Team Componenta varmisti sarjavoiton ja nousee Korisliigaan

6.3.2006 Team Componenta varmisti paluunsa Korisliigaan kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä voittamalla lauantaina Wartti Basketin 110-67 (63-28). Hyvä vire jatkui sunnuntaina, kun joukkue haki voiton BC Jyväskylältä numeroin 87-111 (36-61).

Viimeinen erä Wartti Basketia vastaan oli pakonomaista pelailua aina kahdeksannelle minuutille saakka. Silloin ottelun loppua pelaajien tavoin malttamattomasti odottaneet kannattajat nousivat jaloilleen ja viimeiset minuutit yleisö taputti seisaallaan sarjavoiton ja paikan Korisliigaan varmistaneelle joukkueelle.

Ydinasia menestyksen kannalta on ollut I-divisioonatasolla ylivoimainen puolustuspeli. Se hioutui kuntoon ennen sarjan alkua ja sen ansiosta tappioita on tullut vain kaksi koko kauden aikana. Hyvä puolustuspeli on tuonut joukkueen peliin nopeat hyökkäykset.

Hyvän roolituksen ansiosta hyökkäyspeli on ollut liikkuvaa ja tuottanut kauden kestäessä yhä suurempia pistemääriä. Team Componenta on kiistatta sarjan paras joukkue.

Kaksi vuotta sitten se putosi SM-sarjasta, jonka jälkeen tuli välivuosi ja viime keväänä joukkue jäi divarissa neljänneksi. Silloin seurassa laadittiin suunnitelmat, joilla joukkue nostetaan takaisin pääsarjaan seuraavan kolmen vuoden aikana.

Ohjelmaan kuului valmentajan kiinnittäminen pitkällä sopimuksella ja vuosittain kasvava panostus taloudellisiin resursseihin. Valmentaja Timo Hakamaa onnistui ryhmänsä kanssa saavuttamaan SM-sarjapaikan heti ensimmäisellä yrityksellä. Hakamaa näki menestyksen siementen juurtuneen jo edellisenä keväänä.

– Voitimme tammikuussa neljä peliä putkeen ja hävisimme sitten ToPolle ja Lapualle. Lapua pelin jälkeen pidimme palaverin, jonka tuloksena kylvettiin siemenet uudelle nousulle.

Team Componenta voitti viisi viimeistä peliään ja pääosa pelaajista jatkoi. Uusi joukkue saatiin kokoon jo keväällä ja valmistautuminen kauteen sujui hyvin. Hakamaa sanoo suoraan valmentautumisen menneen nappiin.

– Vaikka itse sanon, niin näin se on. Joukkue on ollut hyvässä kunnossa koko kauden. Hävisimme kauden alla muutamia pelejä, mutta pelasimme silti hyvin. Jo silloin oli nähtävissä, että vahvistusten tullessa mukaan olemme vahva ryhmä. Joukkue on ollut huippukunnossa silloin, kun tilanne on sen vaatinut. Yhteispeli on toiminut hienosti kentällä ja samaa voi sanoa valmennusryhmän toiminnasta, kiittelee Hakamaa.

Joukkueen toisena valmentajana on toiminut Teijo Nykvist, managerina Kai Jarila ja joukkueenjohtajana Jukka Riekkinen. Huollosta ovat vastanneet Reima Salonen, jonka vastuulla on ollut lihashuolto sekä Hannu Heinonen, joka hoitaa myös teippaukset.

Panoksia on lisättävä

Seuran hallituksen puheenjohtaja Seppo Meri on silminnähden tyytyväinen saavutetusta menestyksestä.

– Teimme kesällä Hakamaan kanssa kolmivuotisen sopimuksen ja samalla asetimme hallituksessa tavoitteeksi nostaa panoksia joukkueen kehittämiseksi. Joukko Karkkilan keskeisiä yrityksiä on sitoutunut kehittämään toimintaa pitkällä tähtäimellä, mutta tuleva kausi on meille silti haasteellinen. Tavoitteena on luonnollisesti säilyttää nyt saavutetut asemat, eikä se onnistu ilman lisäsatsauksia.

Karkkilassa puhaltavat tällä hetkellä menestyksen tuulet muuallakin kuin koriskentällä. Kaupungin rautainen teollisuus käy täysin kierroksin ja yritykset suorastaan kilpailevat ammattitaitoisesta työvoimasta. Kaupunkiin ollaan rakentamassa uusia teollisuuden tuotantotiloja, jotka tarjoavat satoja työpaikkoja lähivuosien aikana.

Karkkilaan puuhataan yhteishankkeena myös teknologiateollisuuden osaamiskeskittymää, jonka avulla yritysten kilpailukyky pidetään huipulla myös jatkossa. Seppo Meri kertoo, että panostusta joukkueen kehittämiseksi tullaan tekemään monella tasolla.

- Nousun myötä on seuraorganisaatiota kehitettävä. Tähän saakka päävalmentaja on joutunut jakamaan voimiaan päätehtävänsä kannalta toisarvoisiin asioihin. Viime kevään tapaan joukkue on saatava kasaan hyvissä ajoin, se on Hakamaan ja Jarilan tehtävä, jotta harjoittelu tulevaa kautta varten onnistuu hyvin. Tämän kauden olemme harjoitelleet ja pelanneet 10-12 pelaajan ringillä, mutta tulevalle kaudelle tarvitsemme 12-14 pelaajaa, päättää Meri.

Karkkilassa ymmärretään hyvin Korisliigan I-divisioonaan verrattuna selvästi kovemmat vaatimukset. Vajaan kymmenen vuoden aikana joukkue on noussut kolmesti ja pudonnut kahdesti. Otteluissa tulee voittoja ja tappioita. Niiden myötä voidaan sarjasta pudota uudelleen, mutta jos ei uskalla yrittää, ei voi myöskään voittaa. Koripalloilu on ollut ja se tulee myös pysymään Karkkilan ykkösurheiluna ja ajanvietteenä. Se on tapa näyttää karkkilalaista osaamista. 

Lähikuukaudet kertovat millaisia uudistuksia joukkueeseen ja seuraorganisaatioon on tulossa. Kaikesta päättäen nykyinen pelaajarunko säilyy melko hyvin kasassa, mutta sitä on vahvistettava tietyiltä osiltaan. Lähtökohtana joukkueen rakentamisessa on pitkäjännitteisyys. Korisliigaan ollaan menossa sillä mielellä, että siellä pysytään.

Teksti: Jyrki Pyykkönen

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

5.6.2024 21:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2024–25 myönnetty: pääsarjoissa tulevalla kaudella 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

Näytä lisää vastaavia