Üllar Kerde Lahden valmentaja

29.5.2002 SM-Koriksen hopeajoukkue Namika Lahti on kiinnittänyt päävalmentajan tontille virolaisen Üllar Kerden. 48-vuotias Kerde johdatti Tallinnan Kalevin kuluneella kaudella Viron mestaruuteen. Namika Lahden ja lähes 30 vuoden valmennuskokemuksen omaavan Kerden välinen sopimus on 1+1 -vuotinen.

Kerdellä on valmentajauraltaan Viron liigasta vankka meriittilista. Pelikaudet 1996-1999 hän toimi BC Tallinnan päävalmentajana saavuttaen joukkueen kanssa kaksi Viron mestaruutta (1997 ja 1999) ja Viron Cup-mestaruuden (1998). Vuonna 1999 Kerde siirtyi perinteikkään Tallinnan Kalevin luotsiksi. Tulos oli yhtä vakuuttavaa; ensimmäinen kausi toi mukanaan hopeamitalit ja viidennen sijan Pohjois-Euroopan liigassa (NEBL), toisella kaudella Kalev jäi junioripitoisella joukkueella kuudenneksi, mutta kuluneella kaudella Kalev palasi Kerden käskyttämänä mitalikantaan vieden Viron mestaruuden sekä Cupin voiton.

Üllar Kerde on kunnostautunut myös maajoukkuevalmentajana. Toimittuaan vuodet 1997-99 Viron maajoukkueen kakkosvalmentajana, hän kohosi päävalmentajan rooliin vuonna 1999. Kerden johdolla Viro raivasi tiensä Turkin EM-lopputurnaukseen, joka pelattiin alkusyksystä 2001.

Namika Lahden ensi kauden joukkueen sopimusneuvottelut ovat muiltakin osin loppusuoralla, kerrottiin seuran tiedotteessa. Joukkue muodostuu kolmesta viime kauden hopeajoukkueen avainpelaajasta sekä kahdesta ulkomaalaisesta pelaajasta sekä omista junioreista, joille Namika Lahti tarjoaa tulevalla kaudella entistäkin paremmat mahdollisuudet haasteelliseen kehittymiseen sekä pelikentällä että harjoituksissa.

Üllar Kerde tulee Lahdessa olemaan miesten edustusjoukkueen päävalmentajan toimen ohella myös mukana koko seuran valmennuksen kehittämisessä ja johtamisessa yhdessä seuran valmennuspäällikön kanssa.

Henkilöt

Asiat

 
16.6.2025 13:59 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Forssassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Forssassa yhteistyössä Feeniks Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

16.6.2025 13:56 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Järvenpäässä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Järvenpäässä yhteistyössä Beat Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.6.2025 13:54 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella yhteistyössä Rauma Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.6.2025 12:12 Lastenvalmennusverkosto

Hae mukaan Lastenvalmennusverkostoon kaudelle 2025–2026

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

2.6.2025 10:17 Naisten Korisliiga

Mestariluotsi Roope Mäkelä jatkaa Peli-Karhujen peräsimessä

Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.

30.5.2025 14:14 Valmentajat

Valmentajakoulutus Kaarinassa tiistaina 24. kesäkuuta

Koripalloliiton läntinen alue sekä Joventut Badalona ja Ura Basket järjestävät valmentajakoulutuksen Kaarinassa.

30.5.2025 14:01 Seura tiedottaa

Michael Besselink mukaan WB-Panttereiden valmennukseen

WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.

28.5.2025 13:45 Seura tiedottaa

LePy tekee isoja satsauksia valmennukseen

LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.

27.5.2025 14:29 Sudenpennut

Maajoukkueessa ei pelata postinumerolla – 15-vuotiaiden leirityksessä pelaajia 24 eri seurasta

Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.

21.5.2025 10:40 Valmentajat

Korisliigan Vuoden valmentajana palkittu Vesa Vertio mukaan FABC-klinikalle

Suomen mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin päävalmentaja ja viime viikonloppuna Korisliigan Vuoden valmentajaksi valittu Vesa Vertio on kansainvälisen FABC:n valmentajaklinikan tuorein kiinnitys.

Näytä lisää vastaavia