Susijengin maaottelukesä käyntiin Tallinnassa, Pöllä ja Jantunen debytoivat

20.6.2018 13:29 Kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan valmistautuva Susijengi matkaa torstaina Tallinnaan ottamaan mittaa isäntäjoukkue Virosta Saku Suurhallissa. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kerännyt Tallinnan matkalle koolle kahdentoista pelaajan yhdistelmän kaiken nähneitä konkareita ja täysin uusia kasvoja Hannes Pöllän ja Mikael Jantusen muodossa.

Alexander Madsen taivuttelee torstaina korirautoja Tallinnassa. Kuva: Ville Vuorinen / Koripalloliitto.

Susijengi on urakoinut Open Gym -harjoitusten muodossa koko alkukesän. Petteri Koponen palasi Barcelonasta Suomeen sunnuntaina ja ehti parahiksi paikalle MM-karsintaleirityksen alkajaisiksi. Keskiviikkona harjoituksiin otti osaa myös Chicagosta palannut Lauri Markkanen.

Espanjalaisen Unicaja Malagan kanssa ACB-liigan pudotuspeleihin edennyt Sasu Salin, tukku Yhdysvaltojen NCAA-liigassa pelanneita pelaajia ja iskuryhmällinen nuorten maajoukkuemiehiä ovat myös tuoneet oman osaamisensa Susijengin käyttöön kesäkuun aikana.

- Meillä on tulevissa karsintapeleissä käytössämme taas hieman erilainen joukkue kuin marras- ja helmikuussa. Viro-otteluissa meille tarjoutuu mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia kentällisiä ja nähdä, miten pelaajien väliset kemiat toteutuvat tositoimissa, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann muotoilee.

- Viro on erinomainen valmistava vastustaja meille. He pelaavat kovaa, epäitsekkäästi ja tehokkaasti ja rankaisevat huolimattomuusvirheistä sumeilematta.

Viro pelaa omassa MM-karsintalohkossaan Israelia, Iso-Britanniaa ja Kreikkaa vastaan.

Tallinnassa konkareita ja tulokkaita

Susijengi lähtee Tallinnan otteluun mielenkiintoisella kokoonpanolla täynnä kokemusta ja nuoruutta.

Moninkertaiset arvokisakävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff ja Matti Nuutinen, vuosien 2013 ja 2015 EM-kisoissa susipaidan ylleen vetänyt Roope Ahonen sekä viime syksyn EM-kotikisoissa yleisöä huudattanut Carl Lindbom edustavat Tallinnassa kokeneempaa susiosastoa.

Tallinnan ottelussa kentälle juoksevat myös kapteeni Huff.. (Kuva: Ville Vuorinen / Koripalloliitto.)

Marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa kyntensä näyttäneistä tuoreemmista Susijengi-pelaajista Tallinnaan matkustavat Antti Kanervo, Alexander Madsen, Juho Nenonen ja Ilari Seppälä. Viimeiset kaksi vuotta Yhdysvaltain yliopistoparketeilla pelannut atleettinen Fiifi Aidoo kuuluu myös Dettmannin Tallinnan tusinaan.

Maajoukkuedebytantteja Tallinnassa nähdään kaksin kappalein: 212-senttinen, 20-vuotias Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä sekä 204-senttinen, 18-vuotias Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen. Sekä Pöllä että Jantunen kuuluvat HBA-Märskyn lupauksiin, viime kaudella Pöllä debytoi NCAA-liigan Oklahomassa.

- Nuoremmat pelaajat voivat ammentaa esimerkkiä vanhemmilta pelaajilta ja samalla vanhempi kaarti saa energiaa nuoremmista pelaajista, Dettmann jatkaa.

Ensimmäistä kertaa Susijengin kanssa harjoitelleita Pöllää ja Jantusta Dettmann muistaa avokätisillä kehuilla.

- Kumpikin on esiintynyt harjoituksissa kypsästi, energisesti ja ennakkoluulottomasti. Hanneksella ja Mikaelilla on kaikki edellytykset kasvaa merkittäviin rooleihin 2020-luvun Susijengissä.

Viro ja Susijengi kohtaavat Saku Suurhallissa torstai-iltana klo 19:00. Ottelu televisioidaan Yle Areenassa.

...sekä ensimmäisen miesten maaottelunsa pelaava Hannes Pöllä. (Kuva: Ville Vuorinen / Koripalloliitto.)

 

Susijengi Viro-maaottelussa 21.6.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2018-19

3

Antti KANERVO

192

12.4.1989

free agent

4

Mikko KOIVISTO

194

18.4.1987

Salon Vilpas

7

Shawn HUFF

198

5.5.1984

free agent

12

Matti NUUTINEN

200

6.5.1990

free agent

14

Roope AHONEN

187

12.6.1990

free agent

18

Mikael JANTUNEN

204

20.4.2000

HBA-Märsky, Helsinki

20

Alexander MADSEN

207

20.1.1995

free agent

22

Carl LINDBOM

206

10.11.1991

free agent

25

Juho NENONEN

202

12.9.1987

Salon Vilpas

29

Hannes PÖLLÄ

212

9.3.1998

Oklahoma (NCAA)

34

Fiifi AIDOO

189

5.4.1996

free agent

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

27.3.1993

Kataja Basket, Joensuu

 

Päävalmentaja Henrik Dettmann

Valmentaja Jukka Toijala

Valmentaja Lassi Tuovi

Valmentaja Mikko Larkas

Valmentaja Jussi Hirvonen

 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 10:00 Susijengi

Susijengin ja Uuden-Seelannin välisen ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannuksen jälkeisellä viikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 12:25 Susijengi

Susijengi avaa olympiakarsintakesänsä eksoottista vierasta vastaan Espoo Metro Areenalla

Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannuksen jälkeisellä viikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 14:55 Susijengi

Susijengin Nokia Arenalla pelattavaan Latvia-otteluun myyty yli 5200 lippua

Susijengi pelaa olympiakarsintojen kenraaliharjoituksensa Tampereella perjantaina 28. kesäkuuta Latviaa vastaan. Otteluun on myyty jo yli 5200 lippua.

Näytä lisää vastaavia