Seurauutisia #36: Seurapäivä 2020 – junioriseurojen asialla

24.2.2020 12:25 Juniorityötä tekeville seuroille kohdistettu Seurapalveluyksikön järjestämä Seurapäivä kokosi kaikkiaan 35 seurahenkilöä 20 eri seurasta Honkahallin liikuntatilaan torstaina 20.2. ennen Susijengin peliä.

Keskustelua lasten pelitavasta Tristan Fayn johdolla.

Päivän avasivat Seurapalveluyksikön puheenjohtaja Tenho Ulmanen ja Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo puheenvuoroillaan. Seurapalveluyksikön kuulumisista kertoi seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg. 

Iltapäivän pääaiheina olivat lasten ja nuorten vuorovaikutustaidot kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisijöinä sekä lasten pelitavan kehittäminen.

Vuorovaikutustaidoista oli tullut kertomaan aiheen parissa mm. Tapiolan Hongan nuorten kanssa työskennellyt ratkaisukeskeinen valmentaja Niina Helakorpi.

Lasten ja nuorten vuorovaikutustaidot ja näkökulman vaihtamisen taito nousevat esiin Helakorven vetämissä, kiusaamista ennaltaehkäisevissä koulutuksissa. Seurapäivän osallistujat haastettiinkin tällä kertaa ylös tuolista, vaihtamaan näkökulmaa ja heittäytymään lapsen kokemukseen toiminnan kautta.

- Intohimoni on rikkoa niitä ryhmän rakenteita, sellaisia jo syntyneitä, osittain tiedostamattomiakin pienempiä ryhmiä ryhmän sisällä, jotka ovat usein esteenä yhdessä toimimiselle. Toiminnallisuuden avulla päästään siihen lähtökohtaan, että meistä jokainen on samanarvoinen ja kaikki voivat toimia kaikkien kanssa - se on aina se punainen lanka.

- Ryhmän turvallisuuden taso on toki aina valmentajan vastuulla, mutta me voimme myös haastaa jokaisen ryhmän jäsen ottamaan vastuun omasta käyttäytymisestään ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa, Helakorpi muistuttaa.

Niinan palveluihin voi tutustua lähemmin www.rohkeajoutsen.fi, ja niiden hyödyntämiseen voi myös hakea Seurapalveluyksikön koulutustukea.

Lasten, eli alle 12-vuotiaiden, pelitavan muutosehdotuksia esitteli Tristan Fay apunaan Juha Oikarinen. Molemmilla on vankka kokemus sekä kohderyhmän ikäisten että nuorten maajoukkueiden valmennuksesta.

Lasten urheilun -työryhmän ehdotuksista onkin nyt käynnissä avoin palautteen kerääminen, joten materiaaleihin voi tutustua ja niitä saa kommentoida oheisen linkin kautta:

https://www.basket.fi/basket/uutiset/lasten-urheilu-tyoryhman-esitys-seurojen-tarkasteluun-kysely-avattu/

 
22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

21.9.2023 10:17 Seurauutinen

Seurauutisia #81: Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 26.9

Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

16.3.2023 12:54 Seurauutinen

Seurauutisia #78: Koripalloliitto mukana lahjoittamassa liikuntavälineitä Ukrainaan

Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.

10.2.2023 08:00 Seurauutinen

Seurauutisia #77: Olympiakomitea haastaa kansanedustajaehdokkaat edistämään liikuntaa ja urheilua

Suomen Olympiakomitea on julkaissut Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestin, johon on koottu liikunnan ja urheilun edistämisen tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kutsutaan allekirjoittamaan manifestin tavoitteet. Allekirjoittaneiden liikuntaehdokkaiden lista julkaistaan Olympiakomitean nettisivuilla.

1.12.2022 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #76: SPORTTI-hankkeen verkkokurssi tutustuttaa nuorten digipelaamiseen

EHYT ry:n SPORTTI-hankkeen uusi verkkokurssi on suunnattu erityisesti kaikille lasten ja nuorten urheilun parissa toimiville valmentajille ja muille urheiluseuratoimijoille.

14.10.2022 12:47 Seurauutinen

Seurauutisia #74: Lisenssiwebinaari tarjosi tärkeää lisenssidataa seuroille

Webinaarissa käytiin läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä työstettyä jatkoanalyysia. Uutena osana lisenssidatasta on irrotettu Koripallon suosio lasten keskuudessa -osio.

20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

13.9.2022 12:57 Seurauutinen

Seurauutisia #72: Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue liikutti yhteensä 3850 koululaista

Syksyn 2022 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 15 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 3850 koululaista.

Näytä lisää vastaavia