2.2.2009 ToPon ja Hongan kauden kolmannestakin Korisliigan kohtaamisesta muodostui lopulta äärimmäisen tiukka taisto. ToPo otti toisen kiinnityksensä pääkaupunkiseudun herruuteen voittamalla maanantaisen kotiottelunsa 67-65 (24-36).
ToPon voitto pohjautui hurjaan takaa-ajoon. Lukuisiin pallonmenetyksiin sortunut helsinkiläisryhmä ehti olla pelissä kolmannella neljänneksellä jo pahimmillaan 19 pistettä tappiolla.
Puoltatoista minuuttia ennen päätösvihellystä ToPo nousi kuitenkin espoolaisten rinnalle. Loppuhetkien taistossa Torppa oli vahvempi ja pisti vapaaheitot sisään Hongan vastaavasti epäonnistuessa omilla yrityksillään.
- Luulimme jo voittaneemme ja lopetimme pelaamisen liian aikaisin, Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic myönsi.
- Ensimmäinen jakso oli meiltä hirveä. Usko kyllä meinasi loppua. Ainoa hieno asia osaltamme tässä pelissä oli upea nousu. Olen siitä hirveän iloinen. Kaverit näyttivät taas sen suuren sydämensä, kehaisi ToPo-luotsi Tomi Kaminen omiaan.
Kentän ykköspelaajaksi kohosi ToPon Isaac Spencer (19/12). Hongan paras oli Kimmo Muurinen (18/8). Espoolaisten riveissä debytoinut Chanan Colman keräsi kahdeksan pistettä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.