16.12.2005 Mari Puustinen pelaa kolmatta kauttaan Espanjan kakkosliigassa Motiva Real Canoen riveissä. Edellisillä kausilla Puustinen on edustanut Espanjassa ADBA Santosta ja Armijo Badajozia. Koris.net kyseli pelintekijän kuulumisia joulutauon alla.
Suomalaispelintekijä on uransa aikana edustanut myös Kotkassa kasvattiseuraansa KTP:tä sekä SM-tasolla Peli-Karhuja. Ennen Espanjaan lähtöä Puustinen oli voittamassa kolme Suomen mestaruutta Panttereiden paidassa.
Viime kaudella Armijo Badajozin riveissä 27-vuotias Mari Puustinen merkkautti keskiarvoikseen 36 minuuttia, 11,5 pistettä, 3,3 levypalloa, 2 syöttöä ja 1,3 riistoa per ottelu. Kakkosensa hän pussitti 47 prosentin, kolmoset 38 prosentin ja vapaaheitot 75 prosentin tarkkuudella.
Alkaneella kaudella joukkueen tavoitteet ovat nousussa takaisin Espanjan pääsarjatasolle, sillä viime kauden päätteeksi Canoe tippui sarjasta.
Miten on sujunut alkukaudenottelut ja onko nousu pääsarjaan edelleen mahdollinen?
Tällä hetkellä ollaan omassa lohkossa kakkosina, kaksi tappiota kärsineenä. Yksi tuli heti kauden ensimmäisessä pelissä ja toinen pienehkö vahinkotappio, joten hyvällä mallilla ollaan. Kakkosliigassa on kaksi lohkoa joista molemmista neljä parasta menee huhtikuussa pelattaviin playoffeihin ja sieltä sitten kaksi nousee ykköseen.
Mahdollisuudet siis edelleen ovat hyvät ja kaikki toiminta yritetään tähdätä siihen, että huhtikuussa ollaan parhaassa kunnossa, koska silloin kaikki ratkeaa yhdessä viikossa.
Onko Madrid kaupunkina vastannut odotuksiasi?
Olen viihtynyt täällä todella hyvin, kuten tietääkseni myös useat vierailijat Suomesta, joita olen ilokseni saanut ottaa vastaan. Nähtävää ja tekemistä riittää eikä tylsistymään tässä kaupungissa pääse. Seura on hoitanut työnsä myös erittäin hyvin, joten mukava on ollut pelata kannustavan kotiyleisön edessä.
Entä peliaikasi ja oletko mielestäsi saanut valmentajan luottamuksen, jota lähtiessäsi sanoit tavoittelevasi?
Olen aloittanut muistaakseni kaikki pelit, joten tuntuu, että valmentajan vastuu on saavutettu, mutta toki parannettavaa on vielä paljon. Roolini joukkueessa on lähinnä pelintekijä ja syöttelijä.
Heittoja ja pisteitä ei niinkään odoteta, kunhan pidän pelaajat aisoissa ja pelikuvioissa. Suoritukseni ovat pysyneet suht samalla tasolla koko ajan, ilman huippuja tai suuria notkahduksia, ehkä nyt lauantaina tulee yksi huippu, kun pelataan vanhaa joukkuettani vastaan.
Miten vietät joulun?
Tulen ensi maanantaina Suomeen, pari päivää ensin Helsingissä ja sitten Kotkaan perheen luo viettämään joulua. Ihanaa taas päästä näkemään veljenlasten ilmeet pukin tullessa.
Tänä vuonna vuosi vaihtuu Madridissa, koska aloitamme harjoittelun jo 26.päivä, mutta onneksi kaksi ystävää Suomesta tulee vierailulle aattona ja saan tinat valettua tutussa porukassa.
Terveisesi Koris.netin lukijoille?
Hauskaa joulun odotusta kaikille!
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.
Anniina Äijänen vaihtoi tammikuussa seuraa, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjan Esteponasta Italian Serie A2:n San Salvatoreen. Äijäsen alkukauteen mahtui haasteita, mutta hän katsoo positiivisin mielin eteenpäin.
Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.