspelit.
Maailman parhaiden lukioikäisten pelaajien vuosittaisessa katselmuksessa, Nike Hoop Summitissa, nähdään tänä keväänä suomalaisväriä ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin nuori komeetta Miro Little, 18, astelee kentälle Team Worldin pelipaidassa.
Awak Kuierin Reyer Venezian urakka EuroCupissa päättyi välierävaiheeseen, kun se taipui yhteistuloksella 118-134 Galatasaraylle. Ruotsissa pudotuspelien suomalaiskohtaamisessa Sofia Pelander pääsi juhlimaan avausvoittoa.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Mestarien liigassa saatiin jatkolohkovaihe päätökseen ja kahdeksan parasta joukkuetta ovat selvillä. Suomalaisista pudotuspeleissä nähdään Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo. Topias Palmi oli taas iskussa Romaniassa heittäen 28 pistettä.