28.12.2014 Ennen sunnuntai-iltaa viimeiset viisi otteluaan Korisliigassa ja VTB-liigassa voittanut Bisons Loimaa kohtasi parempansa, kun latvialainen VEF Riika vei biisoneita 1452:n Vantaan Energia Areenalla pakkautuneen fanin edessä. Riikalaiset ottivat kontrollin jo pelin alussa loistavan heittopelinsä turvin ja korjasivat lopulta 88-63 (28-50) -voiton, kun Bisonsin heitot kolahtelivat koriraudoissa.
Travis Nelsonin ja Bisonsin heitto ei uponnut Vantaalla VEF Riikaa vastaan.
Anthony Hilliard ja Bisons kohtaavat seuraavaksi tiistaina Namika Lahden vieraissa. Kuvat: Tytti Nuoramo.
Kaksi edellistä otteluaan VTB-liigassa hävinnyt VEF Riika näytti jo alkuminuuteista nälkäiseltä katkaisemaan tappioputkensa vieraskentällä. Vieraiden puolustus piti avausneljänneksellä Bisonsin vain 12 pisteessä, kun loimaalaisten hyvätkin heittoyritykset pyörähtelivät raudoista ulos.
Samalla riikalaiset kykenivät toisessa päässä pilkkomaan Bisons-puolustuksen vuonna 2013 NBA:han varatun Janis Timman (18/9/4 syöttöä) ja monipuolisen amerikkalaisvahvistuksen Gerald Robinsonin (21/6/8 syöttöä) johdolla.
Toisella puoliajalla Bisons ei kyennyt nousemaan takaa-ajoasemasta kamppailemaan voitosta Lokomotiv Kuban -pelin tavoin hurjasta taistelusta huolimatta: kotijoukkueen heittoprosentit koko ottelussa jäivät kehnoiksi (2p 37%, 3p 29%, 1p 59%).
Bisonsin tehokkain oli Ian Hummer, joka heitti 16 pistettä, haki 6 levypalloa ja riisti kolmesti. Lähimmäksi pääsivät Travis Nelson (9/3) ja Roope Ahonen (8/3/5 syöttöä).
Bisons on pelannut VTB-liigassa tällä kaudella 13 ottelua, joista loimaalaiset ovat voittaneet kolme.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.