Suomen miesten maajoukkueella takanaan tuhannen ottelun taival

3.8.2021 10:21 Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäinen maaottelu pelattiin 1939 Liettuan EM-kisoissa, missä Ranska peittosi ensikertalaisen lukemin 73-11. Historiansa 1000. maaottelun Suomi pelasi heinäkuussa Japanin Okinawalla ja rajapyykkiä päästään juhlistamaan tänään URHEA-hallilla. Tässä katsaus Suomen maaotteluhistorian ikimuistoisimpiin hetkiin.

Suomen miesten maajoukkue on siirtynyt maaotteluissaan toiselle tuhatluvulle. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

1939: Avausottelu

Suomen koripallomaajoukkueen historiankirjoitukseen kirjoitettiin ensimmäinen luku vain kuukausia ennen toista maailmansotaa eli 22. toukokuuta 1939 Liettuan Kaunasissa, missä Suomi osallistui ensi kertaa EM-kisoihin. Kisojen avausottelussa Ranska löi Suomen pistein 73-11 (45-9). Suomen ensimmäisen korin teki Erkki Saurala, kun Ranska johti ottelua 33-0. Saurala tekikin lopulta Suomen yhdestätoista pisteestä yhdeksän.

1950: Ensimmäinen voitto

Koripallon maajoukkuetoiminta käynnistyi Suomen osalta neljä ja puoli vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja 5. tammikuuta 1950 pääsikin joukkue riemuitsemaan sen ensimmäistä voittoa maajoukkuetasolla, kun Itävalta kaatui Nizzassa täpärästi 38-34 (20-19). Suomen paras pistemies ottelussa oli kunnioitettavat 16 pistettä viskonut Keijo Hynninen.

1951: Ensimmäinen voitto EM-kisatasolla

EM-kisoihin Suomi eteni kahdentoista vuoden tauon jälkeen 1951, jolloin kisat järjestettiin Pariisissa. Kisojen avausottelussa 3. toukokuuta 1951 Suomi myllytti Itävaltaa 53-27 (28-8). Raimo ”Spike” Lindholm ja Timo Suviranta rullasivat korisukkia kymmenen pisteen edestä mieheen.

1952: Helsingin olympiahuumaa

Toisen maailmansodan alta hamaan tulevaisuuteen siirretyt Helsingin olympiakisat järjestettiin viimein kesällä 1952, jolloin Suomi pelasi myös ensimmäistä kertaa maajoukkueellaan kotimaassa. Kisojen koripallo-ottelut pelattiin vielä tuolloin palloilupyhättönä toimineessa Helsingin Tennispalatsissa.

Ensimmäisessä olympiapelissä 25. heinäkuuta 1952 Meksiko kukisti Suomen lukemin 66-48 (36-21) Lindholmin ja Suvirannan viimeistellessä yhdeksän pistettä mieheen. Olympiakisojen voittotili jäi Helsingissä avaamatta, sillä Suomi taipui seuraavissa otteluissaan Neuvostoliitolle ja Bulgarialle.

1963: Spiken juhlapeli

Ensimmäisenä suomalaisena koripalloilijana 100 miesten maaottelun rajapyykkiin ylsi Raimo Lindholm. ”Spiken” suurta päivää juhlittiin 7. huhtikuuta 1963, kun Suomi nujersi Puolan pistein 75-69 (35-30). Tuolloin 32-vuotias Spike jäi matsissa pisteittä, mutta Timo Lampén säkitti 22 pistettä ja Kari Liimo 21 pistettä.

1964: Geneven olympiakarsinnat

Vuoden 1963 kehnosti sujuneiden EM-kisojen jälkeen Koripalloliitto ja Olympiakomitea eivät puoltaneet maajoukkueen lähettämistä Sveitsin Geneveen olympiakarsintoihin. Neuvottelujen lopputulemana Olympiakomitea suostui rahoittamaan matkan sillä ehdolla, että Suomi selviytyisi kisoihin.

Tulisieluisen Kalevi ”Kallu” Tuomisen ja valmentama ja uuden koripalloilijasukupolven tähdittämä joukkue tekikin työtä käskettyä kukistamalla perättäisissä matseissa Unkarin, Israelin, Sveitsin, Kreikan, Itä-Saksan ja Itävallan. 12. kesäkuuta 1964 käydyssä ratkaisevassa ottelussa Bulgariaa vastaan Tuominen komensi viime minuuteilla joukkueensa Yhdysvaltojen matkallaan oppimaansa paikkaprässiin. Suomi vei viimeiset minuutit 14–2 ja nujersi Bulgarian 81–68 (44–39) Kari Liimon osoittaessa ratkaisuvoimaansa 35 pisteen edestä.

- Pelaajamme harjoittelivat lähes 1000 tuntia viimeisen vuoden aikana ja pidimme useita 10 vuorokauden leirejä, joiden aikana pelattiin harjoitusottelu joka ilta, päävalmentaja Tuominen raotti menestyksen salaisuutta.

1964: Ensimmäiset olympiavoitot

Olympiakarsintojen jälkeen Tuomisen luotsaama maajoukkue astui Tokion olympiakoneeseen ja haki historiansa ensimmäisen voiton olympiakisoissa kaatamalla 11. lokakuuta 1964 Etelä-Korean 80-72 (37-31) Martti Liimon hurjastellessa 33 pistettä. Suomi peittosi samoissa kisoissa vielä Australian ja Meksikon ja päätyi sijalle 11.

Kisajoukkueen ikäpresidentistä Raimo Lindholmista tuli samalla ainoa suomalaiskoripalloilija, joka on ollut mukana kaksissa olympiakisoissa.

1967: Helsingin EM-kisat

Tokion olympialaisten jälkeen Kallu Tuomisen iskuryhmän seuraava tähtihetki koettiin Helsingissä ja Tampereella järjestetyissä EM-kisoissa syksyllä 1967. Suomi voitti kahdeksasta pelaamastaan ottelusta kuusi, sijoittui kuudenneksi ja oli näin paras länsimaa valtiojohtoisten Itä-Blokin maiden jälkeen. Kuudes sija oli – ja on edelleen – Suomen paras sijoitus miesten EM-kisatasolla kautta aikain.

Kenties kisojen vaikuttavin yksittäinen voitto oli Helsingin jäähallissa 5800 katsojan edessä 1. lokakuuta 1967 haettu 54-49 (29-23)-voitto moninkertaisesta EM-mitalistista Tshekkoslovakiasta.

Mainitsemisen arvoista on, että Veikko Vainio voitti kisojen levypallokuninkuuden ja takamiestaituri Jorma ”Pilkku” Pilkevaara valittiin kisojen ensimmäiseen All Star -viisikkoon.

1975: Tasapeli!

Suomen miesten maajoukkuehistorian ainoa tasapeli kirjattiin historiankirjoihin maajoukkueen pitkän Kiinan matkan päätöspäivänä 19. toukokuuta 1975 Beijingissä, missä joukkueet poistuivat 18 000 katsojan edessä kentältä loppupistein 73-73 (48-41). Näin kiinalaiset isännät halusivat osoittaa ystävyyttä, sillä tärkeintähän ei ollut voitto. Kalevi ”Monni” Sarkalahti kuritti kiinalaisia 22 pisteen edestä.

1977: Messukeskuksen hurmosvoitto

Robert Petersenin valmentama maajoukkue isännöi Helsingin Messukeskuksessa EM-karsintaa itse presidentti Kekkosen kunnioittaessa tilaisuutta läsnäolollaan ja oli vahvasti matkalla kohti saman vuoden EM-kisoja peittoamalla Itävallan, Romanian ja Turkin, kunnes 20. toukokuuta 1977 Puola karkasi kuuden pisteen johtoon vajaa minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua.

Ottelun DJ Jaakko ”Jasu” Laakso lietsoi kuitenkin jo maansa myyneen kotiyleisön julmettuun kannustukseen, jonka raikuessa Puola menetti pallon kolmasti peräkkäin ja Suomi kuittasi jatkoajalta 96-94 (86-86, 43-41)-voiton. Kalevi Sarkalahti johti tykitystä 25 pisteellä ja Tapio Sten nosteli 20 pistettä. Suomi eteni voittonsa siivittämänä Belgian EM-kisoihin, joissa se voitti yhden ottelun.

1993: Venäjä nurin!

Hiljaisemman ajanjakson jälkeen Suomi-koriksessa alkoi taas tapahtua, kun 35-vuotias Henrik Dettmann otti maajoukkueen komentoonsa. 10. marraskuuta 1993 Suomi voitti EM-karsinnoissa Helsingin Urheilutalolla Venäjän 98-96 (50-51) viime hetkillä maajoukkueeseen liittyneen Kari-Pekka ”Pere” Klingan lietsoessa yleisöä hurmioon 23 pisteellään.

Venäjä-voittonsa saavuttaman momentumin turvin Suomi eteni Ateenan kesän 1995 EM-lopputurnaukseen ja pelasi taas hetkeksi tiensä Euroopan koripallokartalle.

2007: Romanian murskajaiset

Ateenan EM-kisojen jälkeen maajoukkue tipahti uuteen aallonpohjaansa, josta Saksan MM-mitaleille luotsannut Henrik Dettmann sekä Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon johtama ammattilaiseturivi lähti uimaan kohti pintaa kesällä 2004 alkaneella uudella projektilla.

Tuo projekti saavutti ensimmäisen välietappinsa 15. syyskuuta 2007 Vantaan Energia Areenalla, kun Suomi murskasi Romanian 111-61 (57-25) ja selvitti vuosien tauon jälkeen tiensä seuraavan vuoden EM-karsintoihin. Täysosumaottelun pistehai oli 23 pistettä juoninut Säynätsalon Pistooli, Petri Virtanen.

2008: Serbian jallitus

Suomen uuden maajoukkueprojektin seuraava voimanosoitus nähtiin niin ikään Vantaan Energia Areenalla seuraavan kesän EM-karsinnoissa, kun Suomi lähetti 30. elokuuta 2008 Serbian kotimatkalle 80-77 (40-39)-tappio taskussaan. Vuotta aiemmin NBA:han varattu 20-vuotias Petteri Koponen pussitti matsissa 18 pistettä. Mainitsemisen arvoista on, että sama serbialaisryhmä haki seuraavan vuoden EM-kisoista hopeaa ja sijoittui Turkin MM-kisoissa 2010 neljänneksi.

2011: Pitkä kuiva kausi päättyy

”Susijengiksi” kutsuttu Suomen nykymaajoukkue haki ensimmäisen voittonsa EM-kisatasolla peräti 34 vuoteen löylyttämällä Liettuan EM-kisoissa Bosnia & Hertsegovinaa 3. syyskuuta 2011 murskalukemin 92-64 (42-38) Alytusissa pelatussa alkulohko-ottelussa. Mikko Koivisto johti Susijengin saalistusta 17 pisteellä.

2013: Muistoja Koperista

Kaksi vuotta myöhemmin Susijengi kohosi koko kansan ilmiöksi kuittaamalla Slovenian Koperissa pelatusta EM-alkulohkostaan neljä voittoa viidestä ottelusta. Susijengi avasi kisansa 55-61 (19-32)-voitolla MM-hopeamitalisti Turkista ja peitottuaan Ruotsin ja hävittyään Italialle joukkue kumosi kahden jatkoajan jälkeen Venäjän 86-83 (75-75, 67-67, 31-30) sekä myllytti alkulohkon päätösottelussa Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon syntymäpäivänä mitalisuosikki Kreikan 86-77 (36-35) Petteri Koposen näyttäessä voimaansa 29 pisteellä.

Kisojen ylemmässä jatkosarjassa Kroatia- ja Espanja-tappiot suistivat Susijengin kahdeksan parhaan joukosta, mutta jatkosarjan viimeisessä ottelussa 16. syyskuuta 2013 joukkue peittosi Ljubljanassa 12 600 katsojan edessä kisaisäntä Slovenian 92-76 (42-42) toisen puoliajan kolmosrallillaan ja varmisti EM-kisojen yhdeksännen sijan.

2014: Bilbaon MM-huumaa

Susijengin syksyn 2013 EM-kisat päättänyt Slovenia-voitto nousi arvoon arvaamattomaan, kun Suomi haki villillä kortilla paikkaa syksyn 2014 Espanjan MM-kisoista. Paikka myönnettiin Susijengille parhaiten sijoittuneena eurooppalaisjoukkueena villin kortin hakijoista ja niinpä elokuussa 2014 matkusti Suomi ensimmäisiin MM-kisoihinsa koskaan.

Kisojen avausottelussa 30. elokuuta 2014 kansainvälisen koripallon ylivoimainen ja ainoa mestarisuosikki Yhdysvallat löylytti Susijengiä pistein 114-55 (60-28), mutta jo seuraavana päivänä yli 8000 suomalaiskatsojaa Bizkaia Areenalla tanssi ja lauloi, kun Shawn Huff säkitti 23 pistettä ja Susijengi haki historiansa ensimmäisen voiton MM-kisatasolla nujertamalla Ukrainan 81-76 (35-37).

2017: Helsingin EM-kisaviikko, Markkas-maniaa ja Teräsmies Kotin sataluvut

Helsingissä pelattiin EM-kisoja puolen vuosisadan tauon jälkeen syyskesällä 2017, jolloin yksi saman vuoden EM-alkulohkoista myönnettiin kaupungille.

Susijengi toisti neljän vuoden takaisen temppunsa ja haki viidestä alkulohko-ottelustaan neljä voittoa, tosin tällä kertaa jokaista ottelua pääsi todistamaan täpötäysi Hartwall Areena. Kisojen avausottelussa 31. elokuuta 2017 Jamar Wilson johdatti jengin 86-84 (72-72, 32-33)-voittoon hallitsevasta EM- ja MM-pronssimitalisti Ranskasta, jonka jälkeen nuori tähti Lauri Markkanen johdatti joukkueensa 90-87 (78-78, 66-66, 36-32)-kirivoittoon Puolasta, Petteri Koponen rankaisi Kreikkaa 24 pisteellä 89-77 (45-33)-voitossa ja pisteeksi i:n päälle kaatui Islanti 83-79 (42-40). Alkulohkon ainoan tappionsa Susijengi kärsi sittemmin Euroopan mestaruuden voittanutta Sloveniaa vastaan.

Aiemmin kesällä nähtiin puolestaan ensimmäinen 200 A-maaottelun rajapyykin ylitys kautta aikain, kun Forssan Koripoikien kasvatti ja Susijengin pitkäaikainen sisäpuolustuksen lukko Tuukka Kotti juoksi susiasussa kentälle 9. elokuuta 2017 Cagliarissa Italiaa vastaan. Italia vei ottelun 78-64 (40-26) Kotin kirjauttaessa neljä pistettä, neljä levypalloa ja riiston.

 
10.7.2025 19:30 Universiadit

Miesten universiadijoukkue karkasi Latvialta kolmannella jaksolla

Suomen miesten universiadimaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstaina Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan Riiassa. Suomi sai kolmannen jakson alussa puolustuksensa kuntoon ja latoi nopeilla vastahyökkäyksillä taululle 13–0-lukemat, joista Latvia ei enää toennut. Ottelu päätyi Suomen 75–88 (37–39) -voittoon.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

10.7.2025 10:00 Susijengi

Montenegro Tampereen EM-alkulohkoon väkivahvan Vucevicin johdolla

Montenegro on nimennyt peräti 25 hengen vahvuisen maajoukkueryhmän alkaneeseen EM-kisakesään. Päävalmentaja Bosko Radovicin komentaman joukkueen ylivoimainen ykkösnimi on kahdessa NBA:n All Star -ottelussa pelannut, Lauri Markkasen Chicago Bulls-aikojen joukkuetoveri Nikola Vucevic.

9.7.2025 10:51 Universiadit

Miesten universiadijoukkue tuplamaaotteluihin Latviaan

Kesäuniversiadeihin valmistautuva miesten universiadijoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina ja perjantaina Riiassa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan joukkueen teema tuleviin otteluihin on vanha, tuttu ja hyväksi havaittu kansainvälisen pelitempon hakeminen.

7.7.2025 12:37 Susijengi

Liettua EM-kisakesään jättiläinen Valanciunasin harteilla

Susijengin kumppanimaana Tampereen EM-alkulohkoon saapuva Liettua on nimennyt kuudentoista pelaajan miehistönsä heinäkuussa alkavaan leiritykseensä. Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin ryhmän ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 211-senttinen, 33-vuotias kolmentoista NBA-kauden veteraani Jonas Valanciunas.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 11:14 Susijengi

Puola saapuu Sochanin johdolla Susijengiä vastaan elokuussa

Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

2.7.2025 10:24 Susijengi

Miesten universiadileiritys käyntiin neljäntoista pelaajan ringillä

Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.

1.7.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Hartwall Sport nostattaa koripallon EM-kisahuumaa: kauppoihin rajattu erä Susijengin urheilujuomaa

Susijengin kumppani Hartwall Sport tuo kauppoihin koripallon EM-kisojen kunniaksi rajatun erän uutta urheilujuomaa. Hartwall Sport Persikka Limited Edition -juomalla halutaan tukea yhä useamman mahdollisuutta harrastaa, sillä jokaisesta myydystä pullosta lahjoitetaan 5 senttiä vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.

Näytä lisää vastaavia