Tarmon Daryl Greene ilmiömäisellä pelipäällä

5.3.2005 Porvoon Tarmo palasi kahden tappion jälkeen voittokantaan miesten Sparliigassa nujertamalla Namika Lahden 112-86 (74-50). Tarmo järjesti ottelusta todellisen heittonäytöksen, jossa tahtipuikkoa heilutti Daryl Greene.

Amerikkalaistakamies heitti 42 pistettä aivan huimilla prosenteilla: kolmoset 7/10, kakkoset 8/12 ja vapaaheitot 5/6. Lisäksi Greenelle merkittiin viisi syöttöä ja kolme riistoa.

Käsittämättömintä ottelussa oli kuitenkin tulos kymmenen peliminuutin jälkeen: 46-22. Tarmon hyökkäyspeli oli hurmoksellista, ja lähes kaikki ilmaan pistetyt pallot osuivat. Petri Virtanen heitti 27 pistettä isännille.

Sarjakakkonen Lahti jäi ottelussa statistiksi, joukkueen tehokkain oli Sami Lehtoranta 25 pisteellä.

Kisner johdatti Vilppaan voittoon Katajasta

Greenen ohella toinen lauantaikierroksen sankari oli Vilppaan Tim Kisner, joka johti salolaiset voittoon Katajasta pistein 91-87 (46-42). Kisnerin otteet ovat olleet häikäiseviä läpi kauden. Sparliigan helmikuun pelaajaksi valittu Kisner merkkautti nyt 35 pistettä ja seitsemän syöttöä.

Puolitoista minuuttia ennen loppua Vilppaan johto oli kahdeksan pistettä, ja joukkue pystyi loppuhetkillä pitämään pudotuspelipaikasta kamppailevan Katajan takanaan. Katajalta kovimmassa vedossa oli Llewellyn Smalley (31/7).

Vilppaan loppukaudessa on kysymys vain karsintasarjan välttämisestä, ja tätä taistelua joukkue käy ottelu ottelulta Pyrbasketia vastaan.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
17.6.2025 13:20 Korisliiga

Joona Hakamaa Pyrintöön

Kauhajoen Karhu Basketin kasvatti ja viime kauden 2024–2025 kapteeni Joona Hakamaa siirtyy Pohjanmaalta Tampereelle Pyrinnön riveihin. Nuoresta iästään huolimatta Hakamaa on pelannut Kauhajoen riveissä jo seitsemän kauden ajan. Laiturin paikalla viihtyvä Hakamaa tuo Pyrintöön lisää kokemusta ja fyysisyyttä.

17.6.2025 13:17 Korisliiga

Riku Korhonen jatkosopimukseen Hongan kanssa

Riku Korhosen, 21, toinen kausi Korisliigassa sisälsi huikeita kehitysaskeleita ja nuori takamies kiinnittikin paljon katseita pelaamisellaan kauden aikana. Nyt yhtä kautta kokeneempana, Korhonen tulee olemaan yksi Hongan tärkeimmistä pelaajista tulevalla kaudella 2025-26.

16.6.2025 10:38 Korisliiga

Iiro Tuomi ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Iiro Tuomi, 22, on solminut tulevan korisliigakauden kattavan jatkosopimuksen Tapiolan Hongan kanssa. Viimeiset kolme kautta honkalaisfanit ovat saaneet seurata Tuomen kehityskaarta Hongan miesten sentteriosastolla niin divarissa kuin Korisliigassa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

9.6.2025 11:54 Korisliiga

Justice Smith Pyrintöön

Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Justice Smithin kanssa. Justice on pelipaikaltaan takapelaaja. Viimeisellä yliopistokaudellaan (24-25) hän edusti Niagaran yliopistoa (Metro Atlantic Athletic Conferencessa) tehoin 9,8 pisteet, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

4.6.2025 12:05 Korisliiga

Claudell Harris Jr Vilppaan ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.

4.6.2025 11:00 Korisliiga

Korihaiden oma kasvatti Aamos Nikula palaa Uuteenkaupunkiin

Uudenkaupungin Korihait saa riveihinsä mukavan paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Aamos Nikula edustaa tulevalla kaudella kotikaupunkinsa joukkuetta. Vuoden sopimuksen seuran kanssa tehnyt Nikula pelasi viime kaudella BC Nokian organisaatiossa Korisliigaa ja divisioona B:tä.

2.6.2025 11:00 Korisliiga

Mikael Laihonen palaa Korisliigaan Korihaiden paidassa

Uudenkaupungin Korihaiden kotimainen pelaajarunko saa 202 senttiä lisää pituutta Mikael Laihosen vuoden mittaisen sopimuksen myötä. 31-vuotias Laihonen palaa Korisliiga-parketeille vietettyään edelliset kaksi kautta Puolassa.

Näytä lisää vastaavia