Susijengi vie elokuun MM-karsintansa Tampereen upouudelle Areenalle

4.7.2022 14:00 MM-karsintojen alkulohkon kärkisijan viidellä voitolla kuudesta ottelusta vienyt Susijengi vie elokuisen MM-jatkokarsinta-avauksen Israelia vastaan Tampereelle. Torstaina 25.8. pelattavan ottelun tapahtumapyhättönä toimii uutuuttaan kiiltelevä Nokia Arena, jonne mahtuu peräti 13 000 koripallon ystävää.

Susijengi lähtee elokuussa käynnistyvään MM-jatkokarsintaan kiehtovista lähtökohdista, kun se kaatoi täyden kotiyleisön edessä Ruotsin ja vieraskentällä Kroatian. Kuva: Ville Vuorinen

- Nokia Arena sai ikimuistoisen kasteen keväällä jääkiekon MM-kisoissa. Kun meille tarjoutui mahdollisuus kastaa Areena myös koripallolle, tartuimme oikopäätä tilaisuuteen, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kertoo.

- Nokia Arena on Suomen suurin ja nykyaikaisin palloiluhalli, jossa on ensiluokkaiset puitteet niin pelaajille kuin yleisöllekin. Susijengi on jälleen EM-kisojen kynnyksellä erinomaisessa nosteessa ja on ilo päästä levittämään tätä nostetta pääkaupunkiseudulta tänä kesänä myös Jyväskylään ja Tampereelle.

Susijengin debyyttiottelu Nokia Arenalla järjestetään siis MM-jatkokarsintojen ensimmäisellä kierroksella torstaina 25.8., jolloin Susijengin vieraaksi saapuu D-karsintalohkon toiseksi sijoittunut Israel.

Susijengi päätti MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen viiden ottelun voittoputkeen kaatamalla niin Kroatian kuin Sloveniankin kahdesti ja Ruotsin kerran. MM-jatkokarsinnoissa pelataan yhteensä kuusi ottelua elo-, marras- ja helmikuun ikkunoissa. Susijengiä vastaan jatkokarsintavaiheessa asettuvat Israel, Gordon Herbertin valmentama Saksa ja Jukka Toijalan valmentama Viro.

Liity 6. pelaajaksi ja saat etuosto-oikeuden Susijengin kaikkiin kotiotteluihin

6.pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat tuttuun tapaansa etuosto-oikeuden Susijengin otteluihin.

Lipunmyynti 6. pelaajille Tampereen Nokia Arenalla pelattavan Susijengi ja Israelin välisen MM-jatkokarsintaotteluun käynnistyy torstaina 7.7. klo 10 ja päättyy sunnuntaina 10.7.

Susijengin edellinen MM-karsintaottelu Ruotsia vastaan oli loppuunmyyty – käytä etu hyväksesi ja varmista paikkasi katsomossa, kun Susijengi jahtaa MM-kisapaikkaa Tampereen upeissa puitteissa.

Susijengi ja Israelin välisen ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11.7. klo 10.

Liity 6. pelaajaksi tästä >>

 
9.8.2022 09:35 Susijengi

Liettua laittaa Susijengin testiin jättiläistensä johdolla

Susijengin valmistavat maaottelut jatkuvat keskiviikkona ja torstaina, jolloin Liettua haastaa suomalaisvieraansa painiin NBA-jättiensä Domantas Saboniksen ja Jonas Valanciunaksen johdolla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä korostaa, että Liettualla on paljon muitakin aseita arsenaalissaan kuin koko.

9.8.2022 08:45 Susijengi

Susijengin EM-kisapaita sekä täydennyserä pelipaitoja myynnissä nyt

6. pelaajan kisavarustukseen on perinteisesti kuulunut pelipaidan lisäksi myös kisapaita. Tämä vuosi ei ole poikkeus, kun Susijengi nähdään EM-parketeille syyskuun alussa.

8.8.2022 12:23 Susijengi

Susijengi Liettuaan neljäntoista miehen voimin

Belgian Tampereella kahdesti kohdannut Susijengi ottaa seuraavaksi suunnakseen Liettuan, jossa joukkue kohtaa väkivahvan isäntäjoukkueen keskiviikkona ja torstaina Kaunasissa ja Vilnassa pelattavissa maaotteluissa. Susijengin valmennusjohto on nimennyt Liettuaan lähtevään ryhmään neljätoista pelaajaa.

7.8.2022 11:25 Susijengi

Teemu Rannikko: ”Nostettiin selkeästi tasoa toiseen peliin”

Historian lehdet havisivat loppuviikolla Tampereella, kun Susijengin peliä kolmella vuosikymmenellä, 149 miesten maaottelussa ja neljissä kansainvälisissä arvokisoissa johtanut Teemu Rannikko, 41, siirtyi joukkueen valmennusjohtoon. Rannikko arvioi ensimmäisiä maaotteluitaan valmentajana positiiviseksi kokemukseksi.

6.8.2022 22:27 Susijengi

Ralli päälle! Susijengi pyöritteli Belgiaa Hakametsässä

Tampereen Hakametsän jäähallissa päästiin lauantai-iltana perinteiseen Delfin Basket -tunnelmaan. Susijengi nosti selkeästi tasoaan sitten toissailtaisen Belgia-tappion ja laulatti 4410-päistä kotiyleisöä iloisella ja henkeä nostattavalla 80–71 (43–37) -revanssivoitolla.

6.8.2022 11:10 Susijengi

Henri Kantonen: ”Susijengissä on paljon kokemusta ja tietoa, joista ammentaa”

Susijengin pelinrakentajalegioonaan lukeutuva ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen, 24, päätti kevätkauden 2022 Suomen mestaruuteen Karhubasketin kanssa, mutta on käyttänyt kesäkuukaudet kuntoutumiseen. Henkilökohtaiset tavoitteensa korkealle asettava Kantonen kertoo pitävänsä Susijengiä ensiluokkaisena oppimisympäristönä.

5.8.2022 11:29 Susijengi

Hannes Pöllä: “Lähivuosina on tarkoitus sementoida oma rooli joukkueessa”

Namika Lahti junioreiden koripallotalenttien poolista kohoavalla Hannes Pöllällä, 24, menee hyvin. 211-senttinen mörssäri kuittasi Kouvojen kanssa pelatun menestyskauden päätteeksi Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon ja silminnähden nauttii pelaamisesta. Susijengissä Pöllä pelaa ”pitkää peliä”, jonka tähtäimessä on läpimurto rotaatioon lähivuosina.

4.8.2022 22:28 Susijengi

Susijengi karisteli kesäterää Hakametsässä, Belgia pykälän vahvempi

Susijengi pelasi ensimmäisen maaottelunsa sitten keskikesän voitokkaan MM-karsintaikkunan kohdatessaan Belgian Tampereen Hakametsässä Scandic Cupin avauspäivänä. Susijengi toipui murska-alusta ja piti peliä pitkään näpeissään, kunnes Belgia osui viime minuuttien ratkaisuheitoissa ja nappasi 71–75 (40–39) -voiton.

4.8.2022 10:23 Susijengi

Susidebytantti Perttu Blomgren: ”Tuli sellainen havahtuminen, että mähän oon nyt täällä”

Osoituksena Susijengin alati kohentuvasta kilpailutilanteesta nähdään ringissä kasvavin määrin nuoria, nälkäisiä haastajapelaajia kilpailemassa maajoukkuepaikasta kokeneempia vastaan. Salon Vilppaan Perttu Blomgren, 20, taisteli tänä kesänä tiensä haastajamaajoukkueesta Susijengiin ja kärkkyy Tampereen Scandic Cupissa ensimmäisiä A-maaotteluitaan.

4.8.2022 08:12 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsin ura jatkuu Romaniassa

Kansainvälisen ammattilaisuransa Islannin liigasta kaudella 2021–22 aloittanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 27, siirtyy ensi kaudeksi Romaniaan. 195-senttinen Hopkins on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian liigaa ja FIBA Europe Cupin karsintoja pelaavan SCM Craiovan kanssa.

3.8.2022 13:40 Susijengi

Susijengi Tampereelle kuudentoista miehen rintamana

Susijengin valmennusjohto on nimennyt kuusitoista pelaajaa Tampereen Hakametsässä pelattavaan Scandic Cup -turnaukseen. Susijengi kohtaa Tampereella kovavireisen Belgian torstaina 4.8. ja lauantaina 6.8. pelattavissa maaotteluissa.

2.8.2022 09:39 Susijengi

Kovavireinen Belgian leijonat kohtaa Susijengin Hakametsässä

Susijengin perinteiset Delfin Basket -ottelut saavat jatkoa torstaina ja lauantaina Tampereen perinteikkäässä Hakametsän jäähallissa, kun viime vuosina vakuuttavasti esiintynyt Belgia saapuu Suomeen Scandic Cup -maaotteluiden merkeissä.

29.7.2022 13:27 Susijengi

Alex Murphy siirtyy Japanin pääsarjatasolle

Vuosikymmenen taitteen MM- ja EM-karsintaotteluissa Susijengissä edukseen esiintynyt Alex Murphy, 29, jatkaa uraansa Japanissa. Viime kaudella Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (B2) pelannut Murphy, 206, nousee Japanin liigaan solmittuaan yksivuotisen sopimuksen Levanga Hokkaido Sapporon kanssa.

28.7.2022 15:23 Susijengi

VIP-paketit Susijengin MM-karsintaotteluun Nokia Areenalle 25.8.

Torstaina 25.8. uudenkarhealla Nokia Arenalla, Tampereella pelattavan Susijengin MM-karsintaottelun lipunmyynti on käynyt kuumana. Otteluun on saatavilla VIP-lippuja, jonka lisäksi jo hankitun pääsylipun kylkeen voi hankkia VIP-tarjoilun.

27.7.2022 09:52 Susijengi

Susijengin valmennusjohtoon liittynyt Teemu Rannikko: ”Hienot fiilikset ja upea joukkue”

Susijengin valmennusosasto sai tällä viikolla pitkään odotetun ja tervetulleen vahvistuksen joukkoihinsa, kun ainutlaatuisen uran Euroopan ammattilaiskentillä, maajoukkueessa ja kotimaan pääsarjassa pelannut Teemu Rannikko, 41, siirtyi fläppitaulun varteen.

26.7.2022 11:13 Susijengi

Susijengi loppukesän koitoksiin 23 pelaajan miehistöllä

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on kutsunut 23 pelaajan miehistön loppukesän 2022 koitoksiin. Susijengin loppukesän ohjelma käynnistyi maanantai-iltana alkaneella leirillä Helsingin URHEA-hallilla ja etenee valmistavien maaotteluiden ja elokuun lopun MM-karsintojen kautta Prahan ja Berliinin EM-kisoihin.

25.7.2022 14:03 Susijengi

Kreikan mahtiseura AEK Ateena saalisti Alexander Madsenin

Viimeiset kolme vuotta Latvian suurseurassa VEF Riiassa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko Alexander Madsen, 27, siirtyy Kreikkaan. Kahdeksankertainen Kreikan mestari ja neljän vuoden takainen FIBA Mestareiden Liigan voittaja AEK Ateena on solminut yksivuotisen sopimuksen 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin kanssa.

25.7.2022 09:22 Susijengi

Susijengi töissä Kampin K-Supermarketissa keskiviikkona

Kesko on yksi Suomen suurimmista kesätyöllistäjistä ja nyt Susijengi pääsee vihdoin kokeilamaan, mitä on joukkuepelaaminen ”oikeissa töissä”. Mitä tapahtuu, kun kymmenen Susijengin pelaajaa asetetaan uuden haasteen eteen? Se nähdään ke 27.7. klo 16:00 Kampin K-Supermarketissa, Helsingissä.

13.7.2022 16:41 Susijengi

Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom vahvistaa Tapiolan Honkaa

Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

Näytä lisää vastaavia