Toinenkin puolivälierä Kouvojen tahdissa

21.3.2004 Kouvot siirtyi SM-Koriksen puolivälieräsarjassaan Lappeenrannan NMKY:tä vastaan 2-0-johtoon voittamalla sunnuntaina vieraissa niukasti 73-71. Vieraiden Jukka Toijala heitti loppulukemat vapaaheittoviivalta 14 sekuntia ennen loppua. Kolmannet puolivälierät pelataan jo maanantaina (22.3.).

Ennen Toijalan onnistunutta vapaaheittoa Pasi Riihelä oli nostanut kolmosellaan ja kahdella vapaaheitollaan Lappeenrannan kotiyleisön riemuksi pisteen päähän Kouvoista (72-71). Pelikellossa oli tuolloin enää 17 sekuntia, joten Lappeenranta oli pakotettu rikkomaan. Robert Reed otti nopeasti virheen ja Toijala käveli vapaheittoviivalle upottaen toisen heitoistaan. Riihelä pääsi vielä yrittämään voittoa kotijoukkueelle, mutta hänen kolmosyrityksensä pomppi ulos koriraudoista.  

LrNMKY:n ja Kouvojen välisessä ottelussa tunteet kävivät kuumina. Kolmannella jaksolla yhteen ottivat LrNMKY:n Ari Mikkola ja Kouvojen Juho Kailio. Molemmat ajettiin suihkuun tilanteen seurauksena.  

Dramatiikkaa ottelu oli muutenkin täynnä. Kotijoukkueen Andre Foreman loukkasi kolmannella jaksolla olkapäänsä, mutta palasi vielä takaisin kentälle käynnistäen lappeenrantalaisten päätösjakson nousun. Ottelussa Foreman heitti kaikkiaan 25 pistettä. Pasi Riihelä pussitti 18 silmää. Yhdeksi avainasiaksi nousi Kouvojen onnistunut puolustustyö Timo Riihelän kanssa. Riihelän veljeksistä nuorempi teki vain kaksi pistettä.  

Kouvojen joukkueesta onnistujia löytyi kosolti. Marcus Grant (15/11), Jukka Toijala (14/6), Samu Kaaresvirta (13/3), Ville Kaunisto (12/6) sekä puolustuspään erikoismies Anssi Kinnaslampi (9/2) olivat joukkueensa parhaimmistoa.  

Kahden puolivälieräottelun jälkeen tilanne Kouvot-LrNMKY –parissa on siis 2-0 Kouvoille. Samoin lukemin johtaa Honka ottelusarjaansa salolaista Vilpasta vastaan. Tasatilanteessa 1-1 ovat parit Namika Lahti-Kataja ja KTP Basket-PuHu. Maanantaina (22.3.) kaikki otteluparit ovat tositoimissa, kun pallo heitetään ylös klo 18.30 Espoossa, Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa. Välieriin edetään kolmella voitolla.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

Näytä lisää vastaavia