Korisliigan finaalit 2013: Bisons peittoaa KTP:n klassikkosarjassa

16.5.2020 09:23 Päätettyään ensimmäisen pääsarjakautensa mestaruuteen pääsi Nilan Bisons liigakauteen 2012-13 äärimmäisen pienin kokoonpanomuutoksin ja jylläsi runkosarjavoiton nimiinsä. Finaaleissa Bisons sai kuitenkin tasaveroisen vastuksen nimivahvasta KTP:sta, joka eteni loppuotteluihin ensimmäistä kertaa sitten kevään 1994.

1. osaottelu

7.5.

 

Nilan Bisons, Loimaa – KTP-Basket, Kotka 71-77 (16-20, 34-33, 57-61)

Bisons:
Martin Zeno 23/11, Matti Nuutinen 19/6/3 riistoa, Kimmo Muurinen 10/4, Jeb Ivey 9/2/3 syöttöä, Ryan McDade 4/11/5 syöttöä.
KTP: Sefton Barrett 22/6/8 syöttöä, Timo Heinonen 22/2, Devonne Giles 15/12, Bojan Sarcevic 8/4/3 syöttöä.

Ottelutilastot

KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen oli suunnitellut pelikirjansa huolellisesti, sillä tavallisesti kaukoheittopelillään painajaisia vastustajilleen aiheuttanut Bisons yskähteli pahimman kerran finaaliavauksessa, kun loimaalaisten 21 kolmosyrityksestä vain kaksi upposi koriin.

Kotkalaispuolustus onnistui paimentamaan myös pelinrakentajavelho Jeb Iveyn pois mukavuusalueeltaan ja Bisons elikin avauspuoliskolla Matti Nuutisen ja Kimmo Muurisen onnistumisilla. Toisessa päässä Sefton Barrett ja Timo Heinonen tekivät mitä tahtoivat ja Devonne Giles tippaili hyökkäyslevypalloista ja takaovista pisteitä loimaalaishäkkiin.

Martin Zeno pääsi irti kolmannella neljänneksellä upottaen 13 pistettä ja näytti hetken siltä, että tuttu mestari-Bisons pääsisi irti, mutta pelin edetessä KTP jatkoi Bisons-hyökkäyksen täydellistä tukahduttamista ja petasi itselleen turvallisen 66-74-johdon kolme minuuttia ennen loppua. Bisonsin puolen kentän tuplaukset aiheuttivat KTP:lle kolme perättäistä pallonmenetystä, mutta KTP:n pakki pysyi ajan tasalla ja ensimmäinen finaaliottelu kirjattiin KTP:n voitoksi kuudella pisteellä.

2. osaottelu

10.5.

 

KTP-Basket, Kotka – Nilan Bisons, Loimaa 61-72 (16-17, 32-35, 38-52)

KTP:
Michael Pounds 14/4, Sefton Barrett 11/6/3 syöttöä, Bojan Sarcevic 10/4/5 riistoa, Devonne Giles 8/6, Antwine Williams 8/6
Bisons: Martin Zeno 16/13/3 riistoa/2 blokkia, Ryan McDade 15/11, Matti Nuutinen 12/6, Jeb Ivey 11/0/7 syöttöä, Ville Mäkäläinen 5/12.

Ottelutilastot

Jos KTP:n joukkuepuolustus oli ollut finaaliavauksessa ilmiömäistä, kääntyivät asetelmat totaalisesti päälaelleen Karhuvuoressa 1690-päisen kotiyleisön riemuksi. Bisonsin raastava, repivä, yhtenäinen joukkuepuolustus turhautti kotkalaishyökkäyksen kerta toisensa jälkeen.

Ottelun ratkaisu kypsyi heti tauon jälkeen, kun Matti Nuutisen perättäiset kolmoset karauttivat Biisonit 34-45-karkumatkalle. Nuutisen onnistumisiin kuihtui koko kotkalaisten pelihuumori, kun KTP:n heitot kalahtelivat kerta toisensa jälkeen korirautoihin tai syötöt vastustajien hyppysiin.

Bisonskaan ei päässyt juhlimaan pisteillä, mutta työvoitto kirjattiinkin haalariosaston miehille. Ville Mäkäläinen kaappasi kuusi hyökkäyslevypalloa, Ilpo Pehkonen urakoi tärkeät peliminuutit Bojan Sarcevicin päällystakkina ja niin Sefton Barrett, Timo Heinonen, Jukka Matinen kuin Antwine Williamskin jäivät kauas normaalitasostaan Bisonsin kiristyssiteessä.

3. osaottelu

13.5.


Nilan Bisons, Loimaa – KTP-Basket, Kotka 84-73 (20-21, 33-39, 54-53)

Bisons:
Jeb Ivey 18/3/6 syöttöä, Mikko Koivisto 17/4, Martin Zeno 16/10/5 syöttöä, Matti Nuutinen 13/8, Ryan McDade 13/5, Kimmo Muurinen 5/5.
KTP: Sefton Barrett 23/9/4 syöttöä/3 riistoa, Antwine Williams 14/2, Timo Heinonen 13/5, Bojan Sarcevic 8/3/5 syöttöä/3 riistoa, Jukka Matinen 8/2, Devonne Giles 2/7.

Ottelutilastot

Korisliigan finaalit ovat useimmiten kahden erinomaisesti toisensa tuntevan joukkueen shakkia, jossa kumpikin valmentaja vastaa kollegansa taktisiin muutoksiin siirto siirrolta. Pelin taktinen elementti piirtyi ilmiselvänä katsojien verkkokalvoille finaalisarjan kolmannessa osaottelussa. Saatuaan tukkapöllyä kotonaan Karhuvuoressa KTP tukki Loimaalla Bisonsin väylät korille, esti loimaalaisheittäjiä saamasta palloa luontaisiin heittopaikkoihinsa ja esti Martin Zenoa juoksemasta nopeita vastahyökkäyksiä. Sefton Barrett keihäänkärkenään hiljensi KTP loimaalaisyleisön kolmannen jakson puolivälissä lukemissa 39-50.

Coach Gibsonin tulikivenkatkuisen palautteen jälkeen Bisons ryhdistäytyi puolustuspäässä ja sai perättäiset vastapallokolmoset sisään Mikko Koiviston ja Kimmo Muurisen ranteista. Hetkeä myöhemmin osui Matti Nuutinen, sitten jälleen Koivisto. Neljänneksen loppu merkittiin Bisonsille 15-3.

Päätösneljänneksellä loimaalaiset upottivat kolmosiaan laulellen ja Ryan McDade yllätti kotikannattajat upottamalla vapaaheittonsa suvereenisti 5/6. Kaikkein vapautuneimmin hymyili kahdessa ensimmäisessä ottelussa kolmosensa 2/9 upottanut Mikko Koivisto, joka upotti kaaren takaa viidesti.

- Me olimme kahden ja puolen jakson ajan se joukkue, joka määräsi suunnan ja tahdin, ja saimme jopa pari helppoa koria juostua. Kun Bisons alkoi vähitellen hivuttautua kantaan, en tiedä, alkoiko sitten edellisen pelin heikko hyökkäyksemme puristamaan, KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen pyöritteli matsin kulkua.

4. osaottelu

15.5.


KTP-Basket, Kotka – Nilan Bisons, Loimaa 94-78 (15-17, 43-33, 71-58)

KTP:
Antwine Williams 24/8, Devonne Giles 21/7/3 syöttöä, Sefton Barrett 19/7, Bojan Sarcevic 13/5, Timo Heinonen 7/5/4 syöttöä.
Bisons: Martin Zeno 15/6/3 syöttöä, Jeb Ivey 15/2/6 syöttöä, Ville Mäkäläinen 15/1, Matti Nuutinen 12/3, Ryan McDade 11/8.

Ottelutilastot

Päästyään voiton päähän toisesta perättäisestä mestaruudestaan ei Bisons-miehistö ollut pysyä nahoissaan. Viimeistelyvaikeudet syöttö- ja heittopelissä estivät loimaalaisia karauttamasta karkumatkalle ja kun juuri ennen taukoa Ryan McDadelle vihellettiin EU-virhe ja Martin Zenolle tekninen, pääsi KTP tauolle 8-0-kiskaisun saattelemana 10 pisteen johdossa.

Tauon jälkeen Karhuvuoren yleisö sai syyn mylviä, kun Devonne Giles vei McDadea korin alla ja 38-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Antwine Williams latoi kolme lähes perättäistä kolmosta häkkiin. KTP johti parhaimmillaan lukemissa 67-46.

Hallitseva mestari repi itsensä kuitenkin väkisin kantaan. Ville Mäkäläinen ampaisi hyökkäyslevypalloihin sutena ja osui peräti kolmesti kaaren takaa. Päätösneljänneksen alussa KTP-johto oli kaventunut kahdeksaan pisteeseen, 77-69, ennen kuin Sefton Barrett upotti kolmosen ja Antwine Williams ajoi päädystä johtolukemiksi 82-69 varmistellen, että mestaruus ratkeaisi viidennessä osaottelussa Loimaalla.

– Menetimme täysin malttimme ennen taukoa. Niin ei kerta kaikkiaan voi tapahtua näissä peleissä. Meidän on välipäivän aikana taas muistutettava itsellemme, että tätä peliä on pelattava järjellä sen sijaan, että ajautuisimme tunteiden riepoteltaviksi, Bisonsin luotsi Greg Gibson jylisi.

5. osaottelu

17.5.

Nilan Bisons, Loimaa – KTP-Basket, Kotka 85-67 (13-15, 37-32, 58-53)

Bisons:
Martin Zeno 23/12/6 syöttöä/2 blokkia, Jeb Ivey 22/2/3 syöttöä, Ville Mäkäläinen 15/4/3 syöttöä, Ryan McDade 4/15/4 syöttöä.
KTP: Sefton Barrett 23/5/3 riistoa, Devonne Giles 18/6, Bojan Sarcevic 14/3/4 syöttöä, Antwine Williams 10/5.

Ottelutilastot

Ratkaiseva viides mestaruusottelu eteni rinta rinnan toiselle neljännekselle, jolloin kotijoukkueen energiapelaaja Ville Mäkäläinen keräsi puolentoista minuutin sisään kahdeksan pistettä, puolustuslevypallon ja koriinjohtavan syötön kasvattaen Bisons-johdon kahdeksaan pisteeseen. KTP kuitenkin heräsi horteestaan ja esti loimaalaisia karkaamasta.

Kolmannella jaksolla Bisons huudatti kotiyleisöään uudelleen, kun Jeb Iveyn ja Martin Zenon perättäiset kolmoset veivät loimaalaiset yhdeksän pisteen johtoon. KTP ei kuitenkaan katkennut – Antwine Williams ja Sefton Barrett osuivat kaaren takaa ja kotkalaiset olivat jälleen heiton päässä.

Kolmannella kerralla Bisons onnistui. Kotijoukkue haki kahteen minuuttiin kolme hyökkäyslevypalloa ja Jeb Ivey vapautti loimaalaishyökkäyksen vastapallokolmosellaan, joka varmisti tilanteeksi 65-56. Minuuttien käydessä pelikellossa vähiin menetti KTP rentoutensa ja viimein vireeseen päästyään johtivat kaaren takaa viidesti osunut Jeb Ivey ja nopeita hyökkäyksiä mestarillisesti viimeistellyt Martin Zeno kotijoukkueen suvereenisti 18 pisteen voittoon ja mestaruuteen.

– Vuosi sitten tulimme pystymetsästä mestaruuteen, mutta viime elokuusta alkaen tähtäin on ollut selässämme koko ajan. Minulla on koossa nippu jätkiä, jotka ymmärsivät haasteen ja ammensivat siitä kaiken mikä irti lähti, Bisons-päävalmentaja Greg Gibson pyöritteli päätään.

Finaaleissa arvoon arvaamattomaan noussut Bisons-duunari Ville Mäkäläinen tunnelmoi uransa toista mestaruutta kyyneleet silmissään.

– Kyllä kyyneleet tulee isollakin miehellä silmiin, kun antaa kaikkensa ja saa palkinnon siitä. Aivan uskomattomat finaalit saatiin aikaiseksi taas kerran.

 
8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

Näytä lisää vastaavia