26.11.2021 14:18 Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry nostaa vuosittain esiin yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminnassa innovatiivisuus ja vaikuttavuus yhdistyvät yhteiskunnan, ihmisten tai ympäristön hyväksi. We deliver -rahasto sai kunniamaininnan raadilta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyönä perustettu We deliver -rahasto sai Arvo-teko-raadilta kunniamaininnan. Raadissa toimivat Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar, SUL:n puheenjohtaja Sami Itani ja Sharetriben Juho Makkonen.
Kunniamaininta myönnettiin PostNordin ja Koripalloliiton yhteiselle We deliver -rahastolle.
– Rahaston toteutus on erinomainen esimerkki lajiliiton, yrityksen ja lajiyhteisön tarpeiden yhteensovittamisesta, toteaa tuomariston jäsen Sami Itani tiedotteessa.
We deliver on korostuneen ajankohtainen etenkin korona-aikana, jolloin lukuisat lapset ja nuoret ovat joutuneet jättämään ohjatun liikuntaharrastuksen esimerkiksi vanhempien vaikeutuneen taloudellisen tilanteen vuoksi.
We deliver vastaa osaltaan laajempaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, jossa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet polarisoituvat harrastamisen kustannusten kasvaessa. Rahasto on esimerkki monipuolisesti ja pitkäjänteisesti toimivasta yhteistyöstä PostNordin ja Koripalloliiton välillä. Se toimii mallina muillekin lajiliitoille tai järjestöille strategisesti toteutetusta ja vuosien myötä monipuolistuvasta kumppanuudesta tiedotteessa perustellaan.
Tunnustukset julkistettiin 26.11. Arvo-päivässä.
Lue lisää >>
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.
Autosalpa toimii jatkossa sekä Susijengin että Susiladiesin yhteistyökumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.
Susijengin ja Susiladiesin pääyhteistyökumppanina toimiva PostNord on jatkossa olympialaji 3x3-koripallon SM-kiertueen yhteistyökumppani. PostNord on merkittävä toimija We deliver -rahastossa, jonka avulla autetaan vähävaraisten perheiden pysymistä koripalloharrastuksessa.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.
Korisliigojen ja NOCCOn solmiman markkinointiyhteistyön myötä Korisliigan sekä naisten Korisliigan kuukauden pelaajat ovat jatkossa Kuukauden vahvimpia.
Fixus ja koripallomaajoukkueet ovat solmineet vuoden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on toiminut maajoukkueiden yhteistyökumppanina vuodesta 2020 lähtien.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Susijengi sai Prahassa huiman tuen yli 5000-päiseltä fanijoukolta. Koripalloliitto ja Elämysmatkat toteuttivat Prahassa suuren suosion saaneen Sudenpesän, joka toimi fanien ”olohuoneena”. Nyt on sinun vuorosi kertoa, miten onnistuimme siinä.
Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa perjantaina käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa Prahassa. Susikoulun oppilaspaikat on loppuun varattu.
Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord ja Koripalloliitto ovat solmineet kolmivuotisen jatkosopimuksen. Matkan varrella yhteistyö on syventynyt myös naisten maajoukkueeseen sekä liki 200 000 euroa vähävaraisia avustaneeseen We deliver -rahastoon.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.
Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 88 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Susijengin ja 3stepIT:n jo vuonna 2014 alkanut menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä ainakin seuraavat kaksi vuotta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo yhdeksännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea torstaihin 10.2. mennessä.