1.11.2021 10:45 Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2022 haku on käynnissä 1.-30.11.2021. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on taloudellinen tuki, joka on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seuratukea voi hyödyntää esimerkiksi lasten ja nuorten matalan kynnyksen toiminnan kehittämiseen, vapaaehtoistoiminnan tukemiseen, innovatiivisten juttujen kokeiluun tai toiminnan laadun ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen.
Seuratukea hakevien seurojen tulee liittää hakemukseen ajantasainen yhdistysrekisteriote, josta ilmenee hakijan viralliset nimenkirjoittajat. Muutoksia yhdistysrekisteriin voi tehdä sähköisesti uuteen sähköiseen PRH:n asiointipalveluun. Voit päivittää sen täällä.
Onko seurassanne kehitteillä hanke lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen lisäämiseen tai onko seurallanne jotain muuta sellaista toimintaa, johon voisi hakea seuratoiminnan kehittämistukea? Koripalloliitto kannustaa kaikkia seuroja tarttumaan mahdollisuuteen saada avustusta seuratoimintansa kehittämiseen.
Tuettavien hankkeiden tulee toteuttaa yhtä tai useampaa seuraavista alatavoitteista:
Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuen) avulla opetus- ja kulttuuriministeriö tukee lasten ja nuorten liikuntaharrastusten lisäämistä sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehitystä. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset rekisteröityneet yhdistykset. Tukea voi hakea työntekijän palkkaukseen tai toiminnan kehittämiseen.
Vuoden 2022 seuratukihaku käynnistyi 1.11.2021 ja päättyy 30.11.2021 klo 16:15. Avustusten suuruus vaihtelee 2500 eurosta 15 000 euroon. Seuratukea jaetaan 3-4 miljoonaa euroa. Tukea voi hakea enintään kahdelle vuodelle. Päätökset pyritään tekemään 30.4.2022 mennessä.
Seuratukea haetaan Suomisportin kautta, jonne seura tarvitsee käyttöoikeudet ennen hakua. Käyttöoikeudet käsitellään manuaalisesti ja niiden saamisessa menee muutama päivä. Tästä johtuen ne kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Jokainen henkilö, joka käyttää Suomisporttia tarvitsee oman henkilökohtaisen SporttiID:n.
Seuratuen piirissä olevassa toiminnassa harrastuksen perustoiminnan hinta ei saa ylittää 50 euroa kuukaudessa. Avustuksen avulla tuetaan matalan kynnyksen harrastustoimintoja, ei siis esim. kilpailumatkoja tai kilpailuja.
Seuratuki on harkinnanvarainen ja hakemusten on täytettävä tietyt ehdot. Seuratuki voi kattaa enintään 75 prosenttia avustettavasta toiminnasta eli muun rahoituksen tulee siis olla vähintään 25 %. Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty eikä sitä voi jakaa eteenpäin.
Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksestä mainittuna päivänä. Aikaisemmin tukia saaneiden seurojen on olennaista muistaa palauttaa selvitykset avustuksen käytöstä ohjeiden mukaisesti määräaikaan mennessä.
Lisätietoja ja tarkat hakuohjeet.
Lisätiedot ja kysymykset
Oman alueesi aluejärjestön yhteystiedot löydät täältä tai voit halutessasi täyttää myös yhteydenottopyynnön täällä.
Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.
Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.
Suomen Olympiakomitea on julkaissut Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestin, johon on koottu liikunnan ja urheilun edistämisen tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kutsutaan allekirjoittamaan manifestin tavoitteet. Allekirjoittaneiden liikuntaehdokkaiden lista julkaistaan Olympiakomitean nettisivuilla.
EHYT ry:n SPORTTI-hankkeen uusi verkkokurssi on suunnattu erityisesti kaikille lasten ja nuorten urheilun parissa toimiville valmentajille ja muille urheiluseuratoimijoille.
Webinaarissa käytiin läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä työstettyä jatkoanalyysia. Uutena osana lisenssidatasta on irrotettu Koripallon suosio lasten keskuudessa -osio.
Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.
Syksyn 2022 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 15 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 3850 koululaista.
Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.
Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää! Aiempina vuosina yli miljoona ihmistä on lähtenyt liikkeelle Unelmien liikuntapäivänä. Haastamme myös tänä vuonna kaikki urheiluseurat ja muut yhdistykset mukaan liikkumisen juhlapäivään!
Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Nuuskaton urheilu -toimintamalli sisältää työkaluja seuratoimijoille nuuskattomuuden huomioimiseen pelisäännöissä ja seuratoiminnan arjessa. Toimintamalli tarjoaa välineitä nuuskan haitoista kertomiseen ja puheeksi ottoon.
Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.
Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.
Koripalloliitto kannustaa jäsenseurojaan hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille seuratoimijoille liiton palkitsemismenettelyn kautta.
Olympiakomitea ja monet suuret lajiliitot aloittivat yhdessä lokakuussa kampanjan, jonka tavoitteena oli viestiä Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelusta nuorille urheilijoille. Mukaan valjastettiin vaikuttajia eri urheilutaustoilla. Koripallon keulakuvina kampanjassa toimivat maajoukkuepelaajat Shawn Hopkins ja Sara Rokkanen.
Turvallisen harrastamis- ja urheiluympäristön merkitys on liikunnan kentällä korvaamaton. Koripalloliitto on yhdessä Suomen Olympiakomitean ja muiden lajiliittojen kanssa edistämässä turvallista toimintaympäristöä, jossa urheilu tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia kaikille. Turvallinen seuratoiminta -webinaari järjestetään 5.11.
Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli koronapandemian vuoksi pari vuotta tauolla, mutta nyt liike ja riemu oli taas ylimmillään, kun lapset nauttivat koriksen ilosanomaa.
Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 28.9. juhlistetaan #Seurasydän-kampanjan kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.
Olympiapäivää vietetään maanantaina 6.9. ja se käynnistää Harrastamisen Suomen malliin liittyvän lasten harrastusviikon. Mallin tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori löytää itselleen mieluisan harrastuksen koulupäivän yhteyteen.
Valtioneuvoston kanslia ja opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistävät kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa harrastamiseen, aktiivisuuteen, liikkumiseen ja yhdessä tekemiseen.