Wahlgren ja Damoiseaux jatkavat Hyvinkään Pontevassa

6.6.2018 09:57 Molemmilla takapelaajan tonteilla operoiva 174-senttinen, 25-vuotias Saara Wahlgren jatkaa viime keväänä alkanutta taivaltaan Hyvinkään Pontevan kanssa. Lisäksi Ponteva on sorvannut jatkosopimuksen seuran oman kasvatin Meri Damoiseaux’n kanssa.

Saara Wahlgren edustaa Hyvinkään Pontevaa myös kaudella 2018-19. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga.

Ensimmäinen kausi Hyvinkäällä tuotti Susiladies-rinkiin kuuluvalle Wahlgrenille 6,8 pisteen, 3,2 levypallon, 2,6 syötön ja 0,9 riiston ottelukohtaiset tehot. Pelikausi 2018-19 on Wahlgrenille jo yhdeksäs naisten pääsarjassa. Kotimaisen pääsarjakokemuksen lisäksi Wahlgrenilla on kokemusta aikuisten ja nuorten maaotteluista 58 ottelun verran.

- Ensimmäinen vuosi Pontevan paidassa oli oman alkukauden loukkaantumisen vuoksi hieman hitaasti lämpenevä, mutta kausi päätettiin onneksi varsin kiitettävään tulokseen. Ensi kaudeksi jäi kuitenkin vielä paljon petrattavaa ja olen erittäin innoissani, että pääsen jatkamaan tätä matkaa yhdessä HyPo-perheen kanssa, Wahlgren kiittelee.

Hyvinkään Martinhallin katsomo saa nauttia ensi kaudella myös Pontevan omaa juniorituotantoa edustavan 161-senttisen, 17-vuotiaan Meri Damoiseaux’n otteista. Debyyttinsä Naisten Korisliigassa Damoiseaux teki kauden 2015-16 pudotuspeleissä vasta 14-vuotiaana.

Viime kaudella pelinrakentajalupaus urakoi kuuden minuutin keskimääräisellä peliajalla 2,6 pistettä, 0,6 levypalloa, 0,6 syöttöä ja 0,4 riistoa ottelua kohden. Liigapelien ohella Damoiseaux tähditti Pontevan naisten kakkosjoukkuetta II divisioonassa ja TikS:iä alle 19-vuotiaissa tytöissä.

- Meri on jo useamman kauden ajan harjoitellut naisten joukkueen kanssa ja osoittanut omaavansa liigatasolla tarvittavaa asennetta, luonnetta ja halua sitoutua. Myös Merin pelitaidot ja fyysiset ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, Pontevan päävalmentaja Miikka Sopanen jatkaa.

Pontevalla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Saara Wahlgrenin, Meri Damoiseaux'n, Taru Tuukkasen, Henna Salomaan, Iina Keski-Saaren ja Silja Kiiskisen kanssa.

 
13.10.2018 20:40 Pääjuttu

HyPolle viimein vierasvoitto Lappeenrannassa

Naisten Korisliigan kolmas kierros jatkui kolmen ottelun verran. HyPo onnistui viimein kukistamaan Catzin vieraissa ja Forssan Alku kairasi tiukan voiton ToPosta. Kouvottaret puolestaan jatkoi puhdasta kotipeliään voittamalla EBT:n.

7.10.2018 21:31 Naisten Korisliiga

Catz jatkaa voittokulkuaan – kaikki kotijoukkueet pitivät kotietunsa

Naisten Korisliigan toisen kierroksen pelejä pelattiin sunnuntaina viiden ottelun verran. Catz kaatoi niukasti sarjanousija ToPon, ja hallitseva mestari PeKa joutui nöyrtymään viime kauden pronssimitalisti HyPon edessä. Voiton pokkasivat myös Honka, Vimpelin Veto, sekä EBT.

6.10.2018 21:22 Naisten Korisliiga

Aleighsa Welchin viime hetken vapaaheitot siivittivät Catzin voittoon – EBT, FoA sekä Kouvottaret voittoihin

Naisten Korisliigan avauskierroksen pelit jatkuivat lauantaina kun Catz onnistui dramaattisen vaiheiden jälkeen kaatamaan hallitsevan mestarin PeKan. Tasaista kamppailua käytiin myös ToPon ja EBT:n kohtaamisessa, sekä Kouvottarien ja Hongan ottelussa.

5.10.2018 10:35 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-kauden 2018/19 ennakko 3/3: PeKa ja Catz lähtevät mestaruusjahtiin

Naisten Korisliigan pelit jatkuvat lauantaina 6.10. Illan odotetuimmassa, TV2:ssa suorana näytettävässä ottelussa kohtaavat viime kauden finalistikaksikko Kotkan Peli-Karhut sekä Lappeenrannan Catz.

5.10.2018 09:03 Pääjuttu

Susiladies-tähti Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa kultamitalisti PeKassa

Naisten Korisliigan hallitseva mestari Peli-Karhut on tehnyt jatkosopimuksen Susiladies-takakentän avaintähtiin kuuluvan Linda-Lotta Lehtorannan, 26, kanssa juuri ennen lauantaista kauden avausotteluaan.

4.10.2018 20:44 Naisten Korisliiga

HBA nappasi avausvoittonsa – Bejedi upotti HyPon viime hetken kolmosellaan

Naisten Korisliigan tiukassa avauspelissä kohtasivat HBA ja HyPo. Nuori kotijoukkue HBA onnistui kaatamaan viime kauden pronssimitalistit luemin 72-71.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

4.10.2018 11:20 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-kauden 2018/19 ennakko 2/3: HyPo ja ViVe tähtäävät kärkisijoille, EBT ja Honka odottavaisin mielin

Naisten Korisliigan kausi käynnistyy torstaina 4.10. Hyvinkään Ponteva lähtee tasavahvalla joukkueella hakemaan kärkisijoitusta, kun taas Vimpelin Veto pyrkii kamppailemaan pudotuspeleissä. EBT ja Honka lähtevät kehityksen kautta tulevaan kauteen.

3.10.2018 14:31 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-kauden 2018/19 ennakko 1/3: HBA ja Kouvottaret pyrkivät kehittymään, FoA ja ToPo tähyilevät pudotuspeleihin

Naisten Korisliigan kausi käynnistyy torstaina 4.10. Ensimmäisessä ottelussa kohtaavat HBA ja HyPo. HBA pyrkii kehittymään nuorten pelaajien voimin, ja Kouvottarissa puhaltavat muutosten tuulet. Forssassa ja ToPossa lähdetään tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.

12.9.2018 13:08 Naisten Korisliiga

Minna Mali palaa naisten Korisliigaan Hongan paidassa

Minna Mali palaa takaisin naisten Korisliigaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan paidassa. 21-vuotias Mali keskittyi menneen kauden ajan opiskeluun, eikä pelannut naisten edustusjoukkueessa.

30.8.2018 09:47 Naisten Korisliiga

Ashley Morrissette PeKan paitaan

Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.

28.8.2018 09:47 Susiladies

Susiladiesin Anissa Pounds Espanjan kakkossarjaan

Keväällä SM-kultaa Peli-Karhujen riveissä huuhtonut Susiladiesin Anissa Pounds, 25, siirtyy ensi kaudeksi Espanjan kakkossarjan Maristas A Coruñaan.

24.8.2018 13:53 Naisten Korisliiga

Petra Noponen Catziin, Johanna Timperi jatkaa Lappeenrannassa

Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

23.8.2018 09:38 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2018-19 on julkaistu. Naisten Korisliiga ja miesten I divisioona A käynnistyvät torstaina 4.10., I divisioona B starttaa 7.10. ja naisten I divisioona 14.10.

20.8.2018 15:11 Naisten Korisliiga

Lotta Eräkangas jatkaa EBT:ssä, Ulriikka Nuolikoski Kouvottarista Espooseen

Kaudella 2015-16 vuoden tulokkaana palkittu Lotta Eräkangas on tehnyt jatkosopimuksen EBT:n kanssa. Uutena pelaajana espoolaisseurassa nähdään Kouvolasta siirtyvä Ulriikka Nuolikoski.

11.8.2018 10:44 Pääjuttu

Veera Pirttinen Saksan Bundesliigaan

Naisten Korisliigan vuoden puolustaja Veera Pirttinen, 21, siirtyy tulevaksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavaan ChemCats Chemnitziin.

7.8.2018 11:47 Naisten Korisliiga

Lotat Aaltonen ja Hämäläinen jatkavat EBT:ssa

Espoo Basket Teamin Naisten Korisliiga-joukkue kaudelle 2018-19 rakentuu kovaa vauhtia. Viime kauden runkopelaajista Lotta Aaltonen ja Lotta Hämäläinen ovat solmineet jatkosopimukset espoolaisseuran kanssa.

7.8.2018 11:35 Naisten Korisliiga

Camille Zimmerman Kouvottarien kolmas ulkomaalaisvahvistus

Aiemmin kesällä takapelaaja Taeler Deerin ja sisäpelaaja Claire Lamunun värvännyt Kouvottaret on löytänyt ulkomaalaiskolmikkoonsa kolmannen pelaajan. 185-senttinen, 22-vuotias Camille Zimmerman saapuu Kouvolaan Columbian yliopistojoukkueesta.

3.8.2018 13:49 Naisten Korisliiga

Reetta Piipari Xavierin yliopiston Hall of Fameen

Pitkän ja kunnioitettavan ammattilaisuran Yhdysvaltain NCAA-liigassa, Naisten Korisliigassa ja Euroopan kentillä tehnyt 170-senttinen ja 38-vuotias KTP-kasvatti Reetta Piipari on nimetty Xavierin yliopiston Hall of Fameen.

Näytä lisää vastaavia