Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka alkaa perjantaina Portugalissa

11.7.2019 21:42 Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat alkavat perjantaina 12.7. Portugalin Matosinhosissa. Sudenpentujen ensimmäinen koetinkivi on Albania, jota vastaan suomalaiset pelaavat myöhäisottelussa kello 22:30 Suomen aikaa.

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kisat alkavat perjantaina. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen valmistavat maaottelut alkoivat reissulla Puolaan, josta tuliaisina kotiin lähti kaksi tiukkaa ottelua, joista jälkimmäisessä Sudenpennut ylsi voittoon saakka. Sen jälkeen joukkue on kohdannut kolmesti Portugalin – kahdesti kotikamaralla Salohallissa ja kerran kisapaikalla Matosinhosissa. EM-kisoja isännöivä Portugali on voittanut jokaisen kolmesta ottelusta. Keskiviikkona Sudenpennut pelasi vielä scrimmagen samoihin kisoihin valmistautuvan Ruotsin kanssa.

– Lukuun ottamatta Portugalia vastaan pelattua vieraspeliä olemme koko ajan kehittyneet ja olleet hyvä niissä asioissa, mitä olemme harjoitelleet. Valmiita emme ole vielä kohtaamaan kaikkea mahdollista, mutta joka tapauksessa joukkueen pitää kehittyä turnauksen aikana, jos haluamme pitkälle, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.

– Toisaalta ensimmäisen pelipäivän jälkeen alamme saamaan vastustajasta videota. Valmistautumisjakson pelit olemme menneet pitkälti niin, että olemme keskittynet oman tekemisen parantamiseen molemmissa päissä kenttää.

EM-kisojen alkulohko B:ssä ovat Suomen lisäksi Albania, Bulgaria, Tshekki sekä Romania. Avauspelissä Sudenpennut saavat vastaansa Albanian perjantaina 12.7. kello 22:30 Suomen aikaa.

– Todella kova alkulohko edessä. Tshekki, Romania ja Bulgaria on tunnetusti isokokoisia joukkueita ja heitä vastaan jäämme pieneksi kolmos- ja nelospaikoilla. Toisaalta meillä on vahva apu heikolta puolelta ja tuplaamme postin, niin sen pitäisi tasoittaa eroa ja toivon mukaan kääntää se meidän eduksi.

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
3 Henry Boyd 1999 Jyväskylän NMKY
4 Markus Rautasalo 2000 Munkkiniemen Kisapojat
7 Tomas Pihlajamäki 2000 Tapiolan Honka
8 Jesper Granlund 2000 Sykki
9 Niilo Kärkkäinen 1999 Muuramen Urheilijat
10 Ricky Waxlax 1999 Malmin Super Koris
11 Ville Virtaharju 2000 Linkki
12 Kalle Kalin 2000 Lappeenrannan NMKY
13 Eetu Lähdetniemi 2000 Munkkiniemen Kisapojat
14 Aleksi Liukko 1999 Malmin Super Koris
15 Aapeli Syrjämäki 1999 Hyvinkään Ponteva
20 Eetu Villa 1999 Tapiolan Honka
21 Joonas Timonen 2000 PuHu Juniorit
  • Päävalmentaja Jyri Lehtonen
  • Valmentaja Mikko Tupamäki
  • Valmentaja Petri Velling
  • Osteopaatti Aleksi Hakanto
 
16.7.2022 18:38 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistävät EM-kisat voitolla Sveitsistä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä, Georgiassa, voitolla, kun Supenpennut päihitti vahvan päätösneljänneksen turvin Sveitsin 71-55 (30-29).

21.7.2019 21:22 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat Albanian EM-kisojen päätösottelussaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui 11. B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selätti selkeästi päätöspelissään Albanian 51-80 (32-35). Jesper Granlund heitti ottelussa komeat 29 pistettä.

19.7.2019 22:58 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet juoksivat Unkarin kumoon EM-kisoissa

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa Sudenpennut sai käännettyä hyviä puolustuksia nopeiksi toisella puoliajalla ja tassutteli 63-52 (31-30) -voittoon Unkarista. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät valmistavassa maaottelussa Kroatialle Kisakalliossa.

18.7.2019 00:42 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet niukkaan voittoon sitkeästä Romaniasta

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sai alkulohkonsa päätökseen voittamalla Romanian 73-69 (34-35). Hermoja raastavasti Romania oli sitkeä vastus, mutta Suomen vapaaheittotyöskentely kalkkiviikoilla oli rautaa.

14.7.2019 23:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille tappio Bulgariaa vastaan EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat maksoivat Kisakalliossa kalavelkoja

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.

13.7.2019 00:34 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat EM-kisansa selvällä voitolla Albaniasta

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Portugalissa alkoivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Albanian 48-87 (28-43). Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Pesarossa valmistavassa maaottelussa Italialle.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

24.7.2022 22:03 Sudenpennut

Viro vei 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan kolmannen sijan ja A-divisioonapaikan Sudenpentujen nenän edestä

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.

23.7.2022 23:28 Sudenpennut

Islannin tulikuuma heittopeli upotti Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen pronssiotteluun

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.

22.7.2022 23:27 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin – sitkeä Bulgaria piinasi loppuun asti

Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.

20.7.2022 21:18 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet rutiinivoittoon Albaniasta – Suomi eteni kahdeksan parhaan joukkoon

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Tbilisissä Sudenpennut voitti alkulohkonsa päätösottelussa Albanian 53-77 (18-38). Voiton myötä Suomi varmisti paikkansa D-lohkon kakkosena ja eteni kisojen puolivälieriin.

19.7.2022 20:18 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet murskasivat Slovakian – huomisessa Albania-ottelussa panoksena lohkon kakkossija

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.

17.7.2022 21:04 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue piinasi Serbiaa loppusummeriin asti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pisti B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan erinomaisesti hanttiin Serbialle, joka osoittautui tällä kertaa paremmaksi loppulukemin 74-68 (34-36). Sudenpentujen Kalle Koivunen upotti ottelussa 22 pistettä.

15.7.2022 09:28 Sudenpennut

20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa EM-urakan lauantaina Tbilisissä

Suomen U20-miehet lähtevät Georgian Tbilisissä oleviin B-divisioonan EM-kisoihin haastamaan kilpailukumppanit vahvan kollektiivisen koriksen voimin. Joukkue kohtaa alkulohkossa Albanian, Serbian, Slovakian ja Sveitsin.

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

23.7.2021 18:40 Sudenpennut

Sudenpentujen loppukiri ei riittänyt 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa, Islanti ratkaisi vapaaheittoviivalta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.

Näytä lisää vastaavia