Tahvanaisen Bradleylle suurin vierasvoitto kymmeneen vuoteen

10.1.2020 09:08 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanaisen edustama Bradley voitti Missouri Valley -konferenssissa Evansvillen kahdellakymmenellä pisteellä, mikä tarkoittaa Bravesille suurinta vierasvoittoa konferenssiotteluissa kahteenkymmeneen vuoteen.

Ville Tahvanainen heitti kahdeksan pistettä. Kuva: Bradley

Bradley teki ottelun ensimmäiset yhdeksän pistettä ja ei katsonut taakseen, kun Evansville kaatui loppunumeroin 72-52 (34-19). Tahvanainen pelasi kuudentena miehenä 19 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kahdeksan pistettä, repi kaksi levypalloa ja tarjoili kolme koriin johtanutta syöttöä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ottelutilastot

Elias Valtosen edustama Arizona State otti kovan voiton Pac-12-konferenssissa, kun Oregon State kaatui Sun Devilsin toimesta loppunumeroin 82-76 (36-25). Valtonen riisti kerran kuudessa peliminuutissa, mutta jäi pisteittä.

Ottelutilastot

Southeastern-konferenssissa Olivier Nkamhoua ja Tennessee voittivat Mizzoun 69-59 (32-28). Tennessee pelasi tukeutuen vahvasti kuuden miehen rotaation, jonka ulkopuolelta Nkamhoua pääsi kentälle seitsemäksi minuutiksi keräten tilastoriviinsä yhden syötön ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Raitanen ja San Francisco voittokantaan konferenssiotteluissa

Remu Raitanen ja San Francisco ylsivät ensimmäiseen voittoonsa kahden tappion jälkeen West Coast -konferenssissa voittamalla Santa Claran 61-80 (23-35). Raitanen pelasi 16 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kuusi pistettä, repi neljä levypalloa ja jakoi yhden syötön.

Ottelutilastot

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly aloittivat Big West -konferenssin pelit arkiviikolla häviten UC Santa Barbaralle 63-45 (36-28). Jaakkola pelasi viisikossa 19 minuuttia, joiden aikana syntyi kaksi pistettä, kolme levypalloa ja yksi syöttö.

Ottelutilastot

Ohio Valley -konferenssissa Hannes Pöllän edustama UT Martin selätti puolustuksensa turvin Tennessee Staten 74-87 (30-41). Pöllä haki yhden levypallon kahdessa peliminuutissa.

Ottelutilastot

 
25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

24.2.2020 08:49 NCAA

Mikael Jantunen liekeissä läpi toisen puoliajan Utahin kotivoitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen säkitti 13 pisteestään yksitoista toisella puoliajalla, kun Utah katkaisi tappioputkensa Pac-12-konferenssissa.

21.2.2020 08:03 NCAA

Tahvanainen 12 pistettä Bradleyn neljännessä peräkkäisessä voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen jatkaa vahvoja otteitaan tulokaskautenaan. Tahvanainen säkitti tusinallisen pisteitä, kun Bradley venytti voittoputkensa neljään.

17.2.2020 09:03 NCAA

Tahvanaisen, Valtosen ja Gustavsonin yliopistot voittoputkissa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanaisen edustama Bradley, Elias Valtosen Arizona State ja Andre Gustavsonin Richmond venyttivät viikonloppuna voittoputkiaan.

14.2.2020 08:39 NCAA

Olivier Nkamhoua 10 pistettä Tennesseen vakuuttavassa kotivoitossa

Arkiviikon suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului Olivier Nkamhoua, joka väänsi kymmenen pistettä ja kuusi levypalloa Tennesseen vakuuttavassa kotivoitossa yli 17 000 katsojan edessä.

10.2.2020 08:49 NCAA

Jaakkola 12 pistettä ja kolme torjuntaa Cal Polyn jatkoaikavoitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin viikonloppuna kuului Tuukka Jaakkola, joka väänsi tusinallisen pisteitä ja kolme torjuntaa yliopistonsa Cal Polyn jatkoaikavoitossa.

7.2.2020 09:11 NCAA

Jaakkola 16 pistettä, Jantusen Utah jatkoaikavoittoon Stanfordista

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa arkiviikon korkeimpaan pistemäärään yli sentteri Tuukka Jaakkola, joka pussitti 16 pistettä Cal Polyn voitossa. Mikael Jantunen ja Utah taas nappasivat jatkoaikavoiton Stanfordista.

3.2.2020 08:30 NCAA

Tuukka Jaakkolalle yliopistouran ensimmäinen tupla-tupla

Viikonlopun Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin kuuluivat muun muassa tupla-tuplan kahminut Tuukka Jaakkola sekä 11 pistettä Gonzagaa vastaan säkittänyt Remu Raitanen.

31.1.2020 08:35 NCAA

Tahvanainen 10 pistettä Bradleyn voitto-ottelussa

Arkiviikon suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului tulokas Ville Tahvanainen, joka säkitti penkiltä 10 pistettä Bradleyn voitossa Missouri Valley -konferenssissa.

27.1.2020 09:25 NCAA

Mikael Jantunen vireessä 16 pisteellä Utahin voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen oli Utahin toiseksi paras pistemies 16 pisteellä, kun Utah nappasi toisen peräkkäisen voittonsa.

24.1.2020 08:46 NCAA

Tulokaskolmikko Tahvanainen, Jantunen ja Nkamhoua vauhdissa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin arkiviikolla suomalaisten tulokkaiden ilotulitus, kun Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen ja Olivier Nkamhoua heittivät kukin kymmenen pistettä tai enemmän.

20.1.2020 09:31 NCAA

Valtonen ja Arizona State vei Pac-12-konferenssin suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Pac-12-konferenssissa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Elias Valtonen ja Arizona State vei voiton Mikael Jantuselta ja Utahilta.

17.1.2020 07:33 NCAA

Tahvanaisen kolmoskäsi kuumana, Gustavson ja Richmond vauhdissa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen oli osana Bradleyn kolmostykitystä, joka kaatoi Missouri Staten. Andre Gustavson taas nähtiin Richmondin aloitusviisikossa.

13.1.2020 08:57 NCAA

Tuukka Jaakkola säkitti 17 pistettä Cal Polyn rökälevoitossa

Toista kauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa pelaava Tuukka Jaakkola oli vauhdissa viikonloppuna, kun Jaakkola säkitti 17 pistettä Cal Polyn ylivoimaisessa voitto-ottelussa.

10.1.2020 10:14 NCAA

Miehemme Atlantin takana: katsaus miesten NCAA:n suomalaispelaajiin kaudella 2019-20

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n miesten ykköstasolla pelaa jälkipuoliskolleen juuri siirtyvällä 2019-20-kaudella yhdeksän suomalaispelaajaa seniori Remu Raitasesta tulokaskolmikkoon Mikael Jantunen-Ville Tahvanainen-Olivier Nkamhoua. HBA-Märskyn ja Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä arvioi pelaajien suorituksia kaudella tähän asti.

6.1.2020 09:07 NCAA

Jantusen puhtaalla heittopelillä tekemät 10 pistettä eivät riittäneet Utahille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen nakutti kaikki heittonsa sisään tehden 10 pistettä, mutta Utah hävisi Oregonille Pac-12-konferenssissa. Andre Gustavson taas loisti puolustusvoittoisessa roolissa Richmondin voitossa.

30.12.2019 08:46 NCAA

Miesten NCAA:ssa edessä konferenssiottelut, Nkamhoua repi 10 levypalloa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien ulkopuoliset pelit saivat päätöksensä viikonlopun aikana. Suomalaisonnistujiin kuului Olivier Nkamhoua, joka kahmi kymmenen levypalloa Tennesseen paidassa.

29.12.2019 10:50 NCAA

NCAA-tulokas Lotta Vehka-aho nauttii kovasta vaatimustasosta ja lämpimästä joukkuehengestä

Ensimmäistä kauttaan Florida Atlanticin riveissä pelaava Lotta Vehka-aho, 19, kokee olevansa oikeassa paikassa. Mainioon alkukauteen on sisältynyt runsaasti peliaikaa, paikka avausviisikossa ja viimeisimpänä kunniamaininta konferenssin Viikon tulokkaana.

23.12.2019 09:33 NCAA

Jantusen ja Utahin voittoputki katkesi, Tahvanainen 12 pistettä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien ulkopuoliset pelit alkavat olla loppusuoralla. Mikael Jantusen ja Utahin viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun taas Ville Tahvanainen on päästetty irti Bradleyn paidassa.

20.12.2019 07:38 NCAA

Jantunen ja Utah yllättivät Kentuckyn

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viikon suurimmasta yllätyksestä vastasi Mikael Jantusen edustama Utah, joka ylsi näpäyttämään valtion kuudenneksi rankattua Kentuckya 69-66 (35-31) -voitolla.

Näytä lisää vastaavia