Tuukkanen, Puustinen ja Höök jatkavat Espanjassa

15.6.2004 Naisten maajoukkueen runkopeluri Taru Tuukkanen on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Espanjan pääsarjassa pelaavan Filtros Mann Zaragosan kanssa. Torpan Poikien kasvatti pelasi viime kauden Perfumerias Avenidan joukkueessa, joka sijoittui Espanjan liigan kuudenneksi. Suomalaisväriä nähdään ensi kaudella myös Espanjan kakkosliigassa, sillä Mari Puustinen ja Kaisa Höök ovat allekirjoittaneet vuoden mittaiset sopimukset.

Tuukkanen pääsee ensi kaudeksi kovaan seuraan, sillä peliajasta hän tulee kilpailemaan Espanjan maajoukkuesentterin ja WNBA-kokemusta omaavan ulkomaalaisvahvistuksen kanssa. Filtros Mannin joukkue on jo ennestään tuttu suomalaisille Reetta Piiparin seurajoukkueena. Piipari solmi viime kauden alussa kaksivuotisen sopimuksen Zaragosaan.

Viime kausi sujui Tuukkaselta hyvin, tosin loppukaudesta jäi hieman hampaankoloon, sillä viimeiset pelit eivät sujuneet aivan toivotulla tavalla. Runkosarjassa maajoukkuesentteri pelasi 26 ottelua tehtaillen ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen 11,8 pistettä ja 5,8 levypalloa 30,8 peliminuutissa. Suomen EM-karsintaotteluiden jälkeen mieli suunnataan suoraan ensi kauteen. Jo viime kaudella muutamaan otteeseen Zaragosassa vieraillut Tuukkanen uskoo joukkueensa menestymismahdollisuuksiin.

- Lähden hyvillä mielin ensi kauteen. Joukkue on todella hyvä ja organisaatiokin toimii moitteetta. Kilpailu peliajasta tulee olemaan kovaa mutta uskon pääseväni pelaamaan ihan hyvin.

 Puustinen siirtyy, Höök jatkaa

Espanjan kakkosliigassa ensimmäisen ammattilaiskautensa E.Santos-Adban joukkueessa pelannut Mari Puustinen on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Club Baloncesto Femeninon Badajozin kanssa. Badajozin kaupungissa pelaava sarjanousija haluaa heti panostaa kakkosliigaan täysillä. Puustisen lisäksi seura on pestannut kolme uutta pelaajaa. Maajoukkuerinkiin kuuluva Puustinen lähtee odottavin mielin toiseen ammattilaiskauteensa.

– Toinen vuosi Espanjassa tulee varmasti olemaan helpompi kuin ensimmäinen. Kieli on jo nyt hyvin hallussa ja ympäristö on muutenkin tutumpaa. Uskon saavani hyvin peliaikaa, mikä on kehittymisen kannalta minulle tärkeää.

Kuluneella kaudella Puustinen pelasi 28 ottelussa keskimäärin 26,2 minuuttia kirjauttaen keskiarvoikseen 7,8 pistettä, 3,25 koriinjohtanutta syöttöä ja 2,7 levypalloa.

Maajoukkuerinkiin kuuluva Kaisa Höök on myös tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen viime kauden seuransa Caceresin kanssa. Suomalaispelintekijä viihtyi Espanjan kentillä hyvin ja kuului kuluneella kaudella joukkueensa parhaimmistoon. Höök pelasi 24 pelissään keskimäärin 28,5 minuuttia ottelua kohden tehden keskiarvoikseen 7,3 pistettä, 2,46 syöttöä ja 2,42 riistoa. 

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

Näytä lisää vastaavia