Valtteri Mervola siirtyy Saksan ProB:n Ehingen Urspringin joukkueeseen

23.5.2023 21:53 Viime kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Valtteri Mervola, 21, jatkaa uraansa Saksassa. Joensuun Kataja Basketin kasvatti on tehnyt Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Ehingen Urspringin kanssa sopimuksen.

Valtteri Mervola siirtyy ensi kaudeksi ulkomaille. (Kuva: Ville Vuorinen)

Mervola teki ensiesiintymisensä Korisliigassa jo kaudella 2018-19 Katajan paidassa, ja nuoresta iästään huolimatta Korisliigassa on kertynyt jo 121 ottelua. Nyt hän ottaa ensimmäisen askeleensa ulkomaan kentillä, kun hän siirtyy Saksan ProB-sarjaan.

Mervola ehti käydä Ehingenissä tutustumassa seuraan ennen sopimuksen julkaisua. Vierailu vakuutti hänet lopullisesti uuden askeleen ottamisesta.  

- Oli hienoa kuinka kaikki Ehingenissä ottivat minut vastaan, ja tunsin oloni heti kotoisaksi. On tietenkin jännittävää pelata ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella, mutta Saksa on hyvin samankaltainen, joten se ei tule olemaan ongelma. Harjoitukset antoivat minulle hyvän tunteen ja sain käsityksen, että tämä on erinomainen mahdollisuus minulle kasvaa sekä pelaajana että ihmisenä, Mervola kertoo seuran tiedotteessa.

Tällä kaudella Ehingen sijoittui ProB:n runkosarjassa kahdeksanneksi ja putosi pudotuspelien avauskierroksella. Joukkueen päävalmentaja Johannes Hübnerillä on korkeat odotukset suomalaisnuorukaista kohtaan.

- Näemme Valtterissa vahvan puolustajan, joka on erittäin nopea ja joka tekee joukkuekavereistaan parempia. Hän on jo saanut kokemusta kovasta Suomen Korisliigasta ja hänellä on odotettavissa iso rooli meillä. Hän teki loistavan vaikutelman vierailullaan ja sopii täydellisesti joukkueeseemme, Hübner hehkuttaa uutta suojattiaan.

Mervola liittyy uuden joukkueensa vahvuuteen harjoitusten alkaessa 21.8.

Ehingen Urpsringin tiedote

Henkilöt

 
14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

2.8.2023 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Trey Niemi siirtyy Italian Serie B:hen

Parhaillaan Kanadassa pelaava Trey Niemi jatkaa uraansa syksyllä Italian Serie B:ssä pelaavassa Virtus Lumezzanessa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

1.7.2023 17:00 Korisliiga

Korisliigan kehittynein pelaaja Trey Niemi Kanadaan

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi keväällä 2023 nimetty helsinkiläisen Sykin kasvatti Trey Niemi, 25, on liittynyt Kanadan pääsarjaa (CEBL) pelaavan Saskatchewan Rattlersin riveihin. 185-senttinen Niemi rekisteröi viime kaudella Korihaille 14,5 pistettä, 4,2 syöttöä, 2,1 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

Näytä lisää vastaavia