10.6.2016 Susijengi-takamies Jamar Wilsonin edustama Partizan Belgrad taisteli leijonan lailla ennakkosuosikki Punaista Tähteä vastaan, mutta joutui nöyrtymään hallitsevan mestarin edessä kolmannen kerran Serbian liigan finaaleissa. Punainen Tähti varmisti Serbian mestaruuden kukistamalla Partizanin neljännessä osaottelussa 65-70 (41-39).
Jamar Wilson päätti kautensa Serbian liigan hopeamitali kaulassaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Kotiyleisöstään virtaa imenyt Partizan hallitsi hienokseltaan ottelun avauspuoliskoa, mutta joutui kolmannella jaksolla ratista pelkääjän paikalle, kun Punainen Tähti tiivisti puolustustaan ja Maik Zirbes alkoi hallita korinalustaa.
Punainen Tähti johti päätösneljänneksen alussa jo kymmenellä pisteellä, mutta Partizan rynni vielä viimeisellä minuutilla neljän pisteen päähän. Zirbes jääti kuitenkin ottelun vapaaheittoviivalta ja varmisti Punaiselle Tähdelle Serbian mestaruuden.
Zirbes (15/7) ja Tarence Kinsey (15/4/3 riistoa) olivat Punaisen Tähden tehokkaimmat. Jamar Wilson tahditti Partizania 13 pisteellä, kolmella levypallolla, yhdellä syötöllä ja kahdella riistolla ja sai tukea Novica Velickovicilta (19/6).
Wilson pelasi päättyneellä kaudella 13 ottelua Serbian liigassa 22,3 minuutin, 10,8 pisteen, 2,2 levypallon ja 3,4 syötön ottelukohtaisin keskiarvoin.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.
Aatu Kivimäen Patrioti Levice peittosi Inter Bratislavan Slovakian liigan ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa lauantai-iltana lukemin 85-76 (44-38). Mestaruus oli Levicelle neljäs perättäinen. Kivimäki seurasi finaalisarjaa loukkaantuneena sivusta, mutta kuului läpi kauden Slovakian mestarin avainmiehistöön.
Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.
Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramo päihitti Viron liigan kolmannella välieräkierroksella haastajansa Raplan selkein lukemin 96-79 (51-28) Severi Kaukiaisen heilutellessa tahtipuikkoa. Kaukiainen ja Kalev/Cramo puolustavat finaaleissa mestaruuttaan Tartto-TalTech-välieräsarjan voittajaa vastaan.
Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.