2.11.2007 ToPo vahvisti Korisliigan perjantain ainoassa pelissä sarjan kärkipaikkaansa otettuaan Joensuun Katajasta 95-77 (46-45) -kotivoiton. Voitto oli helsinkiläisille kahdeksasta pelistä seitsemäs.
Vaikka Kataja on jäänyt sarjataulukon peräpäähän, antoi se kärkijoukkueelle tasapäisen vastuksen kolmannelle jaksolle asti. ToPo alkoi kasvattaa johtoaan jakson puolivälissä 53-53 -tilanteesta etupäässä yhdysvaltalaispelaajiensa voimin. Kotijohto kasvoi tasaisesti ja oli suurimmillaan loppunumeroiden kertoma 18 pistettä.
Molemmille joukkueille kertyi yli 20 pallonmenetystä. ToPo puolestaan kunnostautui tarkoilla heitoillaan, kun kahden pisteen heitot osuivat peräti 74 prosentin teholla ja kolmosetkin 47-prosenttisesti.
- Voitto ei tullut ainakaan kauniilla pelillä, kun palloa paiskittiin pitkin seiniä, puuskahti ToPon valmentaja Tomi Kaminen.
- Ratkaisut syntyivät korin alta, josta pääsimme nostelemaan pisteitä hyvällä prosentilla.
Josh Gonner heitti ToPolle 24 pistettä, Maurizio Pratesi 17 ja Jerald Fields 16 pistettä.
Suomen cupin ottelussa paluun tehnyt ToPon pelinrakentaja Tyson Patterson loukkasi tuossa keskiviikon pelissä pohkeensa uudestaan ja on nyt sivussa useamman viikon.
Katajan tehokkain oli Andre Foreman 21 pisteellä, joista syntyi 19 jo taukoon mennessä. Sami Lehtoranta sekä ensimmäisen pelinsä Katajassa pelannut Terry Black keräsivät 15 pistettä mieheen.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.