15.1.2020 08:21 Koripallon arvoihin ovat aina kuuluneet hyvät käytöstavat kentällä. Yhtä tärkeässä roolissa on myös hyvät käytöstavat pelikentän ulkopuolella katsomoissa ja kenttien laidoilla. Katsomossa oleva aikuinen toimii esimerkkinä jokaiselle nuorelle.
Vuodenvaihteeseen kuuluu usein uudenvuodenlupaukset. Tämän vuoden lupaus jokaisella koriskatsojalla voisi olla lupaus paremmasta katsomokäyttäytymisestä. Katsomoissa tulisi olla hyvä, kannustava ja turvallinen ilmapiiri.
Keskitytään jatkossakin katsomoissa pelaajien kannustamiseen tsemppaamalla pelaajia, annetaan valmentajien ohjeistaa ja opettaa pelaajia sekä erotuomareiden keskittyä omiin tehtäviinsä.
Siinä missä koripallon arvoihin on kuulunut yli vuosisadan hyvät käytöstavat ja vastustajan kunnioittaminen kentällä, samaa odotetaan myös katsojilta. Haluamme käyttäytyä kunnioittavasti pelin kaikkia osapuolia kohtaan ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttuminen on jokaisen oikeus, jos sitä havaitaan.
Forssan Feeniks Basket, puheenjohtajansa Kirsi Ylösmäen johdolla, teetti jo syksyn 2019 aikana omalle seuraväelleen katsomosäännöt, jotka ovat olleet hänen luvallaan Koripalloliiton katsomon pelisääntöjen esimerkkinä.
- Feeniks Basketin esimerkin innoittamana haluamme Koripalloliiton puolesta tarjota mallin ja dokumentin jokaisen jäsenseuramme käyttöön. Koripallon arvoihin ovat jo iät ja ajat kuuluneet hyvät käytöstavat kentällä, kuten vastustajan kunnioittaminen ja käsi ylös virheen merkiksi, kertoo Koripalloliiton Seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.
- Yhtä tärkeässä roolissa on myös hyvien käytöstapojen merkitys myös pelikentän ulkopuolella katsomoissa ja kentän laidoilla. Tämä hieno seuraesimerkki kannattaa ottaa nyt kaikkien seurojen hyvien käytäntöjen kansioon, kiittelee Strömberg.
Voit ladata pelisääntöjen pohjan TÄSTÄ ja lisätä siihen oman seuran logon sille varattuun paikkaan ja laittaa sen jakoon seurasi sisällä katsomoihin. (Tallenna tiedosto omalle koneelle ennen muokkaamista: Lataa muodossa -> lataa kopio)
Koulutus on suunnattu mm. valmentajille, seuratoimijoille ja muille urheilun ruohonjuuritasolla työskenteleville. Se sopii myös laajemmin urheilujärjestöissä toimiville ihmisille. Koulutus on tehty urheilutoimijoiden kanssa yhteistyössä.
Vuoden nuori seuratekijä -palkinto nostaa esiin nuorten tekemää seuratyötä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ja sen vastaanotti Tikkurila-Seuran Rianna Soppela. Palkinnon lahjoitti Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2025 haku on käynnissä 1.11.-2.12.2024. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.
Kysely on suunnattu Suomessa asuville harrastavien lasten ja nuorten (kotona asuvat alle 18v.) vanhemmille. Tarkoituksena on selvittää lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella tapahtuviin harrastuksiin kulkemisen määrää, kulkumuotoja ja toisteisuutta.
Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.
Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.