Suomen 18-vuotiaat pojat EM-kisojen puolivälieriin

18.12.2016 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue eteni Turkissa pelattavissa EM-kisoissa puolivälieriin jättäen alkulohkossaan taakseen keskinäisten pelien korieron turvin koripallon suurmaat Turkin ja Kreikan. Vaikka pahasti tappiolla olleiden Sudenpentujen toisen puoliajan hurja loppukiri ei riittänyt voittoon asti, niin kurottu koriero takasi jatkopaikan. Kreikka voitti Suomen lopulta kahdella pisteellä 71-73 (25-42).

Hannes Pöllä ja Suomen 18-vuotiaat pojat etenivät EM-kisojen puolivälieriin.

Harvinaislaatuisesti Sudenpennut pääsivät tuulettelemaan tappion jälkeen, koska jatkopaikka varmistui korieron turvin.

Andre Gustavson ja Suomi kohtaavat tiistaina puolivälierissä joko Italian tai Espanjan. Kuvat: FIBA


Kreikka dominoi koko ensimmäistä puoliaikaa ja kolmannella neljänneksellä näytti jo hetken toivottomalta, kun Sudenpennut vajosivat 20 pisteen taakse.
 

– Jos haluamme pärjätä tällä tasolla, niin meidän pitää olla aggressiivisia ja aktiivia koko viisikolla. Sitä emme olleet ensimmäisellä puoliajalla. Kreikka käytti sen heti hyväkseen, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi ottelun jälkeen.
 

– Ratkaisu lähti tietysti pojista itsestään. Pukukopissa puhuimme, että pitää pystyä pelaamaan aktiivisemmin ja isommalla energialla. Toki emme olleet puhuneet korierosta pojille mitään, kunnes noin 13 minuuttia ennen loppua paljastimme, että emme olekaan 20 tappiolla vaan 13.
 

Suomi sai hävitä Kreikalle korkeintaan seitsemän pistettä, jotta Turkin, Kreikan ja Suomen keskinäinen koriero olisi Sudenpennuille suotuisa. Suomi löysikin täysin uuden peli-ilmeen ja kuroi eroa sisukkaasti askel kerrallaan.
 

Ero heilahteli pitkään kymmenen pisteen huonommalla puolella, kunnes ottelun loppumetreillä alkoi Sudenpentujen viimeinen kiri. Kreikka joutui rikkomaan jatkuvasti korin alla järkälemäistä Hannes Pöllää, joka kiitti ja kuittasi vapaaheittoviivalta. Hetkeä myöhemmin Teemu Knihtisen kolmonen ja Vili Nymanin miehinen ajo toivat Suomen ”pisteen johtoon” 65-71.
 

Viimeisellä minuutilla Pöllä rouhi vielä itselleen vapaaheitot ja Edon Maxhuni pääsi ajamaan Kreikan puolustuslinjan keskeltä tilanteeksi 67-71. Kreikka pääsi nostamaan vielä kakkosen, mutta Edon Maxhuni viimeisteli loppulukemat vapaaheitoillaan.
 

– Kun ollaan takana ja sieltä lähdetään nousemaan, niin onhan se kerta kaikkiaan hurja suoritus. Olen ylpeä niin pelaajista kuin muista valmentajistakin. Ville Neva on videomiehenä valvonut joka yö neljään asti ja löysi sitä kautta Vili Nymanille muutaman pelin, jotka avasivat hänelle ajolinjoja.
 

Pöllä oli jälleen Sudenpentujen ”the man in the middle” 17 pisteellä ja 12 levypallollaan. Pistetehtailusta Pöllän lisäksi pitivät huolta Maxhuni (18/2/4 syöttöä), Nyman (8/9) ja fantastisen toisen puoliajan pelannut Andre Gustavson (12/4).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia