EuroCupin jatkolohkot käynnistyvät - Susijengin kolmikko valmiina

2.1.2019 11:07 EuroCupin lohkovaihe saatiin päätökseen joulukuun lopussa ja heti vuoden 2019 toisena päivänä pyörähtävät käyntiin jatkolohkot. Susijengin pelaajista mukana on Malagaa edustava Sasu Salin sekä Frankfurt Skylinersin Shawn Huff ja Erik Murphy.

Sasu Salinin ja Shawn Huffin vuosi alkaa EuroCupin merkeissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Malaga ja Frankfurt pelasivat samassa alkulohkossa ja selvittivät tiensä 16 parhaan joukkoon. Malaga sijoittui lohkossa toiseksi ja Frankfurt oli heti perässä kolmantena. Jatkolohkot pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa, joista kaksi parasta etenee puolivälieriin.

Malaga saa lohkoonsa kotimaansa liigasta tutun Valencian, serbialaisen Punaisen tähden sekä ranskalaisen Limogesin.

- Lohkossa on paljon viime vuoden Euroliigassa pelanneita joukkueita, joten tiukkaa varmasti tulee olemaan. Meillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ja olemme pelanneet hyvin tällä kaudella, Salin miettii lohkon ennakkoasetelmia.  

Sasu Salin uskoo Malagan menestysmahdollisuuksiin EuroCupissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Malaga pelasi alkulohkon vakuuttavasti häviten vain kahdesti. Se ei kuitenkaan riittänyt lohkovoittoon, sillä UNIKS Kazan taipui lohkovaiheessa ainoastaan kerran ja kuittasi lohkon ykköspaikan itselleen.

- Hävisimme ensimmäisen pelin Vilnassa Rytasille emmekä saaneet parasta starttia lohkovaiheeseen. Muuten alkulohko meni osaltamme ihan hyvin. Voitimme kerran Kazanin ja hävisimme heille kerran. Annetaan heidän nauttia lohkovoitosta, mutta jos kohtaamme uudestaan, niin voitetaan heidät sitten.  

Malaga saa heti avausottelussaan tutun vastustajan, kun keskiviikkona vastaan asettuu Valencia. Joukkueet kohtasivat toisensa syyskuussa Espanjan liigan ottelussa ja tuolloin Malaga veti kotonaan pidemmän korren. Valencia on kuitenkin ollut hurjassa vireessä päättäen vuotensa kahdeksaan peräkkäiseen voittoon.

- Olemme pärjänneet Valenciaa vastaan ihan hyvin. He ovat parantaneet viime aikoina paljon ja heillä on varmasti jonkinlaista revanssihenkeä edelliskohtaamisen jäljiltä. Ei ole helppo peli heti kärkeen.  

Kovasta haasteesta huolimatta Salin uskoo Malagan mahdollisuuksiin mennä kilpailussa loppuun saakka.

- Puolustusta voisimme vähän parantaa, että voitot tulisivat hieman helpommin.  Kotona olemme olleet vahvoja ja toivottavasti pystymme nappaamaan myös jonkun voiton vieraissa. Voimme ihan hyvin pärjätä tässä kilpailussa ja mielestäni meillä on mahdollisuudet voittaa EuroCup, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Frankfurtilla kova lohko

Gordon Herbertin valmentama Frankfurt voitti alkulohkossaan kuusi peliä ja hävisi neljä, joka oikeutti lohkossa kolmanteen sijaan heti Kazanin ja Malagan jälkeen. Huff oli tyytyväinen joukkueen otteisiin alkulohkossa.

- Pääsimme tavoitteeseemme eli lohkosta jatkoon. Moni ulkopuolinen ei varmasti odottanut meidän pääsevän jatkoon, Huff analysoi.

Vaikka pelit EuroCupissa ovat sujuneet mallikkaasti, niin Saksan Bundesliigassa on ollut tahmeampaa. Joukkue on sarjassa 11. voitettuaan 12 ottelustaan viisi.

- Välillä Bundesliigassa on ollut vaikeaa. Kahta sarjaa pelatessa tarvitaan leveä materiaali ja Bundesliigassa budjettimme on varmaan aika lailla keskitasoa. Bundesliigassa vastustajat pääsevät usein valmistautumaan meitä vastaan koko viikon, kun taas me joudumme niihin parin päivän valmistautumisella. Se on näkynyt Bundesliigassa pieninä vaikeuksina. EuroCupissa lähtötilanne joukkueilla on tasaisempi, kun molemmat pelaavat kahdesti viikossa. Tässä on kuitenkin paljon kautta jäljellä ja aikaa napata voittoja, Huff pohtii.

Erik Murphy ja Shawn Huff kuuluvat Frankfurtin avainpelaajiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Frankfurt pääsee kovaan testiin, kun sen jatkolohkossa pelaavat venäläinen Lokomotiv Kuban Krasnodar, ranskalainen ASVEL Lyon-Villeurbanne sekä saksalainen Ulm. Frankfurt sai jo vähän esimakua juuri ennen vuodenvaihdetta Ulmista joukkueiden kohdatessa Bundesliigan ottelussa. Huff oli hyvässä iskussa heittäen 17 pistettä, mutta Frankfurt joutui taipumaan 72-82.

- Lokomotiv on varmasti yksi kilpailun suurimmista voittajasuosikeista, ASVEL sen sijaan on tyypillinen ranskalaisjoukkue eli kovia yksilöitä ja atleettisia pelaajia. Ulmia vastaan pelasimme juuri ja nyt kohtaamme heidät uudestaan torstaina. Meillä on mielenkiintoinen lohko ja pari kovaa voittoa pitää napata, mikäli haluamme päästä jatkoon.

Frankfurt ei pääse lähtemään jatkolohkoon parhaista mahdollisista lähtökohdista, sillä joukkuetta kiusaavat pienet loukkaantumiset. Tilannetta ei helpota edessä siintävä otteluruuhka, kun Frankfurt pelaa 15 ottelua seuraavan 1,5 kuukauden aikana.

- Meillä on aika tiukka tammi- ja helmikuu tiedossa, kun pelejä tulee olemaan paljon. Joukkueessa on myös pieniä loukkaantumisia ja tärkeintä olisi pysyä jotakuinkin terveenä. Meillä on 4-5 avainpelaajaa loukkaantuneina, mutta se antaa taas nuoremmille pelaajille mahdollisuuden näyttää. Mielenkiintoinen kuukausi tulossa.

Huff pääsee uuteen vuoteen hyvistä lähtöasetelmista, sillä mies on terve ja hän on pelannut vahvasti viime aikoina.

- Olen välttynyt isommilta loukkaantumisilta, jota voidaan pitää tässä iässä pienenä ihmeenä, 34-vuotias konkari naurahtaa.

- Olen pelannut viime aikoina hyvin ja tällä hetkellä pelaan varmasti kauden tähän mennessä parasta korista, Huff jatkaa.

EuroCupin jatkolohkojen ottelut käynnistyvät keskiviikkona 2.1. ja jatkolohkojen viimeiset ottelut pelataan 6.2.

Lisätietoja: EuroCup

 
14.11.2018 14:27 Susijengi

EuroCup-kierroksen MVP:ksi valittu Erik Murphy pelaa vahvaa kautta – ”Olen heittänyt hyvin”

Ennen tätä kautta Erik Murphy oli pelaamatta yhdeksän kuukauden ajan, mutta ruostetta ei ole miehen otteissa alkukauden aikana esiintynyt. Siitä parhaimpana osoituksena viime kierroksella saatu tunnustus EuroCupin kierroksen parhaaksi pelaajaksi.

28.9.2018 17:59 Susijengi

Bundesliigassa runsaasti suomalaismielenkiintoa

Saksan Bundesliigassa on iso suomalaiskiinnostus tällä kaudella, kun sarjan suomalaisedustus on noussut peräti neljällä.

27.9.2018 18:51 Susijengi

Susijengin nelikko kovin tavoittein Espanjassa

Espanjan koripallosarjoissa nähdään tällä kaudella neljä Susijengin pelaajaa, kun Sasu Salin aloittaa toisen kautensa Malagassa, Alexander Madsen hakee läpimurtoa Euroliiga-joukkue Gran Canariassa ja Roope Ahonen sekä Matti Nuutinen havittelevat nousua ACB-liigaan Oviedon riveissä.

4.7.2020 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla positiivinen kausi lopputurnauksen pettymyksestä huolimatta – ”Henkilökohtaisesti tämä oli varmaan paras kauteni”

Sasu Salinin Teneriffa lähti korkein odotuksin Espanjan liigan kauden päättäneeseen lopputurnaukseen, mutta joukkueen tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se ei kuitenkaan himmentänyt joukkueen muuten vahvaa kautta.

2.7.2020 15:45 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen pettyi kauteen - "Täytyy jokaisen katsoa peiliin”

Bayern Münchenin kausi päättyi pettymykseen, kun hallitseva mestari jäi Saksan Bundesliigan lopputurnauksessa puolivälierävaiheeseen. Petteri Koposen mukaan koko kausi oli kaikin puolin hankala.

16.6.2020 16:41 Suomalaiset ulkomailla

Espanjan lopputurnaus alkaa – Sasu Salin haluaa saavuttaa jotain hienoa Teneriffan kanssa

Espanjan koripallokausi viedään loppuun 12 joukkueen lopputurnauksena. Sasu Salinin Teneriffa lähtee hakemaan lopputurnauksesta menestystä.

5.6.2020 12:38 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen mestaruus mielessä Bundesliigan lopputurnaukseen – ”Tiukka rutistus on tulossa”

Saksan Bundesliigan lopputurnaus käynnistyy lauantaina ja Petteri Koposen Bayern München lähtee puolustamaan mestaruutta. Koposen mukaan lopputurnauksesta ei tule helppoa ja siinä piilee yllätysmomentti.

31.5.2020 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla positiivinen debyyttikausi ammattilaisena – ”Kaudesta jäi tosi hyvä maku”

Edon Maxhuni, 22, vaihtoi täksi kaudeksi USA:n yliopistokentät Euroopan ammattilaisparkettiin pelattuaan espanjalaisen Gran Canarian reservijoukkueessa. Maxhuni oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.

14.5.2020 16:35 Suomalaiset ulkomailla

Matti Nuutisella ehjä kausi – ”Oli kiva treenata ja pelata”

Matti Nuutinen, 30, pelasi toisen kautensa Espanjan kakkossarjassa LEB Orossa Oviedon joukkueessa. Nuutiselle kausi oli positiivinen, vaikka joukkueen kausi meni alle odotusten.

22.4.2020 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi ulkomailla – ”Ihan tyytyväinen olen omaan peliini”

Ilari Seppälä, 27, sai tällä kaudella ensikosketuksensa ulkomaiden koriskentille, kun hän pelasi hyvän kauden Ranskan ProB:ssä Aix-Mauriennen joukkueessa. Kausi oli kokonaisuudessaan Seppälälle hyvä kokemus.

19.4.2020 21:58 Suomalaiset ulkomailla

Päävalmentajapesti nosti Lassi Tuovin pyramidin huipulle – ”Stressitasot ja paineet ovat ihan eri sfääreissä”

Lassi Tuovin kauteen mahtui paljon, kun hän nousi kesken kauden SIG Strasbourgin päävalmentajaksi ja allekirjoitti seuran kanssa myös kahden vuoden jatkosopimuksen. Seuraavaksi Tuovi yrittää nostaa Strasbourgin takaisin Ranskan kärkijoukkueiden joukkoon.

15.4.2020 16:11 Suomalaiset ulkomailla

Perheenlisäys piristi Sasu Salinin karanteeniarkea – ”Vaipanvaihtokin on sujunut ihan hyvin”

Sasu Salin odottelee edelleen kauden jatkopäätöksiä Espanjassa. Normaaleihin karanteenirutiineihin on tullut viime aikoina muutos, kun Salinin ja hänen avopuolisonsa perheeseen syntyi tyttövauva.

12.4.2020 20:43 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla ikimuistoinen debyyttikausi ulkomailla

Topias Palmi, 25, siirtyi viime syksynä Italian kärkiseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan riveihin. Palmin kauteen mahtui käänteitä sekä kentällä että sen ulkopuolella.

10.4.2020 20:23 Suomalaiset ulkomailla

Harjoittelu ja perhe täyttäneet Petteri Koposen arjen

Petteri Koponen on pystynyt pitämään kunnostaan hyvin huolta siltä varalta, että Saksan Bundesliiga ja Euroliiga vielä jatkuisivat tällä kaudella. Koponen on päässyt Münchenissä sekä hyvin harjoittelemaan että viettämään laatuaikaa perheen kanssa.

8.4.2020 16:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä rauhallisin mielin Ranskassa – ”Ihan hyvin on mennyt toistaiseksi”

Ranskan koripalloliitto lopetti jo alaisuudessaan olevat kilpailut, mutta miesten ja naisten pääsarjat sekä miesten ProB ovat edelleen tauolla. ProB-joukkue Aix-Mauriennessa pelaava Ilari Seppälä odottelee päätöstä kauden jatkosta rauhallisin mielin.

27.3.2020 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomin pelissä alkaa näkyä vuosien kerätty kokemus – ”Suorittamiseni oli tänä vuonna tasaisempaa”

Carl Lindbom, 28, pelasi toista kauttaan puolalaisen Radomin riveissä. Lindbom urakoi tälläkin kaudella isoja minuutteja hyvillä tehoilla. Erityisen iloinen Lindbom oli koko kauden jatkuneesta tasaisuudesta.

24.3.2020 10:15 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenista Latvian mestari

Alexander Madsen, 25, sai tililleen Latvian mestaruuden, kun Latvian koripalloliitto päätti lopettaa koripallokauden kruunaten samalla VEF Riian mestariksi. Madsenille itselleen kausi oli jälleen rikkonainen loukkaantumisten takia, mutta paljon viitteitä paremmasta löytyi myös.

14.2.2020 10:21 Suomalaiset ulkomailla

Salinin ja Tuovin cup-urakat käynnistyvät perjantaina

Euroopan koripallosarjoissa pelataan cup-kilpailuja viikonlopun aikana. Sasu Salin jahtaa viime viikonlopun Intercontinental Cupin mestaruuden jatkoksi Espanjan Copa del Rey'n voittoa ja Lassi Tuovin SIG Strasbourg puolustaa Ranskan Leaders Cupin voittoa.

13.2.2020 11:55 Suomalaiset ulkomailla

Lindbom ja Palmi aloittavat taistelun cup-mestaruuksista

Useissa Euroopan koripallosarjoissa taistellaan loppuviikosta cup-mestaruuksista. Susijengiläisistä ensimmäisinä tositoimissa ovat Carl Lindbom Puolassa ja Topias Palmin Vanoli Cremona lähtee puolustamaan Italian cup-mestaruuttaan.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

Näytä lisää vastaavia