Suns liian kovan pala purtavaksi Jazzille, Markkanen 19 pistettä

29.10.2023 07:16 Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät tappion NBA-kautensa kolmannessa pelissä, kun Phoenix Suns veti pidemmän korren loppunumeroin 104-126 (50-66). Markkanen heitti 19 pistettä.

Suns näytti ottelussa, miksi he ovat yksi tämän kauden mestarisuosikeista. Phoenix nappasi tahtipuikon jo alkumetreillä, eikä enää katsonut taakseen. Kotijoukkueen johto venyi parhaimmillaan 30 pistettä kolmannella neljänneksellä.

Sunsin parhaimmistoon kuuluivat muun muassa Kevin Durant (26/4/7 syöttöä) ja Eric Gordon (21/2).

Markkanen pelasi 28 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 19 pistettä, kolme levypalloa, yhden riiston ja kaksi torjuntaa. Suomalainen osui pelitilanneheittonsa 7/13, joista kolmoset 5/7.

Jazzin toiseksi paras pistemies oli Collin Sexton, jonka saldo oli 14 pistettä ja 6 syöttöä.

Jazz on nyt pelannut kolme ottelua, joista utahilaiset ovat voittaneet yhden.

> Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
23.11.2023 08:21 NBA

Trail Blazers karkasi Jazzilta jo ensimmäisellä puoliajalla, Markkanen 24 pistettä ja 8 levypalloa

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz hävisivät neljännen peräkkäisen pelinsä, kun Portland Trail Blazers päihitti kotikentällään Jazzin 105-121 (46-65). Markkanen tilastoi 24 pistettä ja 8 levypalloa.

22.11.2023 10:18 NBA

Lakers oli tyly isäntä Los Angelesissa vierailleelle Jazzille

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät selkeän 99-131 (41-62) -tappion Los Angeles Lakersille. Markkasen illan saldo oli 10 pistettä ja 8 levypalloa 23 minuutin peliajalla.

20.11.2023 09:15 NBA

Markkanen hurjat 38 pistettä, 17 levypalloa – Jazz taipui kahden jatkoajan jännärin jälkeen Sunsille

NBA:ssa Lauri Markkanen säkitti 38 pistettä ja repi 17 levypalloa, kun Utah Jazz hävisi kahden jatkoajan jälkeen Phoenix Sunsille 140-137.

18.11.2023 09:24 NBA

Suns sai pysäytettyä Jazzin loppukirin – Markkanen 21 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät tappion Phoenix Sunsille 131-128 (75-75). Markkanen pussitti 21 pistettä.

15.11.2023 06:47 NBA

Kotikentälleen palanneelle Jazzille voitto Trail Blazersista – Markkanen 21 pistettä, 9 levypalloa

Utah Jazz palasi neljän vierasottelun jälkeen kotikentälleen ja voitti vierailleen Portland Trail Blazersin 99-115 (58-67). Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 21 pistettä ja 9 levypalloa.

11.11.2023 09:04 NBA

Jazz katkaisi neljään venyneen tappioputkensa – Markkanen 26 pistettä Grizzliesin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua neljään venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset voittivat Memphis Grizzliesin 127-121 (76-63). Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä, kun suomalainen tilastoi Jazzille 26 pistettä ja 7 levypalloa.

9.11.2023 06:34 NBA

Jazzille jälleen tappio vierasreissulta – Markkanen 24 pistettä, 9 levypalloa Pacersia vastaan

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät jo neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Jazz hävisi vieraskentällä Indiana Pacersille 118-134 (60-67). Markkanen heitti 24 pistettä ja napsi 9 levypalloa.

7.11.2023 06:33 NBA

Jazzille kolmas peräkkäinen tappio – Markkanen 29 pistettä Bullsia vastaan

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kolmannen peräkkäisen ottelunsa, kun Chicago Bulls oli parempi lukemin 113-130 (52-66). Lauri Markkanen säkitti entistä joukkuettaan vastaan 29 pistettä.

5.11.2023 08:25 NBA

Timberwolves karkasi kolmannella neljänneksellä Jazzilta – Markkanen 22 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät tappion vieraskentällä Minnesota Timberwolvesille 95-123 (50-55). Markkanen upotti 22 pistettä ja noukki 8 levypalloa.

3.11.2023 06:42 NBA

Magic kaatoi Jazzin kalkkiviivoilla – Markkanen 22 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen kotikentällään Orlando Magicille 115-113 (66-58). Markkanen upotti 22 pistettä ja repi 7 levypalloa.

2.11.2023 06:29 NBA

Jazz selätti Grizzliesin selkeästi – Markkanen 19 pistettä, 11 levypalloa

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz voittivat kotikentällään Memphis Grizzliesin 109-133 (46-79). Markkanen säkitti 19 pistettä ja kahmi 19 levypalloa.

31.10.2023 08:28 NBA

Hallitseva mestari Nuggets piti Jazzin takanaan – Markkanen 27 pistettä, 14 levypalloa

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz joutuivat toteamaan kevään mestarijoukkue Denver Nuggetsin paremmakseen loppunumeroin 102-110 (45-58). Markkanen oli kovassa vedossa tilastoiden 27 pistettä, 14 levypalloa ja 5 syöttöä.

28.10.2023 07:29 NBA

Markkanen läväytti 35 pistettä ja 12 levypalloa Clippersiä vastaan Jazzin avausvoitossa

Lauri Markkanen ja Utah Jazz voittivat ensimmäisen pelinsä tällä NBA-kaudella, kun utahilaiset voittivat kotikentällään Los Angeles Clippersin 118-120 (54-63). Markkanen oli liekeissä 35 pisteen ja 12 levypallon illalla.

26.10.2023 07:01 NBA

Jazzille kotitappio kauden avausottelussa – Markkanen 19 pistettä, 10 levypalloa

Utah Jazzin NBA-kausi käynnistyi kotitappiolla Salt Lake Cityssä, kun Sacramento Kings oli parempi loppulukemin 130-114 (72-58). Lauri Markkanen kaapi ottelussa 19 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.

25.10.2023 10:34 NBA

Kauden kehittynein pelaaja, All Star -ottelussa marinoitu Lauri Markkanen ja Utah Jazz aloittavat NBA-kautensa ensi yönä

Lauri Markkanen ja Utah Jazz aloittavat NBA-kautensa 2023-24 keskiviikon ja torstain välisenä yönä Sacramento Kingsiä vastaan kotikentällään Salt Lake Cityssä. Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti lähtee kauden koitoksiin allaan NBA:n kehittyneimmän pelaajan palkinto ja ensimmäinen All Star -valinta.

25.4.2023 02:42 Susijengi

Lauri Markkanen palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana

Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

10.4.2023 08:00 NBA

Lauri Markkasen ja Utah Jazzin kausi päätökseen Lakers-tappiolla

NBA:ssa Utah Jazzin kausi päättyi viime yönä, kun Utah Jazz hävisi vieraissa Los Angeles Lakersille 117-128 (56-65). Lauri Markkanen ei pelannut ottelussa loukkaantumisen takia.

3.4.2023 08:08 NBA

Jazzin loppukiriltä jäi palkinto saamatta – Markkanen 23 pistettä, 9 levypalloa

Lauri Markkanen palasi pelikentille NBA:ssa 23 pisteen ja 9 levypallon voimin, kun Utah Jazzin loppukiri ei kantanut loppuun asti Brooklyn Netsiä vastaan. Brooklyn sai pidettyä Jazzin aisoissa ja nappasi 110-111 (42-53) -voiton.

28.3.2023 06:44 NBA

Markkanen palasi parketille 25 pisteellä ja 9 levypallolla – Suns vei voiton Jazzilta

Lauri Markkanen palasi kentille NBA:ssa parin pelin tauon jälkeen, kun Phoenix Suns voitti Utah Jazzin Salt Lake Cityssä 117-103 (57-52). Markkanen keräsi nimiinsä 25 pistettä ja 9 levypalloa.

23.3.2023 06:45 NBA

Trail Blazers vei voiton Jazzin nenän edestä – Markkanen hurjat 40 pistettä, 12 levypalloa

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz kärsivät tappion Salt Lake Cityssä vierailleelle Portlant Trail Blazersille 127-115 (68-56). Markkanen oli mielettömällä pelipäällä 40 pisteellä ja 12 levypallolla.

Näytä lisää vastaavia