Tahvanainen 13 pistettä, Jantunen lähellä tupla-tuplaa NCAA:ssa

16.12.2019 08:51 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonlopun parhaimpiin suomalaissuorittajiin kuului Bradleyn Ville Tahvanainen, joka säkitti nuoren yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi kolmetoista. Mikael Jantunen keräsi yhdeksän pistettä ja yhdeksän levypalloa Utahille.

Ville Tahvanainen säkitti piste-ennätyksensä NCAA:ssa. Kuva: Bradley

Bradley pääsi esittelemään hyökkäyspään potentiaaliaan murskaamalla mainion heittopelinsä turvin Georgia Southernin 51-81 (22-42). Yksi suurimmista onnistujista oli Tahvanainen, joka upotti pelitilanneheittonsa 5/5, joista kolmoset 3/3.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kaikki kolme kolmostaan toisella puoliajalla upottaneen Tahvanaisen kokonaissaldo oli 13 pistettä, yksi levypallo ja yksi syöttö 17 peliminuutissa. Bradleyn rekordi on nyt kahdeksan voittoa ja kolme tappiota, kun joukkue on kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Ottelutilastot

Mikael Jantunen kävi lähellä yliopistouransa ensimmäistä tupla-tuplaa, kun Utah teki selvää jälkeä Weber Statesta numeroin 49-60 (25-31). Jantunen pelasi vaihdosta 22 minuuttia, joiden aikana syntyi yhdeksän pistettä, yhdeksän levypalloa, yksi syöttö, riisto ja torjunta.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Utahilla on tällä kaudella kahdeksan voittoa ja kaksi tappiota. Utes porskuttaa neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Ottelutilastot

Gustavsonille kymmenen pistettä Richmondin voitossa

Andre Gustavson ja Richmond jatkavat vahvaa alkukauttaan. Kuva: Richmond

Andre Gustavson ja Richmond venyttivät voittoputkensa neljään, kun Spiders selätti Charlestonin 71-78 (31-39). Gustavson teki toista kertaa peräkkäin kaksinumeroisen pistelukemat tehtaillen 10 pistettä, yhden levypallon, torjunnan ja kaksi riistoa.

Richmond on aloittanut kauden erittäin vahvasti kokonaissaldolla yhdeksän voittoa ja yksi tappio.

Ottelutilastot

Olivier Nkamhouan ja Tennesseen voittoputki jäi kolmeen, kun Memphis veti pidemmän korren lukemin 51-47 (25-24). Nkamhoua sai peliaikaa kaksitoista minuuttia keräten tilastosarakkeeseensa kaksi pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön.

Ottelutilastot

Remu Raitasen edustama San Francisco ei jättänyt sanottavaa Cal State Fullertonille 91-69 (47-33) -voitolla. Raitanen sai peliaikaa mukavat 25 minuuttia, joiden aikana hän väänsi kuusi pistettä, neljä levypalloa ja yhden syötön.

Ottelutilastot

Valtonen ja Arizona State voittoputkessa

Elias Valtonen ja Arizona State ovat jo viiden pelin mittaisessa voittoputkessa, kun Sun Devils kellisti Georgian 59-79 (31-39). Valtonen oli aloitusviisikossa keräten kolme levypalloa kahdeksassa peliminuutissa.

Ottelutilastot

Hannes Pöllä ja UT Martin kärsi toisen peräkkäisen tappionsa, kun UNC Asheville oli parempi loppulukemin 72-91 (37-48). Pöllä pelasi aloitusviisikossa 10 minuuttia heittäen neljä pistettä, keräten kolme levypalloa ja jakaen yhden syötön.

Ottelutilastot

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly joutuivat toteamaan Fresno Staten paremmakseen selkein lukemin 62-37 (24-21). Jaakkolan saldo viisikkopelaajana oli kaksi pistettä ja yksi levypallo 21 minuutissa.

Ottelutilastot

 
17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

28.3.2025 13:23 Susijengi

Federiko loisti energiapelaajana, Texas Tech NCAA:n lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon

Susijengin nuoriin lupauksiin lukeutuva 211-senttinen, 23-vuotias Federiko Federiko rynnisti vaihtopenkiltä 13 minuutissa seitsemän pisteen ja yhdeksän levypallon saaliin, kun hänen edustamansa Texas Tech nousi 16 pisteen takaa 85-83 (72-72, 31-38)-jatkoaikavoittoon Arkansasista ja eteni Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.

28.3.2025 10:57 NCAA

Sweet Sixteen kutsuu Elina Aarnisaloa ja UCLA:ta

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.

27.3.2025 09:45 NCAA

Federikon ja Yalahon Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. Mustapha Amzil ja New Mexico putosi leikistä toisella kierroksella.

14.3.2025 12:52 NCAA

Elina Aarnisalon UCLA ja Janette Aarnion South Florida konferenssiensa lopputurnausten mestaruuteen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA sekä Janette Aarnio ja South Florida juhlivat konferenssiensa lopputurnauksien mestaruuksia. Täten UCLA ja South Florida ansaitsivat suoran paikan NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

9.3.2025 09:56 Suomalaiset ulkomailla

Little ja Vartiainen latoivat kolmosia NCAA-kentillä

Sunnuntain vastainen yö oli suomalaisheittäjille tehokas Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Susijengin Miro Little keräsi kuuden kolmosen turvin 21 pistettä Utahin viimeisessä runkosarjaottelussa ja Viljami Vartiainen johti seitsemällä kolmosellaan ja 30 pisteellään Weber Staten voittoon Emil Skytän Sacramento Statesta Big Sky -konferenssin finaaliturnauksen avausottelussa.

Näytä lisää vastaavia