16.12.2005 Maajoukkuepelaaja Taru Tuukkasen tie Euroopan cupissa katkesi kirvelevästi. Tuukkasen joukkue otti toisessa osaottelussa voiton luvuin 58–62, mutta se ei riittänyt. Italialainen Ribera meni jatkoon kahden ottelun yhteistuloksella 124–127.
Italiassa Riberan kohdannut Acis Incosa hallitsi ottelua kolme ensimmäistä jaksoa. Ennen viimeistä jaksoa Acis Incosa oli johdossa 13 pisteen turvin, mutta romahti viimeisellä neljänneksellä, jonka kotijoukkue Ribera vei luvuin 13–4.
Tuukkanen teki tarkkaa työtä ja heitti 15 peliminuutissa seitsemän pistettä, joista viisi vapaaheitoista. Lisäksi Tuukkanen otti kaksi levypalloa.
Tuukkanen tehtaili kahdeksassa ottelussa keskimäärin 8,3 pistettä ja otti 3,4 levypalloa keskimäärin 22 peliminuutissa ottelua kohden. Kahden pisteen heitot osuivat 52,2 prosentin tarkkuudella (24/46).
Espanjan liiga jatkuu Incosalla heti lauantaina Andorrassa, joten joukkue matkustaa suoraan Italiasta seuraavaan peliin ja pääsee reissusta kotiin sunnuntaina. Viimeinen Espanjan liigan ottelu Tuukkasella on 21.12, jonka jälkeen suomalainen pääsee joulunviettoon.
Tuukkasen mukaan Acis Incosan kausi alkoi hyvin, mutta notkahdus seurasi Euroopan cupin menestyksestä huolimatta
- Kausi alkoi tosi hyvin joukkueella ja voitimme liigan kuusi ensimmäistä peliä. Sitten tuli pieni tappioputki, mutta pääsimme kuitenkin jatkoon FIBA cupissa. Nyt olemme sarjassa viidentenä, kertoi pelimatkalta tavoitettu Tuukkanen.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Susijengin luottomiehiin lukeutuva Mikael Jantunen päätti seurajoukkuekauden 2024–25 satukirjalopetuksella, kun hänen edustamansa Paris Basketball kaatoi AS Monacon Ranskan finaalien viidennessä osaottelussa lukemin 99–93 (54–50). Jantunen sai kunnian viimeistellä pariisilaisjoukkueen historian ensimmäisen mestaruuden vapaaheittoviivalta loppusekunneilla.
Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.