Teemu Rannikko valmiina, jos kutsu käy

5.5.2009 Maajoukkuetakamies Teemu Rannikon joukkue Himki aloittaa Venäjän liigan välieräottelusarjan Pietarin Spartakia vastaan keskiviikkona (6.5.). Rannikko on valmiina, mikäli kutsu kentälle ulkomaalaistähtiä vilisevässä Himkissä käy.

Eurocupissa Rannikko pelasi säännöllisesti, kun ulkomaalaispelaajia koskevia rajoituksia ei ollut. Jatkosarjassa Rannikko nakutti keskimäärin 7,3 pistettä, joka on kova lukema tulivoimaisessa Himkissä, kun huomioi suomalaisen peliajan – 16 minuuttia ottelua kohden.

Venäjän liigassa suomalaistähti tietää, että minuutit ja korintekomahdollisuudet ovat kortilla.Esimerkiksi ensimmäisessä puolivälieräottelussa Lokomotiv Rostovia vastaan Rannikko pelasi eniten joukkueestaan, mutta kolmannessa hän ei ollut edes kokoonpanossa.

- Kauteeni on mahtunut muutamia onnistuneita pelejä, mutta on realiteetti on, että peliajan saaminen ei ole helppoa. Venäjän sarjan säännön mukaan kentällä pitää olla aina kaksi venäläistä ja kokoonpanossa korkeintaan viisi ulkomaalaista, Rannikko selvittää.

Himkin riveissä on kahdeksan huippuluokan ulkomaalaispelaajaa. Rannikon lisäksi keltapaitoja edustavat Carlos Delfino, Jorge Garbajosa, Maciej Lampe, Kelly McCarthy, Milt Palacio, Ratko Varda ja Mike Wilkinson, joista McCarthyllä on tosin jo Venäjän kansalaisuus. Ulkomaalaiskahdeksikosta ainoastaan Rannikko ja Wilkinson ovat vailla NBA-kokemusta.

Pelintekijän tontilla viihtyvän Rannikon peliaikatoiveita ei helpota se, että Himkin pelaavaan miehistöön valitaan ulkomaalaisista usein kolme isoa pelaajaa 216-senttisen Timofej Mozgovin rinnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa Garbajosalle, Wilkinsonille ja Lampelle aina varmoja pelipaikkoja, joka jättää Rannikon kilpailemaan kahdesta pelipaikasta mm. Delfinon ja Palacion kanssa.

Himki voitti viime vuonna Venäjän cupin ja oli liigassa toinen Moskovan TsSKA:n jälkeen. Tänä vuonna joukkue oli Eurocupissa toinen ja hakee nyt mestaruutta oltuaan runkosarjan kakkonen.

Ulkomaalaisrajoitteiden lisäksi Rannikko taisteli pitkään kantapäävammansa kanssa.

- Takana on kaksi hyvin vaiherikasta kautta Moskovassa. Paljon on tullut nähtyä ja koettua. Kun tulin tänne, olivat odotukset kahden hyvän kauden jälkeen suuret, mutta vuoden 2007 jouluna tapahtuneesta loukkaantumisesta toipuminen kesti kauan.

”Himki urani kovin joukkue”

Jalka on nyt pelikunnossa, joka on pääasia. Rannikko ei pitkää kuntoutusjaksoa ja loukkaantumistaan halua pahemmin muistella, sillä mitä vähemmän niitä ajattelee, sitä helpompaa on pelata ja harjoitella päivästä toiseen.

- Pystyn tällä hetkellä tekemään ihan kaikkea. Välillä on tosin helpompaa ja välillä vaikeampaa.

Venäjän liigan välierävastustaja Pietarin Spartak on viime aikoina pelannut hyvin. Se pudotti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Moskovan Dynamon. Suomalaisille on tarjolla todellista huippukoripalloa sangen lähellä ainakin 10. toukokuuta, jolloin Himki vierailee Pietarissa.

Himki on välieräsarjassa pienoinen ennakkosuosikki, koska voitti - tosin niukasti - molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset runkosarjassa.

- Spartakilla on kolme hyvää sisäpelaajaa ja erittäin hyvä takamies, yhdysvaltalainen Andrew Wisniewski. Lisäksi joukkueessa pelaa Venäjän maajoukkueen takamies Zahar Pasutin, kuvailee Rannikko.

- Spartakin materiaali on kuitenkin hiukan kapea, ja koska välierät pelataan hyvin tiiviillä rytmillä, on se meille mielestäni pieni etu. Kaksi ensimmäistä peliä saamme kotihalliin ja niiden tulokset näyttävät jo aika tavalla suuntaa tulevasta.

Teemu Rannikko on urallaan pelannut kolmessa seurassa Italiassa (Reggio Emilia, Roseto, Pesaro) sekä kaksi kautta Sloveniassa (Olimpija Ljubljana) ennen menoaan Moskovaan.  Tekemisessä on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja.

- Laji ja säännöt sekä tavoite ovat kaikkialla samat, mutta tasollisesti Himki on kovin joukkue, jossa olen ikinä pelannut.  Myös odotukset ja budjetti ovat suuremmat kuin missään aiemmin. Ero tulee siinä, miten ammattimaisesti ja viimeisen päälle asiat pyritään hoitamaan.  Pelimatkat, jotka ovat usein tosi pitkiä, tehdään yksityiskoneella, joka on palautumisen kannalta loistava asia.

Pelaaminen ja harjoittelu eivät poikkea muista ammattilaisjoukkueista, mutta esimerkiksi uuden hallin tarjoamat olosuhteet ovat Rannikon mukaan parhaat mahdolliset.

”Hienoa päästä edustamaan Suomea”

Venäjän kauden päätyttyä Teemu Rannikko liittyy Suomen maajoukkueen harjoitusryhmään ja odottaa innolla tulevia pelejä Ranskaa ja Italiaa vastaan, varsinkin kun viime kesän pelit jäivät loukkaantumisen vuoksi väliin.

- On todella hienoa päästä edustamaan Suomea, erityisesti koska pelaamme todellisia huippumaita vastaan. On ollut kiinnostavaa seurata miten NBA-tähti toisensa jälkeen on lupautunut edustamaan Italiaa tai Ranskaa.  Yhtä lailla on mukava saada pelata vanhojen tuttujen kavereiden kanssa Henrik Dettmannin ja Pekka Salmisen alaisuudessa ja todeta pelikaverien kehittyminen. Maajoukkue on iso positiivinen kesäjuttu!

Maajoukkueen harjoitus- ja pelikausi onkin Rannikon mukaan hyvä yhdistelmä kovaa ja haastavaa pelaamista, ylpeää Suomen edustamista sekä paras tapa valmistautua seurakauteen.

Rannikko johdattaa Suomen EM-karsinnassa Italian kimppuun 11.8. ja Ranskan kaatoon 17.8. Ennen EM-karsinnan alkua Suomi ottaa 2.8. valmistavassa maaottelussa mittaa vuoden 2002 MM-kisojen nelosesta Uudesta-Seelannista. Kaikki kolme ottelua pelataan Vantaan Energia Areenalla.

Katso myös seuraavat sivut



Lisätietoja: http://www.basket.ru/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia