19.8.2024 09:55 Rovaniemen NMKY:n seurakoordinaattoriksi on nimetty Tuomas Kosunen, joka on aloittanut seurassa 8.8. seurahistorian ensimmäisenä kokoaikaisena työntekijänä. Seurakoordinaattorin tehtävien lisäksi Tuomas valmentaa seurassa 2012- ja 2010 -syntyneitä poikia.
Tuomas Kosunen on Rovaniemen NMKY:n seurakoordinaattori.
Kosunen on ennen RoNMKYyn siirtymistä toiminut useamman vuoden liikunta-alan ammattilaisena niin kunta-alalla kuin eri yhdistyksissä. Koripallo on ollut Tuomaksen elämässä jo 35 vuotta ensin pelaajana ja sittemmin myös muun muassa valmentajana, tuomarina ja toimitsijana. Heinäveden Hyrskeen kasvatti on viime kaudella pukenut jälleen pelipaidankin päälle, kun Rovaniemen NMKY:n miesten joukkue aloitti toimintansa uudelleen muutaman suvantovuoden jälkeen.
- On mahtavaa päästä toteuttamaan pienen pojan unelmaa nyt hieman kokeneemmalla iällä! Koris vei sydämen jo nuorena ja haaveeksi tuli tehdä lajista ammatti. Pelaajana se ei toteutunut, mutta liikunta-alan opintojen myötä se lopulta onnistui. Koen että aiempien työkokemusten kautta olen saanut hyvät eväät seuran kehittämiseen. Seuran vapaaehtoiset ovat tehneet loistavaa työtä seuran kehittämisessä tähän pisteeseen ja nyt yhdessä heidän kanssa on mahtavaa päästä jatkamaan töitä lajin kasvattamiseksi. On myös hienoa, että seura satsasi samalla valmennukseen ja sen kehittämiseen valmennuspäällikön rekrytoinnin kautta. Nyt on loistava mahdollisuus kehittää myös seuran urheilullisuutta ja valmentajien ammattitaitoa, Kosunen kommentoi toimen ensimmäisten päivien jälkeen.
Rovaniemen NMKY:n puheenjohtaja Tanja Sipola on tyytyväinen, että seurakoordinaattorin tehtävään saatiin kokenut tekijä.
- Seuratoiminnan kehittämisessä työntekijän palkkaus on tärkeä askel jatkon kannalta tukemaan vahvaa vapaaehtoisten panosta. Olemme saaneet harrastajamäärät hienosti nousuun ja laji on myös valtakunnallisesti herättänyt enemmän kiinnostusta, joka tuo myös seuroille osansa. Rekrytointivaiheessa saimme käydä hienoja keskusteluja kandidaattien kanssa ja olemme johtokunnassa tyytyväisiä koko prosessiin ja eritoten sen lopputulokseen.
-Seurakoordinaattorin lisäksi olemme osa-aikaiseksi valmennuspäälliköksi palkanneet Aapo Pitkäsen, joka panostaa seuran pelaajanpolun ja valmennuksen kehitykseen. Pitkänen tuli Rovaniemelle pääsääntöisesti opiskelemaan, mutta meidän onneksemme lohkaisee osan ajastaan myös valmennus- ja kehitystyöhön. Pitkänen toimii myös 2013-syntyneiden poikien päävalmentajana, kertoo Sipola rovaniemeläisseuran panostuksista lajiin.
- Elinvoimaisen seuran kehittämiseen tarvitaan tukea niin yhteiskunnalta, yrityksiltä kuin yksittäisiltä ihmisiltä. Yhteistyökumppanuuksien kehittämiseen on tärkeää panostaa erityisesti jatkossa, Sipola täsmentää lopuksi.
Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa.
HoNsUn tulevan kauden 2025-2026 juniorijoukkueiden päävalmentajat on julkaistu.
YMCA Tampere koripallo on saanut avustusta kansainvälisestä Erasmus+ Sport -hankkeesta. Hankkeen kesto on 1,5 vuotta ja hankkeen tavoitteena on käydä tutustumassa kolme eri eurooppalaisen seuran toimintatapoihin sekä saada näin uutta kansainvälistä oppia omaan toimintaan ja sen kehittämiseen.
Torpan Pojat on valittu vuoden 2025 helsinkiläiseksi urheiluseuraksi. Helsingin kaupungin vuosittain myöntämä tunnustus nostaa esiin urheiluyhteisöjä, jotka tekevät pitkäjänteistä ja merkityksellistä työtä helsinkiläisen liikunnan ja urheilun hyväksi.
Lahti Basketball ja Kouvot yhdistävät voimansa 2009 syntyneiden poikien ikäluokassa ja pelaavat KOLA Basket -joukkueen nimissä kaudella 2025-2026 17-vuotiaiden SM-sarjaa, sekä European Youth Basketball League (EYBL) sarjaa.
Tule mukaan tavoittelemaan paikkaa Turun NMKY:n naisten I divisioona -joukkueessa! Haemme motivoituneita ja tavoitteellisia pelaajia tulevalle kaudelle – nyt sinulla on mahdollisuus näyttää taitosi try out -tapahtumassa.
Leevi Valtanen ja Aatu Aalio ovat aloittaneet HoNsUn valintavaiheen vastaavina.
Perjantaina 13.6. Hippoksen pesäpallostadion täyttyy iloisesta naurusta, kun maan eturivin viihdyttäjiin lukeutuva Sami Hedberg saapuu Jyväskylään maan klubeja täytteen kiertueen jälkeen. Esitys pitää sisällään muun muassa varta vasten Jyväskylään räätälöityä huumoria.
Henrik Dettmann -valmentaja-akatemia on tarkoitettu koripallovalmentajille, jotka haluavat edetä päävalmentajiksi, tai ovat vielä päävalmentajuuden alkutaipaleella. Koulutus keskittyy urheilukasvatuksen näkökulmaan; valmentajaan urheilukasvattajana.
Tampereen Pyrinnössä on alkanut valmistautuminen uuteen koriskauteen kesäharjoitusten parissa. Harjoitusryhmät ja valmennustiimit ovat kasassa, mutta uusia pelaajia ja valmentajia mahtuu edelleen mukaan.
Koripallohokki hakee uusia valmentajia Loviisaan vahvistamaan juniorivalmennusta.