Vielä ehtii hakea valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen

11.8.2018 09:50 Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan sekä Vierumäen urheiluopistoissa. Opistoittain järjestettävä täydennyshaku on auki 19.8. saakka.

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisessa kilpaurheilussa mukana oleville 7–9 -luokan opiskelijoille (03–05 syntyneet).

Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla.

Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa. Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.

Ryhmiin voivat hakea 2005 syntyneet urheilijat (7.lk ryhmät) sekä 2003-2004 syntyneet urheilijat (8.-9.lk ryhmät). Ryhmiin järjestettiin kesän aikana valtakunnallinen haku. Opistoittain on ryhmiin järjestynyt lisäpaikkoja, joihin haetaan urheiluopistojen omien hakujärjestelmien kautta. Nämä täydennyshaut ovat tällä hetkellä avoinna.

 

Linkit urheiluopistojen yläkoululeirityksen koripalloryhmiin hakemiseen:

 

Kisakallion urheiluopisto: 

https://www.kisakallio.fi/fi/lomake/Yl%C3%A4koululeiritys%202018-2019%20Hakukaavake

Vierumäen urheiluopisto:

https://www.lyyti.in/Koripallon_Ylakoululeiritys_201819_2358

Varalan urheiluopisto:

https://www.lyyti.fi/reg/Ylakoululaisten_leiritykset_Koripallo_2018_7lk_8224

https://www.lyyti.fi/reg/Ylakoululeiri_Koripallo_2018_8-9lk

 
31.5.2022 12:55 Koripalloliitto tiedottaa

Koulutussetelien käyttöaikaa on pidennetty

Koripalloliitto maksaa pelaajan kasvattajaseuralle kasvattajapalkkion koulutusseteleinä pelaajan pelattuaan ensimmäisen kerran nuorten EM-kisoissa, Korisliigassa tai aikuisten maaottelussa.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

21.9.2020 11:15 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

4.9.2020 10:42 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

31.10.2019 15:36 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

27.2.2019 19:22 Pääjuttu

HKVT 2019 -kurssille haku on käynnissä - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Soveltuvuuskokeeseen voi ilmoittautua 4.3. saakka.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

15.1.2019 17:37 Valmentajat

Nuorisovalmennusseminaari keräsi 135 valmentajaa Kisakallioon

Vuotuinen Nuorisovalmennusseminaari Kisakallion Susi Training Centerissä keräsi jälleen kerran ison joukon valmentajia yhteen. Seminaarin ohjelmassa oli tuttuun tyyliin mielenkiintoisia esityksiä ja valmentajien illallinen Rantamakasiinin tunnelmallisessa miljöössä. Nuorisovalmennusseminaarin esitykset ja materiaalit löytyvät nyt Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristöstä, Susi Campuksesta.

8.1.2019 20:17 Läntinen alue

Ohjaajan starttikoulutus Rauma 20.1.

Koulutuksen järjestää Koripalloliiton Läntinen alue yhdessä Seurapalveluyksikön kanssa ja se on Koripalloliiton jäsenseuroille maksuton.

1.1.2019 20:17 Valmentajat

NVS 2019: 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue demoryhmänä lauantaina 12.1.

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna vielä 8.1. saakka. Nyt myös demoryhmät ovat vahvistuneet. Perjantaina Susi Training Centerin parketille astelevat Tapiolan Hongan U15-pojat ja lauantaina on vuorossa alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueryhmän pelaajia. Seminaariin on jo nyt ilmoittautunut esiintyjineen 110 koripallovalmentajaa.

Näytä lisää vastaavia