Ville Mäkäläinen: ”Puolustuspää on saatava pitämään alusta asti”

8.5.2012 13:03 Kesken kauden liiganousija Nilan Bisonsin kokoonpanoon liittynyt Ville Mäkäläinen, 27, on voiton päässä pitkän uransa ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. Vaikka asetelmat ovat nyt Bisonsille suotuisat, Mäkäläinen tietää, että otteluvoittojen ollessa 2-1 ei joukkueella ole vielä syytä tuudittautua mihinkään.

Läpi pitkän kauden täpäristä voitoista täpäriin voittoihin edennyt Bisons osoitti selkärankansa vahvuuden jälleen kolmannessa finaaliottelussa nousemalla varsinaisen peliajan viimeisen viiden minuutin aikana kymmenessä minuutissa jatkoajalle ja voittoon.

 

Maanantain ottelussa neljä pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön Bisonsille viimeistellyt Ville Mäkäläinen ei ollut yllättynyt omiensa sankarillisesta noususta. Vaikka Mäkäläinen on pelannut loimaalaisten valkopunapaidassa vasta runsaat kaksi kuukautta, joukkueen sisukkuus on tullut hänelle tutuksi.

 

– Kyllä tässä ottelussa kertautui taas koko playoffsien ja kauden kantava teema. Vaikka näyttää vaikealta, usko pitää loppuun asti. Niin kauan kuin peli pysyy tasaisena, me kyllä tiedämme pystyvämme kääntämään homman kotiin, Mäkäläinen täräyttää.

 

Mäkäläinen pelasi helmikuun puoleenväliin asti Namika Lahdessa, jossa hän oli liigan paras kotimainen korintekijä 14,2 pisteen ottelukeskiarvollaan. Liigajumboksi jääneessä Namika Lahdessa Mäkäläinen loisti korintekijän roolissa, mutta Loimaalla kokenut kehäkettu on palannut luontaiseen rooliinsa puolustuspään rakkikoirana ja hyökkäyspään likaisen työn tekijänä.

 

– Kun helmikuussa siirryin Bisonsiin, täällähän oli jo hyvin valmis joukkue kasassa. Siinä tilanteessa pääsee parhaiten mukaan porukkaan, kun pelaa mahdollisimman lujaa joka tilanteen, puolustaa hyvin ja auttaa joukkuetta pienissä asioissa. Ihan kivasti tämä on mennyt.

 

Mäkäläinen pelaa urallaan kolmannen kerran finaaleissa ja on voiton päässä ensimmäisestä Suomen mestaruudestaan. Hän odottaa keskiviikoksi Loimaalle karnevaalitunnelmaa. Suuren juhlan ainekset ovat kasassa, sillä Loimaalla jonotettiin tiistaiaamuna neljännen finaaliottelun pääsylippuja korttelien mittaisella jonolla.

 

– Onhan Loimaalla ainutlaatuista pelata. En ole koskaan Suomessa ollut tilanteessa, jossa kentällä olisi vaikeuksia kuulla, mitä joukkuekaverit puhuvat. Koko kaupunki on takanamme, Mäkäläinen suitsuttaa.

 

– Silti me ei saada tyytyä tähän, yksi voitto on vielä haettava. Tärkeintä on se, että saadaan puolustuspää pitämään ihan alusta asti. Meillä on ollut toisessa ja kolmannessa ottelussa avauspuoliskoilla vaikeuksia pitää Katajaa kurissa, ja siihen on kiinnitettävä huomiota varhemmin.

 

Korisliigan neljäs finaaliottelu Nilan Bisons – Joensuun Kataja Loimaan Liikuntahallilla keskiviikkona 9.5. klo 18:30. URHOtv televisioi ottelun.

 

Lisätietoja: Ville Mäkäläinen


 
22.12.2025 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil saanut hyvän startin ammattilaisuralleen – ”Olen pelannut tasaisesti”

Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

Näytä lisää vastaavia