Tanskalainen Thomas Laerke BC Nokian takakentälle

7.7.2017 BC Nokia on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen tanskalaisen Thomas Laerken, 26, kanssa. Takakentällä viihtyvä Laerke siirtyy Näätiin Bakken Bearsista, jossa hän pelasi edelliskaudella 2016/2017 Tanskan pääsarjan lisäksi Mestareiden liigaa 11,5 pisteen keskiarvolla.


196-senttinen Laerke meni lukioikäisenä Yhdysvaltoihin lukioon ja siirtyi sen jälkeen pelaamaan Espanjaan. Kotimaahan Laerke siirtyi kaudeksi 2013/2014 takaisin kotimaahansa juuri Bakken Bearsia silloin valmentaneen Ville Tuomisen rekrytointina. Bearsissa Laerke on pelannut neljän kauden ajan eurosarjoja, joista kaksi ensimmäistä Eurochallengea, kolmannen Europe Cupia ja edelliskauden Mestareiden liigaa.
 

Tanskan maajoukkueessakin kannuksiaan kerännyt Laerke tehtaili päättyneellä kaudella joukkueelleen Tanskan pääsarjassa keskimäärin 10,4 pistettä, 3,7 levypalloa ja 2,9 syöttöä ottelua kohden. Mestareiden liigassa tahti oli vielä etevämpää 11,5 pisteen, 3,2 levypallon, 1,8 syötön ja 1,4 riiston keskiarvoilla.
 

Laerkella oli vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä Bakken Bearsin kanssa, mutta hän päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälänsä siirtyäkseen Näätiin.
 

– Kävimme Thomasin kanssa kahvilla Bakkenin kauden päätyttyä ja hän ilmaisi erittäin vahvasti kokevansa, että on vielä nuori ja kunnianhimoinen eikä haluaisi jämähtää Tanskaan, jossa Bakken Bearsia ylemmäksi ei oikein pääse. Meidän yhteinen historiamme teki neuvottelut helpoiksi, kun hän oli valmis ottamaan merkittävän palkanalennuksen uuden ja erilaisen haasteen saadakseen, päävalmentaja Tuominen kertoo.
 

– Hän on yksi niistä pelaajista, joiden valmentamisesta olen eniten lyhyehköllä urallani nauttinut. Hän on erittäin motivoitunut harjoittelija, tekee aina pyyteettömästi töitä joukkueen eteen ja sopii erinomaisesti meidän konseptiimme.
 

– Thomas on loistava pallollisen pelaajan puolustaja koko kentän alueella ja hyvä korintekijä. Thomasilla on kansainvälisen luokan heitto, jonka hän saa ilmaan vaikeistakin paikoista hyvällä prosentilla. Tarkoituksena on, että hän tulee olemaan meillä ns. combo-takamies, joka pelaa pääasiassa kakkospaikkaa, mutta paikkaa myös ykkösenä tarvittaessa. Juuri tämä pointin paikkaaminen on hänelle se isoin uusi haaste. Se on kehittymisen paikka, joka on tavallaan jatkumo sille prosessille, joka yhteisinä Bakken-vuosina käynnistettiin, kun taas viimeisenä kahtena kautena hän on profiloitunut selkeästi heittäväksi takamieheksi.
 

BC Nokialla on sopimukset kaudesta 2017/2018 Laerken lisäksi Lawrence Gilbertin, Leyton Hammondsin, Vincent Councilin, Aapeli Alasen, Nicolai Andersenin, Daniel Dolencin, Niko Mattilan, Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Ville Haapojan ja Waltteri Mäkelän kanssa. Lisäksi harjoitusrinkiin on nostettu A-poikaikäinen Antti Ahonen.

 
10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Karhu Basket venyi jatkoajan kautta 3-1 -johtoon

Kauhajoen Karhu Basket nousi voiton päähän Korisliigan finaaleista, joukkueen kairattua jatkoajan kautta tiensä voittoon perjantai-illan neljännessä välieräottelussa BC Nokiaa vastaan. Takamatkalta neljännelle jaksolle lähtenyt Karhu Basket voitti varsinaisen peliajan viimeisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja venyi jatkoajan jälkeen 105-102 (42-46, 93-93) -vierasvoittoon.

Vilpas suorin 4-0 voitoin finaaleihin

Salon Vilpas suoritti tyylipuhtaan lakaisun, viikinkipurren selvittäessä tiensä Korisliigan finaaleihin 4-0 -voitoin ohi Helsinki Seagullsin. Torstai-illan ottelussa lokkipaidat hallitsivat tapahtumien kulkua avausjakson, mutta viimeiset kolme neljännestä menivät salolaismerkeissä, Vilppaan juostua lopulta 86-69 (33-29) -vierasvoittoon.

25.4.2018 22:22 Huippu- ja kilpaurheilu

Karhu Basket jatkoi kotivoittojen sarjaa

Karhu Basketin ja BC Nokian välinen välieräsarja jatkoi keskiviikkona tutulla kaavalla, joukkueiden ottaessa kolmannen kerran mittaa toisistaan. Kauhajoen liikuntahallin 1147-päinen kotiyleisö sai todistaa Karhu Basketin karatessa vierailijoilta päätösjaksolla, mesikämmenten venyessä lopulta kotivoittoon lukemin 78-72 (38-34). Karhu Basket johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Salon Vilpas voiton päähän finaalipaikasta

Salon Vilpas kaatoi tiistaina Helsinki Seagullsin jo kolmatta kertaa peräkkäin välieräsarjassa. Vilpas kaatoi helsinkiläisvieraat numeroin 79–71.

BC Nokia tasoitti välieräsarjan

Sunnuntai-illan välieräkamppailu pelattiin Nokian palloiluhallissa, jossa näätäpaitainen BC Nokia onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kauhajoen Karhu Basketia vastaan. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen BC Nokia nousi kuskin paikalle kolmannella jaksolla, pysytellen loppuun asti kuskin paikalla matkalla 89-84 (38-37) -voittoon.

Vilpas venyi jatkoajan kautta 2-0 -johtoon

Salon Vilpas otti tuiki tärkeän vierasvoiton lauantai-iltana, joukkueen matkattua välieräsarjan toisessa ottelussa Helsinki Seagullsin vieraaksi Töölön Kisahalliin. Kisiksen parketilla tahtipuikkoa heilutti pitkään Seagulls, mutta jatkoajalle venynyt Vilpas otti kuskin paikan ylimääräisellä viisiminuuttisella ja karkasi 77-86 (35-35, 72-72) -vierasvoittoon.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

BC Nokia ja Karhu Basket vääntämään finaalipaikasta

Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyy perjantai-iltana, kun runkosarjan kolmanteen sijaan päättänyt BC Nokia matkustaa sarjataulukon toisen sijan valloittaneen Karhu Basketin vieraaksi. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä puolivälierien läpi suoraan kolmessa ottelussa ja ottelusarjasta onkin ennakoitavissa äärimmäisen tasainen.

Karhu Basket säilytti kotiedun

Kauhajoen Karhu Basket otti komealla tavalla välieräsarjan avausvoiton BC Nokiaa vastaan perjantai-iltana Kauhajoen liikuntahallilla. Jokaisen jakson nimiinsä vieneet mesikämmenet karkasivat lopulta 92-78 (39-31) -voittoon, kauhajokisten pitäessä täten tiukasti kiinni sarjasijoituksen tuomasta kotiedusta.

Timo Heinonen kaikkien aikojen ykkönen pudotuspeliotteluissa

Helsinki Seagullsin ja Kouvolan Kouvojen välisen puolivälieräsarjan ratkaisuottelussa tehtiin viime sunnuntaina liigahistoriaa. Lokkipaitojen laituri ja puolustuspelaamisen kulmakivi Timo Heinonen siirtyi nimittäin kaikkien aikojen listalla ykköseksi pelatuissa pudotuspeliotteluissa.

Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78 -71 (37-38).

Seagulls haastaa Vilppaan taistelussa finaalipaikasta

Korisliigan välierät polkaistaan käyntiin torstaina, kun Salon Vilppaan ja Helsinki Seagullsin välinen ottelusarja saa alkunsa Salohallin täpötäysien lehtereiden edessä. Runkosarjan ykkösjoukkue Vilpas eteni 3-1 -otteluvoitoin finaaliin, kuten myös lokkipaitainen runkosarjan nelonen.

Korisliigan välierien otteluohjelma

Miesten Korisliiga on edennyt välierävaiheeseen. Salon Vilpas saa vastaansa Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basket kohtaa BC Nokian. Kotiedut itselleen runkosarjassa pelasivat sarjataulukon ykkönen Vilpas ja kakkonen Karhu Basket. Välierät alkavat Salohallissa torstaina 19.4.

Seagulls Korisliigan välieriin

Helsinki Seagulls selvitti tiensä neljäntenä joukkueena Korisliigan välieriin, lokkipaitojen tiputtaessa Kouvolan Kouvot kesälomille otteluvoitoin 3-1. Ottelusarjan katkaisuottelu Kouvolassa suoritti ratkaisevan irtioton kolmannella jaksolla, matkaten lopulta 83-74 (35-33) -vierasvoittoon.

Näytä lisää vastaavia