Sasu Salinin kausi päättyi hopeamitaleille

24.5.2012 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan pitkä kausi päättyi torstai-iltana Slovenian liigan finaalien neljänteen osaotteluun. Viimeisillä minuuteilla ratkennut peli päättyi hallitsevan mestarin KK Krka Novo Meston 55–67 (34–33)-voittoon, jonka päätteeksi Salin joukkuetovereineen vastaanotti hopeamitalit kotiyleisönsä edessä.

Sasu Salinin kausi 2011/12 päättyi torstai-iltana.

Olimpija Ljubljanan pelaajien ilmeet olivat neljännen finaaliottelun jälkeen pettyneet. Kuva: Ville Vuorinen.

Pakkovoiton edessä ollut Olimpija ja voiton päässä mestaruudesta ollut KK Krka mittelivät rinta rinnan aina neljännen jakson alkuun asti, jolloin Olimpija johti niukasti numeroissa 48–47.

 

Viimeisen kymmenminuuttisen alussa Olimpija tipahti kuitenkin kuiluun, josta joukkue ei enää kyennyt nousemaan. Krka piti jakson alkupuoliskolla Olimpijan pisteittä vieden peliä numeroin 9-0, joka oli kotijoukkueelle turhan suuri ero umpeen kurottavaksi. KK Krka vei näin mestaruuden otteluvoitoin 1-3 jättäen Olimpijan kolmantena peräkkäisenä vuonna hopealle.

 

Sasu Salin pelasi neljännessä finaaliottelussa runsaat 30 minuuttia, mutta jäi Krkan puristuksessa pisteittä (kolmoset 0/4). Salin sieppasi myös kaksi levypalloa ja antoi yhden syötön.

 

Olimpijaa pitivät pelissä mukana Deon Thompson (18/4/3 riistoa/2 blokkia) ja Vladimir Dasic (13/5). Krkan parhaat olivat Afik Haim Nissim (18/1/3 riistoa), Jure Balazic (14/3) ja Jure Lalic (11/7).

 

Salin pelasi Slovenian liigassa päättyneellä kaudella 16 ottelua 29,1 minuutin, 10,5 pisteen, 2,7 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoilla upottaen kakkosensa 57,1%, kolmosensa 36,0% ja vapaaheittonsa 77,1% tarkkuudella. Salinin kauden kruunasivat Slovenian cupin mestaruus sekä valinta Slovenian liigan All Star -pelin aloitusviisikkoon.

 

Salin pelasi kauden 2011/12 aikana myös Adrianmeren liigaa sekä Euroliigaa. Adrianmeren liigassa Salin tyylitteli 9,7 pistettä, 2,3 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden sekä Euroliigassa 4,4 pistettä, 2,0 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden.

 

Salinilla on sopimuksessaan jäljellä yksi kausi Union Olimpijan paidassa.


Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia