9.6.2006 Mihailo Pavicevic, 48, jatkaa Espoon Hongan koripallomiehistön päävalmentajana vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Montenegrolainen Pavicevic on valmentanut Honkaa viimeiset kuusi kautta, joiden aikana seura on voittanut kolme Suomen mestaruutta, yhden Suomen cupin ja viimeksi keväällä SM-pronssia.
Pavicevic oli tehnyt vuosi sitten päätöksen, jonka mukaan viime kauden oli määrä jäädä tältä erää hänen viimeisekseen Hongassa. Hänen vaimonsa yllättävä poismeno muutti kuitenkin Pavicevicin suunnitelmat paluusta kotimaahan.
- Haluan jäädä pysyvästi Suomeen ja kasvattaa lapseni täällä. Suomi on upea maa ja turvallinen paikka elää, sanoo Pavicevic.
- Kun sopimus on nyt selvä, niin keskitymme toimitusjohtaja Eero Saarisen ja manageri Sampsa Rekosen kanssa uuden joukkueen rakentamiseen. Olen varma että Honka on jälleen ensi vuonna iskukykyinen ja mukana mitalitaisteluissa, lupaa Pavicevic.
Espoon Hongan toimitusjohtajana toukokuussa työnsä aloittanut Eero Saarinen painottaa, että Pavicevicin jatkosopimuksen varmistuminen selkeyttää myös pelaajaneuvotteluita, joista useat ovat jo aivan loppusuoralla.
- Pavicevic osallistuu aktiivisesti joukkueen rakentamiseen. Valmentaja
muodostaa omannäköisensä joukkueen ja päättää, millaiset pelaajat hän siihen haluaa. Meidän tehtävämme on hankkia hänelle ne pelaajat. Tämä on oikea kaava edetä näissä asioissa, korostaa Saarinen.
- Lähtökohta on, että pelaajien kanssa neuvotellaan valmentajan näkökulmasta. Saarinen uskoo, että Hongalla on lähiaikoina koossa sopimukset ainakin 7-8 pelaajan kanssa.
- Pelaajat ovat halunneet lisää selkeyttä ensi kauden joukkueesta. Pavicevicin jatkosopimus on heille tärkeä tieto, sanoo Saarinen.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.
Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.
Valmentaja-, erotuomari- ja toimittajalegenda Pentti Salmi saa keskiviikkona seuraltaan Helsingin Kisa-Tovereilta (HKT) merkittävän tunnustuksen, kun Salmen valmentajapaita nostetaan Helsingin Urheilutalon kattoon seuran jäädyttämien pelipaitojen viereen.
Päävalmentaja Ari Tammivaara nähdään myös ensi kaudella Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkueen ruorissa. Osapuolet ovat päättäneet käyttää aiemmin sovitun optiovuoden. Tammivaaran luotsaama Karhu on parhaillaan Korisliigassa tukevasti sarjataulukon viidennellä sijalla ja matkalla kolmansiin peräkkäisiin pudotuspeleihin.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.
Basket.fi-nettipalvelu jatkaa historian kirjoittamista – kirjaimellisesti. Korisliiga-kauden huipentuessa Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten pääsarjahistorian kaikkien pelikausien tiedot tuloksineen ja tilastoineen. Samalla on julkaistu pääsarjassa kautta aikain esiintyneiden pelaajien uratilastot.
Suomen maajoukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja ja viime kaudella Korisliigassa ja VTB United liigassa Espoon Honkaa valmentanut Pekka Salminen liittyy Korisliiga-joukkue Torpan Poikien valmennustiimiin. Salmisen sopimus ulottuu kauden loppuun asti. Myös joukkueen kokoonpano muuttuu, kun Corey McIntosh liittyy joukkueeseen ja Jonathan Heard jättää sen.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Kotimaisen joukkueurheilun TV-markkinoille voimakkaasti panostava URHOtv ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet viiden vuoden mittaisen mediaoikeussopimuksen. Jääkiekon SM-liigan ja jalkapallon Veikkausliigan oikeudet jo aiemmin hankkineelle URHOtv:lle siirtyy tuoreen sopimuksen myötä niin Korisliigan kuin miesten koripallomaajoukkueenkin mediaoikeudet.
Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt investoida miesten pääsarjan Korisliigan urheilulliseen kehitykseen merkittävällä panostuksella. Pelikaudella 2008-09 Korisliigan runkosarjassa otteluissa on käytössä kolmen erotuomarin järjestelmä, josta aiheutuvat lisäkustannukset liitto ottaa kattaakseen.
Suomen Koripalloliiton hallitus on pystyttänyt työryhmän valmistelemaan tukun pelikaudesta 2007-08 voimaantulevia uudistuksia kilpailusääntöihin, sarjamääräyksiin ja ohjeistuksiin, joilla mm. estettäisiin pääsarjajoukkueiden suuri pelaajavaihtuvuus sekä varmistettaisiin nuorten suomalaispelaajien entistäkin joustavampi siirtyminen sarjatasolta toiselle.
Suomen Koripalloliiton tekemä päätös ulkomaalaiskiintiöiden poistamisesta on viime viikkojen aikana synnyttänyt laajasti julkista keskustelua. Osin keskustelua on käyty omien ennakkoluulojen vankeina kokonaisuutta näkemättä. Koripalloliitto haluaa omalta osaltaan vielä taustoittaa päätöksen syntyä ja näkemyksiään vaikutuksista antamalla seuraavan julkilausuman.
Miesten Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen loppukauden kattavalla sopimuksella 37–vuotiaan Ilpo Rantasen. Viime kaudella Ilpo Rantanen luotsasi Panttereiden naisten joukkueen Suomen mestariksi.
Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.
Miesten Korisliigassa pelaavan Uudenkaupungin Korihaiden päävalmentajana aloittaa 1.8. bosnialainen huippuvalmentaja Zlatan Présic, 42. Présicin sopimus on yksivuotinen, joka sisältää option myös seuraavasta pelikaudesta. Tällä hetkellä Présic toimii Bosnia-Hertsegovinan nuorten maajoukkueen päävalmentajana.